Uskovaisuus: Akuutti ja helposti kroonistuva mielenterveyden häiriö, joka vaihtelee lievästä vaikeaan. Tyypillisesti uskovaiselta puuttuu sairauden tunne.
Potilaat uskovat näkymättömiin uskomusolentoihin, jotka hänen mukaansa joko auttavat tai vainoavat häntä. Potilailla on usein patologinen tarve keksiä tai uskoa sepitteitä, joiden mukaan maailma on helposti ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, sekä joko korostunut syyllisyydentunto (ns. synnintunto) tai yli-ihmismäisiä ajatuksia (ns. Jumalan valitut). Usein potilaat kärsivät voimakkaasta isäkompleksista.
Uskonnollisuus voi aiheuttaa suuria henkisiä kärsimyksiä (esim. tulella kidutettavaksi joutumisen pelko) ja sosiaalisia ongelmia (mm. avioeroja) ja voi pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen kuolemaan (ns. marttyyrikuolemat).
Uskonnollisuuden syistä on useita teorioita. Jotkut tutkijat pitävät sitä behavioristisena (l. opittuna) käyttäytymismallina. Kognitiivis-sosiaalisten tutkijoiden mukaan syytä on haettava etäisestä tai puuttuvasta isäsuhteesta, jota potilas pyrkii kompensoimaan ajatuksella ”taivaallisesta isästä”.
Nykyisin on yleisesti hyväksytty ajatus, että uskovaista ei pidä pakottaa muuttamaan käyttäytymistään, jos hän ei käyttäydy itsetuhoisesti, harhaisesti tai väkivaltaisesti.
Potilaat uskovat näkymättömiin uskomusolentoihin, jotka hänen mukaansa joko auttavat tai vainoavat häntä. Potilailla on usein patologinen tarve keksiä tai uskoa sepitteitä, joiden mukaan maailma on helposti ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, sekä joko korostunut syyllisyydentunto (ns. synnintunto) tai yli-ihmismäisiä ajatuksia (ns. Jumalan valitut). Usein potilaat kärsivät voimakkaasta isäkompleksista.
Uskonnollisuus voi aiheuttaa suuria henkisiä kärsimyksiä (esim. tulella kidutettavaksi joutumisen pelko) ja sosiaalisia ongelmia (mm. avioeroja) ja voi pahimmillaan johtaa ennenaikaiseen kuolemaan (ns. marttyyrikuolemat).
Uskonnollisuuden syistä on useita teorioita. Jotkut tutkijat pitävät sitä behavioristisena (l. opittuna) käyttäytymismallina. Kognitiivis-sosiaalisten tutkijoiden mukaan syytä on haettava etäisestä tai puuttuvasta isäsuhteesta, jota potilas pyrkii kompensoimaan ajatuksella ”taivaallisesta isästä”.
Nykyisin on yleisesti hyväksytty ajatus, että uskovaista ei pidä pakottaa muuttamaan käyttäytymistään, jos hän ei käyttäydy itsetuhoisesti, harhaisesti tai väkivaltaisesti.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Tätä samaa olen yrittänyt kertoa täällä jo vuosikaudet.
Oletko lukenut Tieteen Kuvalehdessä ( numero 1/2006 s.72 -73 ) olleen artikkelin "Geeni altistaa uskonnolle"? Tässä lainuksia siitä: " Yhdysvaltalainen geenitutkija Dean Hamer uskoo löytäneensä perintötekijän, joka ohjaa ihmisen herkkyyttä uskonnollisuudelle. Hänen mukaansa geenistä on on ollut etua lajinkehitykselle ja se on antanut ihmiselle kyvyn ( oma lisäykseni: mutta ei taitoa ) rauhanomasisen yhteiseloon."
"Hamer uskoo, että että uskonnollisuudella on saattanut olla merkitystä myös ihmislajin evoluution kannalta. Uskonto yhdistää ihmisiä, mikä on voinut olla ratkaisevan tärkeää ihmisten kyvylle elää rauhanomaisesti yhdessä. Uskontoa myös harjoitetaan usein yhteisin palvontamenoin, ja rituaalit ovat omiaan vahvistaman yhteisöllisyyttä. "
"Henkisyyden ja uskonnon geneettisen perustan puolesta puhuu monien tutkijoiden mukaan sekin, että uskonnollisuutta esiintyy esiintyy kaikissa tunnetuissa ihmisyhteisöissä, olivatpa en miten eristäytyneitä tahansa. Tämä on tulkittu viitteeksi siitä, että uskonto ei ole syntynyt ainakaan pelkästään lainaamalla kulttuurivaikutteita muilta yhteisöiltä."
Tämä on uskonnollisaiheinen palsta. Ateistista keskustelua varten on oma palstansa.
"Ateistista keskustelua varten on oma palstansa."
P.o. Ateismista keskustelua varten on oma palstansa.
Häirikkö on taas palannut tänne.
Montako kertaa meinaat vielä postaa tänne tuon saman geeni kirjoituksen?
Voisitko mennä jonnekin muualle ilakoimaan geeni löytöjäsi.
Voidaan sanoa ateistinen keskustelu tai ateismista keskustelu. Ateismi on substantiivi ja ateistinen on adjekstiivi.
"Voisitko mennä jonnekin muualle ilakoimaan geeni löytöjäsi."
Ensinnäkään en ole ilakoinut miistään geenilöydöistä, vaan lainasin Tieteen Kuvalehdessä olluttta artikkelia. Etkö hyväksy Tieteen Kuvalehteä?Toiseksi tänne on minulla yhtä suuri oikeus kirjoittaa kuin sinulakin. Jo sinulle ei seurani lkelpaaa, niin mene sinä muualle.
Geenit altistavat myös skitsofrenialle. Jos skitisofreenikot lisääntyisivät enemmän kuin mieleltään terve väestö, ja heidän osuutensa väestöstä olisi terveitä suurempi, voisit esitää skitsofrenian yleisyyden todisteeksi sille, ettei skitsofrenia ole mielen sairaus.
Enm ymmärrä mistä puhut!!!!!!!!!!!!
Mutta voit puhua ttäällä, koska uskovaiset Jeesuksessa postaavat myös omaa lallatustaan kaikkialle muualle.
"Geenit altistavat myös skitsofrenialle. "
Skitsofrenia on joka tapauksessa jakomielitauti täysin riipumatta siitä, onko skitsofreenikkoja vähän vai paljon. En ole mistään sattunut lukemaan, minkä verran väestöstä on skitsifreenikkkoja, en myöskään sitä, että geenit altistaisivat skitsiofrenialle. Jos sinä olet, niin kerro.
Geenit altistavat myös musikaalisuudelle tai yleensä taiteellisuudelle. Miksi et mainitse niitä lainkaan, vaan puhut ainoastaan skitsofreniasta?
Jos ei kerta kaikkiaan hyväksy uskontoja eikä asiallisita keskustelua uskonnoista, niin mikäs pakko on silloin tulla uskonnollisaiheisille palstoille, kun on paljon muitakin palstoja.
Tälläistä geeniä ei ole vielä löytynyt. Jos geeni joskus löytyy niin kyse on idiootti geeni, mikä saa ihmiset uskomaan olemattomiin mielikuvitus olioihin.
""Tämä on uskonnollisaiheinen palsta. Ateistista keskustelua varten on oma palstansa.""
Usko on sama kuin skitsofrenia (psykoosi).
Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö, jossa henkilön todellisuudentaju hämärtyy ja vääristyy usein karkealla tavalla siten, että henkilöllä on huomattavia vaikeuksia erottaa tosi epätodesta. Termiä psykoosi käytetään psykiatriassa usein synonyyminä termille mielisairaus.
http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Psykoosi
Tämä "Yks vaan" voisi mennä ateisti palstalle riitelemään.
"Usko on sama kuin skitsofrenia ( psykoosi )."
Tuo ei pidä paikkaansa, usko ei ole sama asia kuin skisofrenia. Psykoosi tarkoittaa mielisairairautta. Skitsofrenia on jakomielitauti.
Hanki työpöydällesi suomen kielen sanakirja, jossa on selitetty sanojen merkitykset.
"Tämä "Yks vaan" vois mennnä ateisti palstalle riitelemään."
Miksi minä sinne menisin, kun en kerran ole ateisti enkä vaslusta uskonnollisaiheisten palstojen aiheita. Mene sinä sinne, jos et hyväksy tämän palstan aihetta. Luulisi kenen hyvänsä ymmärtävän sanomattakin sen, että jonkin palstan aiheen vastustaminen ei ole keskustelua sen palstan aiheesta.
Suomi24:ssä on palsta otsikolla Alkoholismi. Sinun mukaasi alkoholismin vastustaminen ei olisi keskustelua palstan aiheesta.
"Sinun mukaasi alkoholismin vastustaminen ei ole keskustelua palstan aiheesta."
On nyt vähän eri asia, puhuuko uskonnollisista aiheista vai alkoholismista. Luulisi tuon olevan itsestään selvää kenelle hyvänsä järkevälle ihmiselle. Itse en mene alkoholismista keskustelemaan, koska en käytä alkoholia enkä tunne alkoholisteja.
Se, onko palstan aiheen vastustaminen keskustelua palstan aiheesta, ei riipu siitä, onko aiheena alkoholismi vai uskonto.
Älä viitsi loukata järkeviä ihmisiä väittämällä, että järkevät ihmiset ajattelevat tuosta yhtä epäjohdonmukaisesti kuin sinä.
Psykoottisista sairauksista tavallisin on skitsofrenia.
http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Psykoosi
Yks vaan voisi mennä muualle keskustelemaan geeni löydöistään.
"Se onko palstan aiheen vastustaminen keskustelua palstan aihesta, ei riipu siitä, onko aiheena alkoholismi vai uskonto."
Kyllä riippuu. Alkoholismi on sairaalloinen taipumus väkijuomien nauttimiseen, juoppous.
Hanki työpöydällesi sanakirja, josta voit tarkistaa tarvittaessa sanojen merkitykset.
Jos ei Hallin vangi9lle seurani kelpaa, niin hän voi itse mennä muualle. Täälätä emme kukaan voi ajaa ketään pois. Ainoa, mitä voimme tehdä, on ilmoittaa asiatomista viesteistä ylläpidolle.
Kun kirjoitat
"Luulisi kenen hyvänsä ymmärtävän sanomattakin sen, että jonkin palstan aiheen vastustaminen ei ole keskustelua sen palstan aiheesta."
niin tuo lausumasi ei millään lailla viittaa vain uskontoon, vaan minkä tahansa palstan aiheeseen.
Jos kirjoittamasi olisi totta, se merkitsisi, ettei esimerkiksi alkoholismistakaan voisi keskustella kuin alkoholismimyönteisesti.
Jos olisit tarkoittanut, ettei lauseesi koske kaikkia aiheita, vaan vain rukouksia, niin sinun olisi pitänut muotoilla se toisin:
"Luulisi kenen hyvänsä ymmärtävän sanomattakin sen, että RUKOUSTEN vastustaminen ei ole keskustelua RUKOUKSISTA."
Mutta silloin joutuisit perustelemaan, miksi itse keksimäsi sääntö pätee vain rukouksiin muttei moniin muihin aiheisiin.
Viestisi osoittavat, että jos sinä kannatat jotakin asiaa, niin vain myötäilijät saavat mielestäsi keskustella siitä, mutta jos vastustat jotakin asiaa, niin muutkin saavat kirjoittaa sen vastaisesti.
Etsi sanakirjastasi sana "kaksoisstandardi" ja mieti, onko sen käyttö rehtiä peliä. Vihje: sitä sanotaan myös kaksinaismoraaliksi.
Kyllä teille molemmille kelpaa toistenne seura ja hyvin kelpaakin. Muuten ette välittäisi yhtä mittaa vastata toisillenne.
Keskustelette keskenänne enemmän kuin kenenkään muiden kanssa.
Sinä et tee täällä mitään muuta kuin haastat riitaa.
Onko täällä edes paslsta, jonka otsikko on Alkoholismi? Alkoholismi on niin itsestään selväsi kielteinen asia, että sitä ei tarvitase edes mainita. Ihmetyttää se, että puhut alkoholismista tässä yhteydessä. Tupakointikin on epäterveellistä. Ei siitäkään voi kovin myönteisesti keskustella. Jos sinulla on tarve puhua kielteisesti jonkin palstan aiheesta, niin mene vaikkapa noille palstoille.
"Viestisi osoitatavat, että jos sinä kannatat jotakin asiaa, niin vain myötäilijät saavat mielelelstäsi keskustella siitä, mutta jos sinä vastustat jotakin asiaa niin muutkin saavat kirjoittaa sen vastaisesti."
Tuo mitä kirjoitit,ei pidä lainkaan paikkaansa. Sen sijaan pitää paikkaansa, että rukousten pelkkä vastustaminen ei keskustelua rukouksista palstalla, jonka otsiko on Rukoukset.
Alkoholi, tupakka, jumalausko ja rukoileminen ovat kaikki epäterveellistä.
Olet edelleen väärässä. Keskustelun käsitteeseen sisältyy myös oikeus esittää aihetta vastustavia mielipiteitä riippumatta siitä, pidetäänkä otsikon aihetta hyvänä vai huonona asiana. Jollei tuota ymmärrä ei paljon ymmärrä.
Nyt on julkisuudessa keskusteltu, pitäisikö jumalanpilkkalaista luopua. On esitetty kannanottoja puolesta ja vastaan. Sinun mielesi mukaisessa diktatuurissa kaikki laista luopumista kannattavat mielipiteet sensuroitaisiin. Liittyyhän aihe uskontoon.
""Alkoholismi on sairaalloinen taipumus väkijuomien nauttimiseen, juoppous.""
Yks vaan kirjoitti
Uskovaisilla on sairaalloinen taipumus synnin tuskiin, mielenvikaisuus.
Aloittaja on selvästi uskoa etsivä henkilö.
Uskovaisuus voi olla mielenterveyden häiriö, mutta omien havaintojen mukaan paljon enemmän vahinkoa ympäristölle aiheuttaa ihan toinen vaiva: sairaalloinen halu julistaa omaa katsomustaan ja haukkua aktiivisesti ihmisiä, jotka eivät jaa samaa käsitystä - tunnetaan lyhyemmällä nimellä "puupäisyys". Tämä tauti vaivaa yhtäläisesti uskovaisia ja ateisteja, vasemmistolaisia ja oikeistolaisia, luomuun luottavia ja tehotuotannon kannattajia, ydinvoimafaneja ja uusiutuvien energiamuotojen puolestapuhujia.... you name it.
Itsehoitona suosittelen jokaista tähän tautiin sairastunutta käyttämään joka päivä puoli tuntia sen pohtimiseen, mitä oikeastaan haluaa itse saada aikaan (esim. haluaa jonkun muuttavan näkemyksiään) ja ovatko käytetyt keinot tehokkaita sen saavuttamiseen. Useimmiten ihmisten pilkkaaminen ja heidän käsitystensä kutsuminen mielisairaudeksi ei edesauta sitä, että he ymmärtäisivät mitä heille yrittää sanoa.
Jos sairastuneen tietoinen tavoite on kuitenkin toisten ihmisten tahallinen ärsyttäminen ja/tai halu saada toinen takertumaan entistä tiukemmin omiin mielipiteisiinsä, ei kyse ole enää puupäisyydestä vaan trollaamisesta. Siihen on sitten eri lääke, joka tunnetaan nimellä "IP-banni".
Oletteko tulleet ajatelleeksi että keskustelussa kun ei toteudu yhteistä hypoteesia silloin ilmeisisesti keskusteluun osallistujat todennäköisesti ovat jokainen jonkinlaisia
tiukkapipoisia puupäitä.Ei millään pahalla mutta joskus terve itse tritiikki on paikallaan ettei luulisi omistavan sen oikean mielipiteen koska jokaisessa mielipiteessä on aina osatotuudet mukanaan (melkein aina).
Olisiko joustot paikallaan näin lama-aikana?
"Olisiko joustot paikallaam näin lama-aikana?"
Yrtitän ottaa mielipiteesi huomioon. Jos jokin viesti vaikuttaa epäasialliselta, niin en enää lue sitä loppuun enkä vastaa siihen.
Kirjoituksesi ei liity millään tavalla foorumin aiheeseen Ole hyvä ja poistu.
>>Potilaat uskovat näkymättömiin uskomusolentoihin, jotka hänen mukaansa joko auttavat tai vainoavat häntä. Potilailla on usein patologinen tarve keksiä tai uskoa sepitteitä, joiden mukaan maailma on helposti ymmärrettävä ja oikeudenmukainen, sekä joko korostunut syyllisyydentunto (ns. synnintunto) tai yli-ihmismäisiä ajatuksia (ns. Jumalan valitut). Usein potilaat kärsivät voimakkaasta isäkompleksista.
Täysin samoja oireita kuin mielen sairauksissa.
Jos uskovaisia ei olisi niin runsaasti, ihmiset näkisivät selvemmin, miten paljon yhtäläisyyttä uskolla ja mielenhäiriöllä on.
Usko maailman oikeudenmukaisuuteen esiintyy viimeisen tuomion muodossa.
Näkymättömät uskomusolennot, jotka auttavat tai vainoavat, ovat Jumala, enkelit ja saa-atana.
Synnintunto on kristinuskon lähtökohtia. Kristitty uskoo olevansa syntinen ja pelastuvansa Jumalan armosta. Pelastumiseen liittyy ajatus valittuna olosta.
Isäkompleksi näkyy puheena taivaan isästä, joka voi myös kurittaa rakastamiaan lapsia.
Mutta uskovaisen on oltava näkemättä yhtäläisyyksiä, koska niiden myöntäminen heikentäisi hänen uskoaan, eli tuota todellisuudentajun järkkymistä, jota hän pitää kalleimpana aarteenaan. Lisäksi uskovaisen suuri itserakkaus ei kestä ajatusta, että hänen uskonsa millään lailla muistuttaisi mielen häiriötiloja. Yhtäläisyydet ovat silti kenen tahansa objektiiviseen ajatteluun kykenevän ihmisen nähtävissä.
Jos uskovaisia olisi vain muutama, heitä pidettäisiin seinähulluina.
Onneksi minusta ei tullut uskovaista.
Uskovaisuus: Akuutti ja helposti kroonistuva mielenterveyden häiriö ....
Tätä olen jo epäillytkin.
Helvetin liekkeihin.
täyttyvät ja autuaat Jeesuksessa voittavat maailman. Ihmisten sydämissä paljon pahuutta.
lähitulevasta: "Te tulette kaikkien vihattavaksi minun nimeni tähden", tämä aika on lähellä. Näemme lähitulevassa paljon petosta ja väkivaltaa ja valheita ja ilmiantoja ja vainoja ja suuren ahdistuksen ja maailman tuomiot ja marttyrikuolemia ja juuri sitä mitä tämän maailman mammonan ruhtinas tahtoo ihmisten tekevän toisilleen ja itselleen, ja sen palkkana on kadotus monille, mutta Jeesuksessa on pääsy tuhatvuotiseen valtakuntaan, joka alkaa kun Jeesus saapuu Herran päivänä. Israel ja Jerusalem on keskeinen aikamerkki, sillä sinne hävityksen kauhistuksen pahuus pystyttää sen kuvapatsaansa, ja maailmaan tulee kaupankäynnin maksuväline, joka on ihmisen otsassa tai oikeassa kädessä, ja siinä on pahuuden ihmisen nimi tai sen nimen luku 666. Hyvinkin se nimi on S-d-m, ja vokaaleina voi olla a-kirjaimet, sillä siitä saadaan 666 heprean kirjaimilla.
Valvotaan ja rukoillaan kuten Jeesus on opettanut, sillä Jumala tahtoo meidät pelasta pahasta kadotuksesta ja seuraamasta valheen ja vihan isää Jeesusta ja seuraajiaan kohtaan, ja nähdään selvästi tämä tässä viimeisen sadan vuoden aikana, ja sodat ja monet muut asiat ovat tunnusmerkkinä, kuten Jeesus on profetoinut tästä ajasta, ja Israelin juutalaiset ovat tärkein tunnusmerkki, ja viha pakanakansoilla sitä kohtaan myös ja varmuudella pahasta, kuten kaikki muutkin villitykset ja valheopetukset ja laittomuus ihmisten yhteiskunnissa moninaisesti. Jeesus on hyvä paimen, ja maailma on pahan vallassa.
ateismin oppikirjasta uskovia ihmisiä kohtaan, vaikka toki väkevämpää eksytystä on uskonnollisuus, jossa vainotaan toisin uskovia kohtaan, ja nähdään tätäkin lähitulevassa.
maailmassamme on valheilla suuri vaikutus moninaisesti ja kaikissa yhteiskunnissa, sillä ihmiset eivät arvosta Raamatun ja Jeesuksen evankeliumia. Tämän maailman viisaat ihmiset ovat lähimmäisten pahimpia vihollisia monesti, mutta Jeesus on voittanut jo, ja Herraa rakastavat perivät maan varmuudella aina, mutta tapahtuu vasta Jeesuksen tulemuksessa. Kun pahat saavat toimia maan päällä ilman Jumalan tuomioita, niin toki ajattelevat helposti olevansa oikeassa vaikka rakastaisivat valheen isää todellisuudessa.
Jeesuksen sanat ristillä: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät!"
Näin on myös tässä pahassa sukupolvessa ja jälkimmäiset paljon pahempia kuin monet muut, ja Nooan ja Sodoman ja pilkkopimeän kaltaista on ennen Herran päivää.
sopisi hyvin esimerkiksi "Uskontojen uhrit" aiheeseen siitä kuinka uskovia ihmisiä vainotaan tässä maailmassa.
vainoonsa Jeesusta ja uskoviaan kohtaan ei tarvitse kuin aloituksen kaltaisen opin ja natsit ja Mengeleen kaltaiset lääkärit. Tietysti puhutaan armomurhista ja muusta väkevästä eksytyksestä tässä samassa yhteydessä.
Stalinin kaltainen hirmuvalta myös voi surmata uskovia, ja samoin myös uskonnolliset liikkeet, jotka eivät usko Jeesukseen veren ja veden ja Hengen todistuksen kautta, voivat nousta hävityksen kauhistuksen kaltaiseen pahuuden valtakuntaan Jeesusta ja uskoviaan kohtaan, kun eivät ota pedon merkkiä tässä maailmassa, ja tietysti väärät syytökset tästä syystä saavat sitten sijan syyttäjien ja tuomarin ja maan kuninkaiden pimeässä sydämessä.
Euroopassa EU:n rakenne on hyvin pitkälle samanlainen kuin Neuvostoliitossa oli Stalinin aikaan, ja näin eurooppalaiset alistettu ylikansallisen vallan alaisuuteen.
valtio Israel on saanut jo kymmeniä vuosia kestää vainoa sitä ympäröivien islamin kansakuntien taholta ja Jumalan armosta on voinut torjua tuhoyritykset ja saanut Jerusalemin ja Länsirannan myös hallintaansa ja erittäin tärkeää tämä turvallisuutensa kannalta ja ainoa mahdollinen ja järkevä rajalinja Israelille varmuudella.
Tässä Israel - islamin valtiot asetelmassa islamin valhe ja vihaideologia pyrkii estämään Israelin juutalaisten takaisinmuuttoa ja hyvää rauhallista elämistä omassa luvatussa maassaan. Lisäksi islamin taholta on selvää terrorismia Israelia ja juutalaisia kohtaan ihan sen rajoilla ja turva-aita on estänyt itsemurhaiskujen jatkumiset länsirannalta Israelin juutalaisalueille tehokkaasti, samoin tietysti hyvä puolustuskyky pahuutta vastaan.
Islamin uskonto saa todellakin aikaan väkivaltaa monissa paikoissa maapalloa nykyäänkin vaikka tietysti valheelliset pyrkivät esittämään tämän vastaista. Islam-uskoisia on maailmassa noin 1/4 osa, ja silti 3/4 osassa maapallon konflikteista ainakin toisena osapuolena on islamistinen liike, ja tämä on varma osoitus huonosta hedelmästä ja aseet terroristeilla ja konfliktia ylläpitävillä keskeistä islamissa.
Israelin juutalaiset joutuvat puolustautumaan monia islamistisia kansakuntia vastaan, ja radikaali islamismi on noussut selvästi lähihistoriassa ja pahenee entisestään varmaan myös.
Onneksi minusta ei ole tullut uskovaista ja voin täten auttaa ihmisiä.
"Onneksi minusta ei ole tullut uskovaista ja voin siten auttaa ihmnisiä."
Ihmisiä voivat auttaa niin uskovat kuin uskomattomat. Uskonnllisuus tai uskomattomuus riippuisi lähinnä kai geeneisatä, kasvatuksesta ja ympäristöstä.