Elä omaan tahtiisi

tomorrowmaybebetter

Olen lueskellut keskusteluja tällä ja muilla sivuston palstoilla, ja tuntuu että ikä ja suorituspaineet tulevat esille lähestulkoon kaikkialla.

Olen itse toipumassa pitkäaikaisesta masennuksesta. Minulta meni vuosia hyväksyä, etten tulisi saavuttamaan kaikkea mitä halusin, tai mitä näin sisarillani olevan, ennen kuin olisin 30.

Omissa ympyröissäni teini-ikäisille kerrotaan jatkuvasti, ettei heidän tarvitse saada kaikkea valmiiksi heti ja että on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että ottaa oman aikansa opintojen, työn ja ihmissuhteiden kanssa.
Jotenkin tämä myönteinen asenne kuitenkin karisee kannustajien äänestä nopeasti sen jälkeen, kun 20 vuoden ikä ylitetään.

Meidän yhteiskunnassamme ihannoidaan nuoruutta ja menestystä. Kaikki olisi saatava valmiiksi ennen kuin on 30. Nuorilla aikuisilla on kovat paineet hankkia tutkinto, töitä ja ylläpitää sosiaalisia suhteita.
Harvemmin otetaan huomioon että tämä hektinen aika jota elämme, saattaa helposti uuvuttaa nuorison kaikkien valintojen ja uusien vastuiden edessä.

Itse olen sitä mieltä, että olit minkä ikäinen tahansa, henkinen hyvinvointi menee kaiken muun edelle. Jotkut selviävät ongelmistaan opiskelun tai työn ohessa, mutta toisten on pakko pitää taukoja ja hengähtää, eikä siinä ole mitään vikaa.

Itse olen pian 25 ja vasta pyrkimässä AMK:hon. Lopetin yhden koulun, koska ala ei sopinut minulle. Olen ollut muutamalla sairaslomalla, psykoterapiassa ja kuntouttavassa työtoiminnassa. Vanhempi sisareni on lähes 40 ja vasta saanut työuransa alkuun. Äitini on yli 50 ja kouluttautunut kahteen uuteen ammattiin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Jokaisella ihmisellä on omat tarpeensa ja pulmansa: jokainen ihminen on ainutlaatuinen, minkä vuoksi minusta on turha vaatia että kaikki saman sukupolven edustajat etenisivät elämässään samoin tavoin ja samassa tahdissa.

Elä elämäsi omilla säännöilläsi. Tärkeintä on löytää itselleen sopiva polku, ja jotakin joka tekee elämästä elämisen arvoista.

15

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 50v miäs

      Hienoa , kaikkien aikojen paras otsikko tällä foorumilla.
      Se polku , jokaisella on tosiaan oma polkunsa, ihan omanlaisensa, ja sitä on turhaa vertailla toisten polkuihin.
      Tärkeää on myös hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, antaa itselleen anteeksi ja rakastaa itseään ehdoitta.

      • Herkkyys arvoonsa

        Viesti paras, totta tosiaan. Ei täällä tarvitse olla aina etunenässä. Riitää, kun suurinpiirtein toteuttaa omaa itseään. Eihän täällä näytä kummoisemmin menevän eteenpäin, vaikka olisi käynyt kouluja tai puskenut koko elämän töitä. Sen sijaan, itsensä toteuttaminen on tärkeää. Omat säännöt ovat omia. Ja kun ei ketään vahingoita tai ole kellekään harmiksi, niin sitä saa elää täysin näin. Jos aina vertaa toisten valheellista käsitystä; voi olla huono polku. Kannattaa kuitenkin nuorena yrittää pyrkiä toisten seuraan. Erilaisia vaihtoehtoja on myös meille herkille. Meistä voi tulla mitä vain.


      • Komppaan

        Onnea aloittajalle, olet ruusupuskan ansainnut!

        Myös itsestäni oli esim. tarkoitus tulla toimittaja (opiskelin alaa 2 vuotta), mutta elämän kolhujen seurauksena tuo mediaseksikäs valinta, mikä osoittautui vääräksi, jäi, ja opiskelen nyt sosiaalialaa. Ikää 35. Ihmisläheisempää näin, ja hermoille leppoisampaa - toivon mukaan. 24/7 oravanpyörä ei houkuta.

        Jos kaikki olisi mennyt putkeen, seisoisin kai tuon ajan kaverieni lailla individualistisen ylpeänä kapitalistien riveissä. (Ja voisin pahoin. Herkkä kun olen.)

        Vaan elämä kun ei aina menekään niin kuin itse suunnittelee. Mutta, olen oppinut olemaan myös kiitollinen kokemuksistani. Ilman tätä kaikkea en olisi MINÄ. En osaisi asettua toisten asemaan niin hyvin, ja tätäkään keskustelunaloitusta en välttämättä olisi noteerannut sen kummemmin.

        Perheelliset ystävät ovat aarteitani (olen itse sinkku), ja he ovat pysyneet rinnallani tukenani kaikki nämä vuodet. Myös sisarukset ovat tärkeitä, ja naapurusto yhteisöllisyydesään korvaamatonta.

        Minulla on haaveita ja unelmia, tämä elämä (pien) ja tulevaisuus.


    • Ubiådåubooiås

      Vähä-älyinen keskiluokka haluaa jälkeläisistään samanlaisia pelokkaita, formaatin mukaan eläviä käskyntäyttäjiä, kuin mitä ne itsekin on, koska ei ole enempää uskaltaneet. Sen takiahan noita valmiita malleja tuputetaan. Onneksi on edes muutamia poikkeuksia. Suuret massat tulee kuitenkin aina kulkemaan valmiiksi tallattuja reittejä - siitä ei päästä mihinkään.

    • Ahdistunut mies

      Totta joka sana eikä sitä rahaa nyt tarvitse niin älyttömästi olla kunhan sitä on sen verran mihin on itse tyytyväinen.

    • sfgshj

      hyvä keino on irtisanoutua ostohysteriasta ja hankkian vain sen , mitä tarvitsee. Mullakin on 20 vuotta vanha auto ja hyvin pelaa.

      • uushippi

        Vaihda autosi pyörään. Luonto ja kukkarosi kiittävät.


      • qwertyuiopasdfg

        Juu. Joka jamppa polkee parisataa km paivassa...


    • tungefillarihanuriis

      Lähimmät vähänkään paremmilla valinnoilla varustetut kaupat,
      sairaala, apteekit, koulut, työkkärit, julkiset palvelut kymmenien kilometrien päässä, vie pikkaisen paljon aikaa polkaista pyörällä aina
      kun on asiointi tarvetta - puhumattakaan matkan vaarallisuudesta.
      Julkista liikennettäkin on kohtalaisen niukasti, ei sen varaankaan voi
      oikein laskea kulkemisiaan.

      Eri kokoiset ja kuntoiset autot ja kuskit suihkaa ohi satasta molemmin
      puolin, siellä seassa fillarilla kapeilla tieränneillä - kasvattaa
      onnettomuusriskiä erittäin paljon, talviaikaan erityisesti kun on
      kaksi pimeää vastakkain liukkailla, jäisillä ja lumipolanteisilla teillä.
      - ootkos edes nähnyt mikä on näkyvyys täysperävaunurekan
      tällaisilla teillä sen mukanaan vetämässä lumipöllyytyksessä ?

      Sitten kun tulet yhdistelmä rekan - tai sen lumipöllyssä sokaistuneen muun auton - yliajamaksi tai töytäisemäksi talviliukkailla fillarillas ja
      kuljet neliraaja halvaantuneena elämäs loppuun saakka, ei se ainakaan yhteiskunnalle halvemmaksi tule, tuskin omallekaan kukkarolle.
      Enkä kyllä tuolla hinnalla välitä siitä luonnosta, syrjemmän seudun tupruttelut on hyttysen pierua autiomaassa, niillä ei käytännön
      merkitystä ole.

      • vinkkini

        Miehet, motarilla ajaessa olkaa maltillisia, ettei tule ulosajoja. Miehet ja naiset, tytöt ja pojat, pitäkää kypärä päässänne pyöräillessänne; on halpa henkivakuutus. Samoin kuin heijastimen käyttö liikenteessä varsinkin pimeällä, syksyllä ja talvella - elät sitten maalla tai kaupungissa.

        T. hoitaja, jolla on kokemusta niin selkäydinvaurio- kuin aivovamma- ja aivovauriokuntoutustyöstä

        Jatko-opiskelen sosiaalialaa.


    • -tätsykkä-

      Hyvä kirjoitus!

      Minulla oli masennusoireita ikävuosina 13-23 ja minäkin aloitin amk-opinnot 25-vuotiaana. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin ajattelen, että masennus oli vain yksi "kehitysvaihe", joka minun piti käydä ollakseni tyytyväinen oma itseni nykyään. Masennuksesta selviäminen vahvisti minua monella tapaa, tunnen itseni nyt hyvin.

      On surullista, että lähes kaikki kokevat suorituspaineita ja paineita toistaa tiettyä kaavaa elämässä. Olen huomannut, että terveysalalla ikä ja elämänkokemus ovat vain vahvuuksia. Jotkut hyvin nuorena valmistuneet ovat valitettavasti vielä hiukan ajattelemattomia ja vastuuttomia, eivätkä kaikki esimerkiksi osaa kohdella kunnioittavasti iäkkäitä asiakkaita.

      Toivottavasti pääset haluamallesi alalle, antoisaa tulevaa opiskelijaelämää!

    • Valuvikainen

      Hieno kirjoitus.

      Joskus vain elämäntilanne ajaa ahtaalle, eikä poispääsyä ole.

      Puoliso osoittautuukin täysin piittaamattomaksi taloudenpidosta ja velvoitteistaan...

      Ok, rakkaus on tärkeintä, lapsia syntyy, eletään miten eletään, viis sosiaalisista paineista ja ulkoa asetetuista vaatimuksista...

      Useampi lapsi osoittautuu vammaiseksi ja raskashoitoiseksi, firma ei enää tuota riittävästi, että perhe saisi elannon, iskee masennus, ja haluaisi löysäillä, mutta miten löysäilet, jos kotona hukkuu p askaan ja firma vaatii ne työt, jotka vaatii.
      Vaimon nimissä sataa karhukirjeitä, tekis mieli lähteä, mutta miten tästä lähtee minnekään.

      Enää ei tulisi mieleenkään yrittää saavuttaa jotain jonka joku muu on määritellyt
      kunnollisen ihmisen kriteeriksi, tarpeeksi on yrittää selviytyä päivästä toiseen, saada laskut maksettua, lapset ajoissa kouluun suht. puhtaissa vaatteissa, saada välttämättömät työt firmassa tehtyä että homma pyörii ja edes jonkinlainen toimeentulo on.
      Talo rapistuu nopeammin kuin ehtii remontoida, piha on kuin kaatopaikka, jospa tässä kevään mittaa maalaisi eteisen ja saisi pari autonromut romulaan, tai sitten ei...

    • hrtshgrg
    • Hei tomorrowmaybebetter,

      Suomen Rahapaja haluaa palkita sisukkaan tarinasi viikkopalkinnolla!

      Laitathan meille yhteystietosi sähköpostitse osoitteeseen [email protected], jotta voimme lähettää palkinnon sinulle.

      Ystävällisin terveisin,

      Suomi24 Ylläpito

    • vapaa_juoppo

      Minä elelen tölkki kerrallaan enkä kaipaa kenenkään almuja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe