Äärisuvaitsevaisto menossa keskiajalle

Muslimien kanssa. Merkelkin väitti että Islam kuuluu Saksaan. Älyttömiä puheita, euroopan kahtiajaosta tulee jyrkkä.

Itse en halua euroopan täyttyvän ihmisoikeusrikkomuksia kulttuuritavakseen tekevästä muslimien väestömassasta. Siitä seuraa vain väkivaltaa ja kurjuutta.

He sulkevat naisensa hunnun ja kapeisen elämänrooliensa taaksen piiloon, estävät naistensa avioituvan ei-muslimin kanssa.

Tuo miesväki ei vaan kuulu eurooppaan noilla tavoilla ja piste.
567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Judeomasonistisen valtaeliitin hajoita ja hallitse politiikka tuottaa tulostaan. Muslimit toimivat kiltisti näiden juoksukoirina, luullen valloittavansa länttä kohtujen kautta.

Tämä koko muslimien maahanotto on aivan tarkoituksellista politiikkaa luoda tänne ongelmia, joiden myötä saadaan muutos valtaeliitin haluamaan suuntaan. Alemman tason toimijat tätä eivät tietenkään tajua, mutta valtaeliitti tajuaa.

Vapaamuurari Albert Pike, joka ennusti oikein toisen maailmansodan synnyttävän Israelin, sanoi että kolmas maailmansota käydään muslimien ja muiden välillä, jonka jälkeen maailman pitäisi olla valmis heidän yhtenäistämis-suunnitelmalleen.

Keskiajalle jämähtäneet muslimit eivät tänne kuulu, sen nyt pitäisi jokaisen tajuta!

Äänestä

Miksi tappajamuslimeja pitäisi länsimaissa suvaita. Suurinosa on muka ihmisiksi, mutta näiden "hyvien" muslimien jaloissa ne tappajat silti pyörii.

Äänestä

natsit ja jihadistit ovat aivan samaa kastia aatekin on sama.

natsi aatteiset ne on jotka tätä touhua pyörittää.

Äänestä

Islam on uhka.

Äänestä

jhghghghfgfgf

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vastuuttomia kirjoitti:

Muslimien kanssa. Merkelkin väitti että Islam kuuluu Saksaan. Älyttömiä puheita, euroopan kahtiajaosta tulee jyrkkä.

Itse en halua euroopan täyttyvän ihmisoikeusrikkomuksia kulttuuritavakseen tekevästä muslimien väestömassasta. Siitä seuraa vain väkivaltaa ja kurjuutta.

He sulkevat naisensa hunnun ja kapeisen elämänrooliensa taaksen piiloon, estävät naistensa avioituvan ei-muslimin kanssa.

Tuo miesväki ei vaan kuulu eurooppaan noilla tavoilla ja piste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu