Helsingin juutalaiset pyytävät poliisilta virka-apua

Helsingin juutalaiset pyytävät poliisilta säännöllisesti virka-apua

Pariisissa kuoli viime perjantaina neljä henkeä juutalaiseen ruokakauppaan tehdyssä hyökkäyksessä.
Hyökkääjällä oli kytkös ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen viime keskiviikkona kohdistuneeseen veriseen iskuun. Sekä Charlie Hebdon toimitukseen hyökänneet terroristit sekä kosher-kauppaan iskenyt asemies kuolivat poliisin rynnäköissä perjantaina.

Ranskan hallitus on kiristänyt turvatoimia ja määrännyt noin 10 000 sotilasta turvaamaan riskialttiita kohteita. Kohteiden joukossa on Pariisin nähtävyyksien ja avainkohteiden lisäksi niin muslimien moskeijoita kuin juutalaisten synagogia.

– Tietenkin tilanne nostaa huolta kaikkialla Euroopassa ja meilläkin, Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston hallintojohtaja Dan Kantor sanoo Ilta-Sanomille.

Helsingin Malminkadulla sijaitsevaan seurakuntakeskukseen kuuluvat synagoga, juutalainen päiväkoti, koulu, kirjasto ja vanhainkoti sekä keskuksen vieressä toimiva kosher-lihakauppa.

Poliisi: seuraamme maailmanpoliittista tilannetta
Ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisilaitokselta sanoo, että poliisi seuraa maailmanpoliittista tilannetta ja lisää valvontaa kohteen erityistarpeiden mukaan.

Strategisten syiden vuoksi Kujala ei täsmennä, mitä valvonta käytännössä tarkoittaa.

– Sen mukaan mennään, mikä tilanne on. Poliisilaitos arvioi paikallisen tilanteen tapauskohtaisesti.

Kujala sanoo, että tällä hetkellä tarkemman silmälläpidon ja vartioinnin alla on meilläkin uskonnollisten yhteisöjen, varsinkin juutalaisten ja islamilaisten, turvallisuus.

Konkreettista uhkaa ei kuitenkaan ylikomisarion mukaan ole todettu.

– Myös tukimielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti.

Poliisilta pyydetty virka-apua
Dan Kantorin mukaan juutalainen seurakunta haluaa poliisilta apua esimerkiksi juutalaispyhien aikana, kun synagogan jumalanpalveluksiin osallistuu paljon ihmisiä.

– Viime viikonlopun kaltaisissa kriisitilanteissa, jolloin koetaan yleistä huolta turvallisuudesta, poliisilta pyydetään virka-apua. Useimmiten sitä myös saadaan, Kantor muotoilee.

– Kaiken kaikkiaan puhutaan alle kymmenestä tilanteesta vuodessa.

Seurakunta: Euroopan juutalaiset ovat nyt varpaillaan
Juutalaisiin seurakuntiin kuuluu Suomessa noin 1500 ihmistä. Yhteisö on pieni verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, jossa vastaava luku on noin 20 000.

Kantor kritisoi valtiovaltaa siitä, että Helsingin juutalainen seurakunta ei ole saanut siltä resursseja turvallisuuden ylläpitämiseen yleisesti. Hänen mukaansa seurakunta on jo vuosia yrittänyt tuloksetta pyytää sisäasiainministeriöltä lisää resursseja turvajärjestelmän ylläpitämiseen.

– Turvallisuuden ylläpitäminen on seurakunnan niskoilla, kun muissa Pohjoismaissa valtio myöntää siihen taloudellista apua.

Kantor korostaa, että Helsingin seurakuntaan ei ole Pariisin tilanteen jälkimainingeissa kohdistunut kouriintuntuvia uhkauksia.

– Joka ikisessä Euroopan juutalaisessa yhteisössä ollaan kuitenkin nyt varpaillaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

!!! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu