Sijaisopettajan kurjuus, opettajanhuone!

Emis1

Teen kolmatta pidempää sijaisuutta, lyhempiä (alle 3kk) on taustalla useampia. Olen ihan pätevä työhöni ja sijaisuudet on useampia kuukausia (jopa vuoden), joten olettaisin siltä pohjalta olevani suoraan osa työyhteisöä. Mutta joka kerta tää on tämä sama. Alussa olet ilmaa. Inside-porukka kikattaa, katsotaan keskenään juttuja, kun menet johonkin istumaan, porukka vaihtaa muualle ja jäät yksin. Olen ulospäinsuuntautunut ja sillai vahva, että en ole tähän asti välittänyt vaan sitkeästi hengannut mukana. Yleensä 1-2kk menee, että minut otetaan osaksi porukkaa edes jossain määrin. Mutta miksi se on aina näin vaikeaa? Olen ennen opettajuutta toiminut vuosia esimiestyössä yksityisellä sektorilla ja siellä aina, aina, uuden työntekijän, sijaisenkin, otin ilolla vastaan, työkaverit pyysi kahville ja halusi tutustua. Vielä ymmärrän asian isoissa kouluissa, kun siellä on niin paljon naamoja, mutta sama ilmiö voi olla ihan pienessäkin koulussa, jossa luulisi automaattisesti uuden sijaisen tulevan työkaveriksi siinä kuin muutkin ja olevan ihan hauskaakin ottaa uusi työkaveri edes väliaikaisesti.

Väsyttää vaan henkisesti tuo ulkopuolisuuden tunne ja aina miettii, että tälläkö mennään koko kevät. Valmistelutyöt teen illalla, joten välitunnit juuri haluaisin vertaisseuraa.

Kertokaa nyt muut opettajat, miksi se on tämmöistä? Luulisi ammattiin hakeutuneiden olevan tavallista sosiaalisempia ja avoimempia ihmisiä, mutta totuus on ihan toinen. Aiemmalla uralla paljon "kovemmalla" alalla porukka oli paljon hauskempaa ja avoimempaa uusille ihmisille. Itse työstä pidän, mutta työyhteisöt on perin kummallisia ja torjuvia uusille.

5

1290

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ::::::::::::::::::::

      Opettajan työn ihmissuhdekuormitus on valtava ja se alkaa kumuloitua uran edetessä. Huomaan itsestäni, että nyt kun uraa on takana pitkästi toistakymmentä vuotta, en jaksa olla uusista kollegoista niin kiinnostunut kuin nuorena opena. Joka vuosi on joka tapauksessa tutustuttava ainakin 60 uuteen oppilaaseen. Ensimmäisinä vuosina se ei vielä tuntunut missään, nyt toisinaan tuntuu, että Joonat, Joelit ja Janikat vain vilisevät silmissä ja kaikista on oltava kuitenkin kiinnostunut. Jatkuva uusien ihmisten vyöry on väsyttävääkin.

      Mutta jos uusi kollega itse tulee juttusille ja selvästi haluaa tutustua, on törkeää käyttäytyä kuvaamallasi tavalla. Toisaalta kuukausi tai pari ei ole vielä pitkä aika. Jos siinä ajassa kollegat havahtuvat olemassa oloosi, niin eikö se ole jo ihan ok? Opehuoneessa kuitenkin vuoden mittaan pyörähtää kymmeniäkin sijaisia, etkä voi olettaa, että jokainen otetaan vastaan kuin taivaanlahja heti ekalla viikolla.

      Itse olen kyllä kokenut sekä lämpimiä vastaanottoja että melko tylyn. Vaikka tulin virkaan, osa kollegoista kohteli minua kuin ilmaa hyvin pitkään, jopa vuosia. Tässä on suuria kulttuurieroja opehuoneiden ja yksilöiden välillä.

    • Taitaatyttötietääett

      Mene takaisin sinne yksityiselle sektorille esimiestehtäviin, saisit varmaan siellä parempaa palkkaakin. Vai tykkäätkö olla narsistien ja sadistien keskellä?

    • mukaope

      Olen ihan samaa mieltä ed. nim. taitaa tyttö tietää kanssa. Ne "vanhat" opettajat ovat niin uraputkiutuneita työpaikassaan että jokainen uusi tulokas on mahdollinen syöstämään ne raiteiltaan. Ja ihan totta. Narsisteja ja sadisteja on opettajien huoneet pullollaan. Ja kun ovat kerran julkiseen virkaan päässeet, ei niistä päästä eroon juuri millään keinolla jos halutaankaan. Hyvin, hyvin sairaita tyyppejä mahtuu ammattikuntaan ihan liian paljon. Sääli vain oppilaita ja nuoria opettajia joilla on vielä idealistisia ajatuksia ammatista. Voimia sinulle työssäsi ja muista ettei sinusta tule samanlaista persläpeä.

    • kansakunnankynttilät

      Opettajien oikeudet on vahvat. Olipa hyviä kasvatustieteenproffan aatoksia tämän päivän Hesarissa koskien opettajien oikeuksia, opetushallitusta, erityisopetusta. Koulut ovat usein sisäänlämpimiä työpaikkoja ja opettajat katsovat muita ammattiryhmiä hyötynäkökulmasta. Ammattiryhmä on hyödyllinen, jos auttaa välittömästi opettajaa työssään. Mikäli työntulos on piilovaikuttavaa eikä työn tulos näy suoraan ja heti open työtä keventävänä olet hyödytön. Lisäksi palkkajärjestelmä on erikoinen ja ajaa opet tuijottamaan tehtyjä tunteja ja työnsisältöä. Empä tiedä toista työtä jossa voi nostaa vaikka kesken hoitovapaan kesäajan palkkaa kotoa käsin ja jättää sijaisope kesäksi kortistoon tai muihin töihin. Koska tulee opettajan palkan nykyaikaistaminen?

      Ihmisiä töissä tosiaan vilisee joka vuosi liuta uusia. Myös työtehtäviä tulee lisää ja moni opettaja on silmin nähden väsyksissä työhönsä. Kyynisyys ja väsymys näkyy työpaikoilla. Toki jokayhteisössä on myös työhönsä sitoutuneita, lämpimiä ihmisiä. Joissain kouluissa vaan he eivät istu opettajanhuoneessa.

      • opex

        Mainitsemasi Hesarin kirjoitus sisältää monia asiavirheitä, mikä on toki ällistyttävää ottaen huomioon kirjoittajan aseman. Valitettavasti vain proffa ei ole tainnut olla kentällä töissä koskaan. Esimerkiksi se, että erityisopetuspäätöksen tai päätöksen pienryhmään siirtämisestä tekisi yksittäinen ope, on täyttä potaskaa. Kyseessä on kuukausien, jopa vuosien prosessi, jonka aikana tehdään psykologin tutkimukset yms. Koulupsykologin, rehtorin ja vanhempien sana painaa tässä paljon enemmän kuin yksittäisen open. Sitä paitsi pienryhmäpaikkoja on niukasti, ei ole mitään paikkaa, jonne noin vain voisi oppilaan kipata.

        Kaikki ammattiryhmät puolustavat omaa etuaan. Voitko mainita ammattiryhmän, joka ei näin tekisi? Opettajat olisivat voineet olla huomattavan paljon itsekkäämpiäkin. Olemme esimerkiksi olleet viimeksi lakossa joskus 80-luvulla.

        En ymmärrä ajatuksenjuoksuasi. Mikä ovat opettajien mielestä hyödytön ammattiryhmä ja miten tämä ilmenee koulussa?

        Sanot, että palkkajärjestelmä ajaa opet tuijottamaan tehtyjä tunteja ja työn sisältöä. Eivätkö muut ammattiryhmät ole kiinnostuneita seuraamaan työaikaansa ja työnsä sisältöä? Mitä ihmettä tarkoitat?

        Jos opettaja ei "palaa" töihin kesäksi, palkkaa ei todellakaan saa sijainen, vaan se menee kaupungin laariin. Mielestäni on aivan luonnollista, että ryhmänä toimimme niin, että saamme sen palkan, mikä on mahdollista saada, koska palkka ei nyt kuitenkaan aivan valtava ole.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      483
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      88
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe