Miten kasvattaa tupakkaan toleranssia sen verran,

Ettei siihen kuitenkaan jää koukkuun? Tupakasta tulee järjettömän kova "head rush" kokemattomalle käyttäjälle, jos vetää tupakoitsijan tapaan suoraan keuhkoon poskareiden sen sijaan. Sen kestää yleensä 3-5 minuuttia.

Vielä kovempi "head rush" tulee kännissä, niin kova, että ainakin itse lensin melkein perseelleni jo ekan henkosen jälkeen. Mahtava fiilis, mutta valitettavasti aiheutti hirveää pahoinvointia, enkä sen takia uskalla kännissä kokeilla toista kertaa.

Monet kuulemma silti polttavat vain kännissä, mutta selvinpäin ovat ilman. Miten tuo sitten muka onnistuu siten, että on kuitenkin riittävän tottunut tupakkaan ja pystyy polttamaan ryypiskellessä? Ja olemaan silti selvinpäin ilman.
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eri ihmiset polttavat eri syistä. Myös tupakoinnin lopettamiseen on monelaisia syitä. Useimmat tupakoitsijat pääsevät tavastaan eroon ilman minkäänlaista ammattiapua, jos niin haluavat.

http://pena.dy.fi/savukehinnasto/vaitteita.php

Äänestä

eihän siihen koukkuun jää jos ei krapula aamuna muista että on polttanut.

Toleranssin hankkiminen onnistuu vain tupakoimalla riittävästi eli unohdat mentol ja lights tupakit ja poltat punaista norttia vähintään 2 askillista joka päivä.. Eii varmaan huimaa enää parin viikon jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


head rush kirjoitti:

Ettei siihen kuitenkaan jää koukkuun? Tupakasta tulee järjettömän kova "head rush" kokemattomalle käyttäjälle, jos vetää tupakoitsijan tapaan suoraan keuhkoon poskareiden sen sijaan. Sen kestää yleensä 3-5 minuuttia.

Vielä kovempi "head rush" tulee kännissä, niin kova, että ainakin itse lensin melkein perseelleni jo ekan henkosen jälkeen. Mahtava fiilis, mutta valitettavasti aiheutti hirveää pahoinvointia, enkä sen takia uskalla kännissä kokeilla toista kertaa.

Monet kuulemma silti polttavat vain kännissä, mutta selvinpäin ovat ilman. Miten tuo sitten muka onnistuu siten, että on kuitenkin riittävän tottunut tupakkaan ja pystyy polttamaan ryypiskellessä? Ja olemaan silti selvinpäin ilman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu