Lapsena/nuorena kärsin pakko-oireisesta häiriöstä ja asperger-piirteitä on. Yhteyttä oli siis palveluihin edelleen. Tulivat sitten kotiin käymään ja elämäntapavalintani näkyivät (kämppä sotkuinen, noin kerran viikossa suihkuun, ruoka vaivatonta helppoa yksipuolista). Nukuin, kun väsyttää, eli sen ajankohta vaihteli.
Olen ollut nyt parisen kuukautta pakkohoidossa sairaalassa suljetulla osastolla. Yksi lääke pakkoaloitettiin, mutta on jo lopetettu. Siitä jäi toistaiseksi pysyvä vakava haitta ja se sai ahdistuksen/masennuksen aikaan, jota ei siis ennestään ollut. Nyt en suostu ottamaan mitään lääkettä, ja nykyisellä osastolla ei ole vielä pakotettu.
Hoitoa täällä ei saa nimeksikään (en tarvitsekaan), tekemistä ei ole päivän sanomalehden ja TV:n lisäksi, lomalle ei pääse, hoitajat eivät tee potilaiden eteen kuin aivan pakollisen (ovien avaus). Tutkimusta, terapiaa ja keskusteluja ei ole. Hoitajat eivät seuraa, mitä potilaat tekevät.
Toimintakykyni olen osoittanut, mutta sillä ei ole paljon väliä, jos lääkärin kerran viikossa nähdessä on hermostunut (tärkeä hetki, johon kertyy paineita) ja lääkkeitä ei suostu ottamaan. Ainoa hoito on lääkkeet.
Väittävät minulla olevan psykoosin, vaikka mitään harhoja tai näkyjä ei ole koskaan ollut. Yrittävät syöttää psykoosilääkkeitä. Poispääsy on todella kaukana.
Sairaalamaksut nousivat vuodenvaihteessa melkein 10 prosenttia (aivan suhteeton verrattuna kustannuskehitykseen) ja tulot ovat monta sataa pienemmät kuin vuokra sairaalalasku pakkohoidosta.
Pakko lopettaa tähän, koska iltapala painaa päälle ja kone on laitettava kiinni. Anteeksi huono kirjoitus, en ole nukkunut juuri tänä vuonna lääkkeen lopetuksen jälkeen.
Onko muita ollut samassa tilanteessa? Onko mitään toivoa?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13295190
Olen ollut nyt parisen kuukautta pakkohoidossa sairaalassa suljetulla osastolla. Yksi lääke pakkoaloitettiin, mutta on jo lopetettu. Siitä jäi toistaiseksi pysyvä vakava haitta ja se sai ahdistuksen/masennuksen aikaan, jota ei siis ennestään ollut. Nyt en suostu ottamaan mitään lääkettä, ja nykyisellä osastolla ei ole vielä pakotettu.
Hoitoa täällä ei saa nimeksikään (en tarvitsekaan), tekemistä ei ole päivän sanomalehden ja TV:n lisäksi, lomalle ei pääse, hoitajat eivät tee potilaiden eteen kuin aivan pakollisen (ovien avaus). Tutkimusta, terapiaa ja keskusteluja ei ole. Hoitajat eivät seuraa, mitä potilaat tekevät.
Toimintakykyni olen osoittanut, mutta sillä ei ole paljon väliä, jos lääkärin kerran viikossa nähdessä on hermostunut (tärkeä hetki, johon kertyy paineita) ja lääkkeitä ei suostu ottamaan. Ainoa hoito on lääkkeet.
Väittävät minulla olevan psykoosin, vaikka mitään harhoja tai näkyjä ei ole koskaan ollut. Yrittävät syöttää psykoosilääkkeitä. Poispääsy on todella kaukana.
Sairaalamaksut nousivat vuodenvaihteessa melkein 10 prosenttia (aivan suhteeton verrattuna kustannuskehitykseen) ja tulot ovat monta sataa pienemmät kuin vuokra sairaalalasku pakkohoidosta.
Pakko lopettaa tähän, koska iltapala painaa päälle ja kone on laitettava kiinni. Anteeksi huono kirjoitus, en ole nukkunut juuri tänä vuonna lääkkeen lopetuksen jälkeen.
Onko muita ollut samassa tilanteessa? Onko mitään toivoa?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13295190
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kts ja xiina siinä valittavat, vaikka läppärit sallittuja.
Niinpä. Sen huomaa kyllä.