Miksi vl saarnaa kuunnellessa sain aikoinaan
paniikkikohtauksen. Sydän jyskytti valtavasti
200 kertaa minuutissa. Hikoilin, ikä 16 v.
Tärisin valtavasti, vapa-ajalla olin lähes pois
tolaltani. Etäännyin, kaveripiiri poistui, ihmetteli
tavanomaisesta poikkeavaa käytöstä.
En käy enää seuroissa.
paniikkikohtauksen. Sydän jyskytti valtavasti
200 kertaa minuutissa. Hikoilin, ikä 16 v.
Tärisin valtavasti, vapa-ajalla olin lähes pois
tolaltani. Etäännyin, kaveripiiri poistui, ihmetteli
tavanomaisesta poikkeavaa käytöstä.
En käy enää seuroissa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tässä syy.
1. Joku tapahtuma, sana, ääni, tuoksu, heijastus, valo tai muu silmien näkemä asia tai esine.
Seurapuheen sisällöllä ei sinällään tarvitse olla mitään tekemistä kohtauksesi kanssa, mutta yksityiskohta puheesta saattoi olla se laukaiseva tekijä. Mahdollisuuksia on siis paljon. Joku laukaisi prosessin, ei paniikkia. Paniikki on seuraus joka tulee hetken päästä.
2. Leikitään ajatuksella että prosrssin laukaiseva tekijä oli se kun näit rauhanyhdistyksen ikkunasta ulos katsoessa erään punaisen auton ajavan ohi. Ok?
3. Punainen auto oli täsmälleen samanlainen, jonka näit yksivuotiaana lapsuutesi maantiellä jonka alle meinasit jäädä. Sinulle jäi siitä trauma, jota ei ole käsitelty. Et muista tapausta.
4. Sisäinen lapsesi, kaksijakoisen mielesi tiedostamaton osa kuitenkin muistaa tapauksen lapsuudestasi, niin kauan kuin se käsitellään pois mielestäsi. Tuo punainen Morris Mini, jonka näit rauhanyhdistyksen ikkunasta
toi sisäiselle lapsellesi ikävän muiston ja sinun kehosi reagoi tuohon muistoon. Keho reagoi aina ja kaikkeen jollakin tavalla. Tässä tapauksessa ikävä muisto raapaisi sinua sydämestä tai jollakin muulla tavalla. Ikävä muisto aiheutti voimakkaan tunteenpurkauksen SINUN KEHOSSA. Tämä ei ole vielä paniikki kohtaus ensinkään, vaan luonnollinen reaktio kun ihminen kokee jotakin. Ihminen ns. tunteilee, esim itkee, nauraa jne.
5. Paniikkikohtauksesi (hikoilu, vapina, ahdistus, tukehtumisen tunne, sydämentykytys, kuolemanpelko yms) johtui siitä että sinä, sinun TIETOINEN mieli ja järkesi ei tiedä syytä tuolle em. äkilliselle tunteenpurkaukselle. Tiedostamaton mieli tiesi ja se yrittää paniikin kautta selvittää sinulle että on "sisäinen selvittämätön asia".
Paniikki on hyvin luonnollinen reaktio silloin kun ihminen nopeasti kokee tunteen, jonka syytä ei tiedosta. Pelosta ihminen panikoituu, pelkää että tulee hulluksi, kun kokee tunteen, johon ei tiedä syytä. Tilanne on kuitenkin vaaraton.
Paniikki alkaa esim siitä, että sinua saattaa itkettää tai saatat ihan jopa itkeä, ilman että on aavistustakaan miksi itket! Joskus tällaiset ihmiset saatetaan diagnosoida mielisairaaksi ihan syyttä. Ihminen voi itkeä ihan normaalisti myös tiedostamattoman mielen kautta, jos siellä on selvittämättömiä asioita.
Siinä se!
Ps. Vertailun vuoksi esimerkki vastaavasta tilanteesta, mutta siten että sinun tietoinen mieli tietää tunteenpurkauksen syyn ja siksi et mene paniikkiin. Otan hyvin yksinkertaisen esimerkin.
1. Katsot rauhanyhdistyksen ikkunasta kun punainen auto ajaa ohi. Tämä tuo sinulle mieleen vuoden takaisen tapauksen rippikoulusta. Siellä koit ensirakkauden tyttöön, jonka vanhemmilla oli juuri samanlainen punainen auto.
2. Koet hyvän muiston, sinulle tulee nopeasti voimakas hyvän olon tunne. Rintaa lämmittää jne. Nyt sinä et mene paniikkiin, koska tiedät syyn sille tunteelle. Ei pelota, että tulet hulluksi, koska syy on tiedossa, syy sille nopealle ja voimakkaalle lämpimälle TUNTEELLE tässä ja nyt.
Tässä tapauksessa tunne oli positiivinen, mutta samalla tavalla se toimii kaikkien tunteiden kanssa. Nyt vain et mene paniikkiin siitä syystä, että tiedät mitä kehossasi tapahtuu. Tiedät miksi itkettää, tai hymyilyttää.
Amen.
Psykoterapian tarkoitus on löytää se trauman aiheuttaja.
Ja ihminen voi yhtälailla mennä paniikkiin myös hyvän muiston takia. Oleellista on se, ettei tiedä tiedä syytä sille tunteelle minkä kokee. Olkoon se positiivinen tai negatiivinen.
No olipa siinä selitysten selitys. Yksinkertainen selitys tälle on itsesuojeluvaisto. Se on ihan luonnollinen reaktio mille tahansa vastenmieliselle kokemukselle.
Reaktio on luonnollinen. Sisäinen haava nostattaa tunteen, jota ei ymmärrä. Ymmärtämättömyys pelottaa, pelko aiheuttaa pahimmillaan paniikkireaktioita.
Paniikki on, kuten sanoit reaktio, vastenmieliselle kokemukselle.
Avaajakin tiesi varmasti sen, jo kokemuksesta. Mutta sitä hän ei kysynyt ;)
Sorry, ;)
Tai sitten avaus oli provo ja tämä "17 16" oli itse avaaja.
Mutta sillä ei väliä. ;)
Itseasiassa avaus on tietenkin provo, nyt kun luin sen uudellen niin hoksaan.
Uskon kuitenkin että avaajalla on paniikkikokemuksia, hän ehkä lähti etsimään niille syitä ennakkokäsitysten kautta. :-)
**Paniikki on, kuten sanoit reaktio, vastenmieliselle kokemukselle.**
Kyllä, oikeassa olet. On hyvin vastenmielistä jos itkettää eikä tiedä syytä sille. Jos taas tiedät itkettämiselle syyn, kuten typerä vl-saarna, niin se ei aiheuta paniikkia.
Ihminen ei tietenkään mene paniikkiin kun tietää mitä juuri on tapahtumassa.
"Ihminen ei tietenkään mene paniikkiin kun tietää mitä juuri on tapahtumassa."
Ehkä näin. Mutta kun koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä kauheuksia sylki vl-maallikkosaarnaajan kielelle nostaa seuraavaksi. Tämä epävarmuus saattaa aiheuttaa pelkoa ja jopa paniikkia joissakin herkissä ihmisissä.
Sitä tilaa kutsutaan hysteriaksi tms.
Paniikkikohtaus syntyy erilaisen prosessin seurauksena.
OBOE
Tenoxit jääny vaan ottamatta.
Ota aamulla yksi ylimääräinen niin kyllä se siitä.
Menin lapsena seuroissa psykoosiin,näin sen olen ymmärtänyt.Puheet ilmeisesti menivät niin syvälle jonnekin tunnealueelle.Kun tulimme ulos ja kävelimme kadulla, en hahmottanut paikkaa. Olin kuin eri maailmassa,en todellisuudessa.Ajatus oli, että tämäkö on se saarnamiehen kuvaama paholaisen valtakunta.
Suviseurojen jälkeen vei viikkoja,ennenkuin totuin taas normaaliin arkeen.Aikamoinen oli vaikutus saarnoilla ja yhteisön ilmapiirillä.
Psykoosi on tila jossa tiedostettuun mieleen purkaantuu tietoa hallitsemattomasti. Se tieto tulee tiedostamattomasta.
Aivot eivät ehdi käsitellä sitä mystistä tietomäärää. Psykoosiin on olemassa hyviä lääkityksiä. Aivoissa oleva "reikä" josta tietoa purkaantuu liian nopeasti voidaan lääkityksellä "tukkia".
Joten jos kyseessä ei ollut paniikkikohtaus, niin ei psykoosikaan.
Terveen ihmisen aivot kestävät kyllä ihmisen puhetta, olkoon ne valhetta, satua tai totta. Ei tee edes tiukkaa. ;)
Ettet sinä vain ole vaiheessa? ;)
Noin yleisemminkin kannattaa välttää seurapuheiden kuuntelua. Hyviä vaihtoehtoja ovat puhuminen itse tai - kuten sinä teit - seuroista poissa pysyminen.
Ehdottomasti samaa mieltä nyt kanssasi. Hyvä että hoksaat lopulta. Vaikka aivojen tekniikka onkin kaikilla sama, niin se ei tarkoita sitä että ne kaikilla toimisivat. Valmistaja ei anna takuuta ;)
Ehdottoman oleellista on juuri tuo oman valinnan mahdollisuus ja oikeus siihen, mikä vaiheeseen jääneillä yleensä unohtuu. Se ettei käytä mahdollisuuttaan valita, on aivotoimintaa sekin, mutta Sinulle haitallista.
Psykoosit ja paniikin oireet ovat sinusta (egosta) riippumattomia.
Narsismi on taas aivopesun ja aivottomuutesi sympioosi johon voi vaikuttaa sinä ja lääkäri yhdessä. Ei kumpikaan yksin.
Hyvä jotta Sana satuttaa!
Itsekin aikanaan sain seuroissa paniikkikohtauksen, mutta se johtui siitä, että puhuja ylitti valtuudet ja ei antanut Jeesukselle Kristukselle sitä valtaa, mikä Hänelle kuului ja järkytyin pahasti. Onneksi hän on myöhemmin pyörtänyt puheensa ja uskoo nyt, että hänelle ei ole vaan vain Jeesuksella Kristuksella valta antaa syntejä anteeksi ja on nykyään vanhoillislestadiolaisuuden uskon vastustaja siltä osin, että vain vanhoillisilla on valta antaa syntejä anteeksi.