Aneet

Anekauppa vaikutti ratkaisevasti protestanttisuuden syntyyn. Mutta millä perusteella anekauppa olisi ollut väärin? Onko Luther tai kukaan muukaan osoittanut aneiden vaikutuksen harhaopiksi?

Onko todisteita siitä, ettei aneilla voi helpottaa siirtymistään taivaaseen?
371022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Missä kohtaa Raamattua Jeesus Kristus opetti aneista, käytti aneita tai myi niitä? Vastaus: ei missään.

Äänestä
  • Missä sanotaan, että rahalla saa synnit anteeksi? Vain rikkaillako on oikeus taivas paikkaan. Asia on Raamatussa toisinpäin rikasmies ja Lasarus kertomuksessa.

    EF.2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Missä sanotaan, että rahalla saa synnit anteeksi? Vain rikkaillako on oikeus taivas paikkaan. Asia on Raamatussa toisinpäin rikasmies ja Lasarus kertomuksessa.

    EF.2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
    9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

    Ei rahalla saa synnit anteeksi. Mistä keksit tollaista?

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    Ei rahalla saa synnit anteeksi. Mistä keksit tollaista?

    se onkin paavin keksintö

    Äänestä

Aneita ostamalla sai tulevatkin synnit anteeksi, eli sai luvan tehdä syntiä. Lutherin tarkoitus oli oikaista tämä harhakäsitys, mutta jostain syystä se ei sopinut Katoliselle kirkolle armon vuonna 1517. Katolinen kirkko julisti kyseisen käsityksen harhaopiksi vasta sen jälkeen, kun hajaannus oli tapahtunut tosiasia.

Äänestä

Anekaupassa ei ollut yhtään mitään väärää, sillä:

1. se perustui vapaaehtoisuudelle;
2. se ei vahingoittanut ketään;
3. kukaan ei kuvitellut saavansa aneen kautta syntejään anteeksi;
4. siinä ei ollut mitään Raamatun vastaista.

Vertaa sitä siihen Jumalan sanan halveksumiseen, jota pakkoluterilaiset harjoittavat antamalla okeit täysin Raamatun vastaisille avioeroille, naispappeudelle, homoliitoille jne. On sinänsä harmi, ettei aneita voi enää ostaa! Menisin heti paikalla ostoksille!

Äänestä
  • Ei voinutkaan olla mitään väärää, koska paavi on erehtymätön ja seuraava paavi oli myös erehtymätön joka poisti anekaupan

    Äänestä

  • Mielenkiintoista kuulla, että mitenköhän tämä narsistinen "maan porttojen ja kauhistuksien Äitikirkko" Ilm.17:5,6 selittää tämän?

    12 Ja Jeesus meni pyhäkköön; ja HÄN AJOI ULOS KAIKKI, JOTKA MYIVÄT JA OSTIVAT PYHÄKÖSSÄ, ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet.
    13 Ja hän sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi', mutta te teette siitä RYÖVÄRIEN LUOLAN."

    Ja ovat ajat todellakin muuttuneet siitä, kun Ihmisen Pojalla "ei ollut paikkaa, mihin päänsä kallistaisi", mutta Hänen "sijaisellaan" eli kristikunnan virallisella Antikristuksella (Vicarius Christi) on kokonainen valtio palatseineen, josta käsin hän harjoittaa pankkitoimintaansa...

    Näin ne ajat muuttuvat....tulee mieleen, että mitäköhän Raamatussa sitten tarkoitetaan sillä, että Jeesus on sama eilen, tänään ja huomenna...no sehän ei koske varmaankaan "sijaista"...hänellä on hieman "paremmat edut" kuin "esikuvallaan"....

    Äänestä

Aneilla ei ole mitään tekemistä syntien anteeksi saamisella. Ane on syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla.
krl, yritä lukea pari, kolme kirjaa ennen kuin kirjoitat tänne, ota selvää asioista! Jos luet Johanneksen evankeliumin loppua niin huomaat että aneitten antaminen on täysin Kristuksen oppien mukaista.

Äänestä
  • Keskiaikana aneita myytiin, mutta ne annettiin aina ilmaiseksi köyhille. Yleensä aneet olivat hyvin halpoja.

    Äänestä

  • Todista väitteesi, että aneitten antaminen on täysin Kristuksen oppien mukaista!

    Äänestä

  • Lyyris Lyllerö kirjoitti:

    Todista väitteesi, että aneitten antaminen on täysin Kristuksen oppien mukaista!

    "Todista väitteesi, että aneitten antaminen on täysin Kristuksen oppien mukaista!"

    Se on helppo todistaa: Kirkon magisterium sanoo niin.

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    "Todista väitteesi, että aneitten antaminen on täysin Kristuksen oppien mukaista!"

    Se on helppo todistaa: Kirkon magisterium sanoo niin.

    Juuri noin. Meidän ei tarvitse päntätä Raamattua kuin jotakin puhelinluetteloa, vaan kirkon opetusvirka (paavi ja muut piispat) tulkisevat sitä puolestamme.

    L.-Marian huomautus on totta: ei Raamattu sisällä koko totuutta Kristuksesta, vaan se elävä Jumalan sana, jonka niin Raamattu kuin traditio välittävät.

    Itse asiassa juuri ne kirkkokunnat ja lahkot, jotka eniten vannovat Raamatun nimeen ovat tosiasiassa kauimpana Raamatun itsensä sanomasta!

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    "Todista väitteesi, että aneitten antaminen on täysin Kristuksen oppien mukaista!"

    Se on helppo todistaa: Kirkon magisterium sanoo niin.

    Vai että oikein "magisterium" sanoo. Sinä vissiin uskot vaikka että Jumala on neliskulmainen jos se sinun "magisterium" niin keksii väittää. Sokeaa aivotonta uskoa ilman Raamatun syvempää tuntemusta!

    Äänestä

  • Konservatiivinen sie kirjoitti:

    Juuri noin. Meidän ei tarvitse päntätä Raamattua kuin jotakin puhelinluetteloa, vaan kirkon opetusvirka (paavi ja muut piispat) tulkisevat sitä puolestamme.

    L.-Marian huomautus on totta: ei Raamattu sisällä koko totuutta Kristuksesta, vaan se elävä Jumalan sana, jonka niin Raamattu kuin traditio välittävät.

    Itse asiassa juuri ne kirkkokunnat ja lahkot, jotka eniten vannovat Raamatun nimeen ovat tosiasiassa kauimpana Raamatun itsensä sanomasta!

    "päntätä...kuin jotakin puhelinluetteloa"

    Onko Magisterium antanut ohjeeksi päntätä päähänsä puhelinluetteloa sen sijaan, että opiskelisi Raamattua? Onpa kätevää, mutta vain Magisteriumin kannalta. Teidät on helppo eksyttää, koska ette tunne Kirjoituksia ja käytätte aikanne turhien kirjojen, kuten puhelinluetteloiden, kirkkojäböjen ja katekismuksen pänttäämiseen, jotka eivät ole Pyhän Hengen inspiroimia kirjoituksia.

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    Keskiaikana aneita myytiin, mutta ne annettiin aina ilmaiseksi köyhille. Yleensä aneet olivat hyvin halpoja.

    myykö vielä katoliset aneita? Minä voisin ostaa. Tulisi paljon rahaa paavin kassaan koska syntini ovat raskaat.

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    "Todista väitteesi, että aneitten antaminen on täysin Kristuksen oppien mukaista!"

    Se on helppo todistaa: Kirkon magisterium sanoo niin.

    Tämä paavi sanoi silloin näin ja se oli näin koska paavi on erehtymätön ja ilman suurta uskonpuhdistajaa Martti Lutheria olisi aneet vieläkin

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Tämä paavi sanoi silloin näin ja se oli näin koska paavi on erehtymätön ja ilman suurta uskonpuhdistajaa Martti Lutheria olisi aneet vieläkin

    Paavi on ihminen ja voi näinollen erehtyä normaalielämässään. Aneita on tietenkin vielä. Yritä ottaa asioista selvää ennen kuin kirjoitat tänne.

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    Paavi on ihminen ja voi näinollen erehtyä normaalielämässään. Aneita on tietenkin vielä. Yritä ottaa asioista selvää ennen kuin kirjoitat tänne.

    Paljonko ne aneet maksaa? Mutta paavi onkin Jumalan Pojan sijainen maanpäällä näin tuolissa lukee. Että turhat on paavin pallit.

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Paljonko ne aneet maksaa? Mutta paavi onkin Jumalan Pojan sijainen maanpäällä näin tuolissa lukee. Että turhat on paavin pallit.

    "Paljonko ne aneet maksaa?"
    Aneet ovat ilmaisia. Lue kirjaa "The Handbook of Indulgences, Norms and Grants"

    Äänestä

  • totuusvoittaaaina kirjoitti:

    Tämä paavi sanoi silloin näin ja se oli näin koska paavi on erehtymätön ja ilman suurta uskonpuhdistajaa Martti Lutheria olisi aneet vieläkin

    Aneet ovat yhä voimassa eikä edes suuri uskonvesittäjä Martin Luther niitä kyennyt poistamaan. Miksi olisikaan? Moisella juutalais- ja naisvihaajalla, vihasaarnaajalla ja moraalintärvelijällä ei ole puupennin arvoa katoliselle kirkolle, paitsi tietenkin eksyneenä ja syntiinlangenneena sieluparkana.

    Äänestä

Taloussanomissa on ajankohtainen kirjoitus aiheesta:

"Katolinen kirkko on tarjoamassa aneiden ansaintamahdollisuuksia myös internetissä, brittilehti Guardian kertoo. Lehden mukaan Vatikaani tarjoaa aneita eli lievennystä synneistä paavi Franciscusin twiittien seuraajille.

Katolisen uskon mukaan ihminen voi aneiden avulla lieventää kiirastulessa viettämäänsä aikaa syntien tunnustuksen jälkeen. Negatiivista sävyä termi sai keskiajalla, kun kirkonmiehet myivät aneita mojovia rahasummia vastaan."

Äänestä
  • Tosi kiva juttu, twiittejä pläräämällä se syntitaakka kevenee.

    Äänestä

  • Hesu kirjoitti:

    Tosi kiva juttu, twiittejä pläräämällä se syntitaakka kevenee.

    Aneen saamiselle on aina tarkat ohjeet ja aneen saaminen ei ole aivan helppoa. Se edellyttää katumusta, parannuksentekoa, ripittäytymistä, rukoilemista, synneistä luopumista. Ohjeet antaa Katolinen kirkko, eivät sanomalehdet - lehdet tekevät vääränlaisia yleistyksiä.

    Äänestä

  • katolilainen kirjoitti:

    Ei euroakaan katoliselle kirkolle !

    Äänestä

  • katolilainen kirjoitti:

    Aneen saamiselle on aina tarkat ohjeet ja aneen saaminen ei ole aivan helppoa. Se edellyttää katumusta, parannuksentekoa, ripittäytymistä, rukoilemista, synneistä luopumista. Ohjeet antaa Katolinen kirkko, eivät sanomalehdet - lehdet tekevät vääränlaisia yleistyksiä.

    Millaisella menettelyllä ansaitsemasi ane siirretään ja kohdennetaan esim. edesmenneen isäsi tilille sinun sitä toivoessasi?

    Äänestä

  • epätietoinen vaeltaja kirjoitti:

    Millaisella menettelyllä ansaitsemasi ane siirretään ja kohdennetaan esim. edesmenneen isäsi tilille sinun sitä toivoessasi?

    Rukouksen voimalla, "ilmoittamalla" siitä Jumalalle.

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    Rukouksen voimalla, "ilmoittamalla" siitä Jumalalle.

    Ja missähän kohtaa Raamattua noin opetetaan?

    Ettei vaan tuollaiset "rukoukset" olisi ihan turhia, kun eivät perustu Jeesuksen oppiin.

    Äänestä

  • Lyyris Lyllerö kirjoitti:

    Ja missähän kohtaa Raamattua noin opetetaan?

    Ettei vaan tuollaiset "rukoukset" olisi ihan turhia, kun eivät perustu Jeesuksen oppiin.

    Ai, että rukoileminen ei perustu Jeesuksen oppiin???

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    Ai, että rukoileminen ei perustu Jeesuksen oppiin???

    Perustuuko rukous vainajan puolesta Jeesuksen oppiin? Missä niin on kirjoitettu? Tai missä on kirjoitettu, että sinun aneesi voidaan siirtää vainajan tilille?

    Äänestä

  • Epätietoinen vaeltaja kirjoitti:

    Perustuuko rukous vainajan puolesta Jeesuksen oppiin? Missä niin on kirjoitettu? Tai missä on kirjoitettu, että sinun aneesi voidaan siirtää vainajan tilille?

    Kristus itse on opettanut, että mitä tahansa me hänen nimissään pyydämme, sen me saamme.

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    Kristus itse on opettanut, että mitä tahansa me hänen nimissään pyydämme, sen me saamme.

    Katso Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta! Heidän välillään oli ylittämätön kuilu!

    Äänestä

  • Ei mitä tahansa kirjoitti:

    Katso Jeesuksen vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta! Heidän välillään oli ylittämätön kuilu!

    Entäs sitten?

    Äänestä

  • UPDATE_10277162 kirjoitti:

    Entäs sitten?

    Mieti sitä!

    Äänestä

  • Lyyris Lyllerö kirjoitti:

    Ja missähän kohtaa Raamattua noin opetetaan?

    Ettei vaan tuollaiset "rukoukset" olisi ihan turhia, kun eivät perustu Jeesuksen oppiin.

    Katolilaisuudessa rukous on kaikki kaikessa.

    Pakkoluterilaisuudessa ja muissa protestanttiuskontoissa kaikki kaikessa on kirkollisverojen maksaminen. Siksi viimeksimainitut eivät ymmärrä rukouksesta juuri mitään. Eihän rappiomunkki Martin Lutherinkaan tiedetä juuri rukoilleen.

    Äänestä

  • Katolilaisuudessa muotomenot, rituaalit ja tyhjien hokemiset ovat kaikki kaikessa, mutta eivät muut kirkotkaan ole juuri sen parempia...yhtä hengettömiä laitoksia, sillä ovathan ne "maan porttojen ja kauhistuksien Äitikirkon" Ilm.17:5,6 " tyttäriä"...

    Äänestä

Juurikin noin. Minäkin olin ennen ignorantti, ja kun toivoin kovasti muutosta, siihen vastattiin- nyt olen arrogantti. Aina on toivoa !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ytimestä kirjoitti:

Anekauppa vaikutti ratkaisevasti protestanttisuuden syntyyn. Mutta millä perusteella anekauppa olisi ollut väärin? Onko Luther tai kukaan muukaan osoittanut aneiden vaikutuksen harhaopiksi?

Onko todisteita siitä, ettei aneilla voi helpottaa siirtymistään taivaaseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu