"Kirjoittelin tänään erään naisen kanssa FB:ssä, joka on 32 -vuotias, kuten minäkin. Hän kertoi muistavansa minut lehdistä jo kouluajoiltaan, kun oli teini ja kyseli niistä ajoista minulta.
Niin se aika vaan kuluu, huh huh! Olin tosiaan 13 -vuotias, kun olin ekaa kertaa Iltalehden kannessa sekä voitin erään Suosikki -lehden järjestämän kauneuskilpailun. En voi käsittää, että tänä vuonna niistä on kulunut 20 vuotta! Apua! ;)
Siitä lähtien olen sitten ollutkin mukana ties missä jutuissa, monet niistä ovat olleet hyviä ja kivoja asioita, mutta toki niitä ikäviäkin kohuja on mahtunut mukaan.
Televisiossa olisin voinut olla hyvinkin tiiviisti mukana muutamat viime vuodet, mutta lukuisista pyynnöistä ja kyselyistä huolimatta tositv ei kiinnosta minua. Tykkään haastattelu- ja asiaohjelmista, mutta reality… Kiitos ei. Sen sortin jutuista olen järjestelmällisesti ja tietoisesti kieltäytynyt kerta toisensa jälkeen.
Joka tapauksessa on jännä huomata, kuinka paljon on ehtinyt tapahtua ja kuinka kauan sitä minustakin on kirjoitettu, vaikka ikää on kuitenkin ”vasta” se 32 vuotta… Huh! ;)
xxx"

Vastaukset 10
Vanhimmat
joo, ehkä aluksi nostettu julkisuuteen, sittemmin itse sinne tyrkytetty
Kaikkein "jännin" asia odottaa
vielä edessä: työn löytyminen.
Kuka palkkaisi ikilomailijan...?
Zäsmin suurin mysteeri: "Miten
tätä elämää pitäisi oikein elää".
"Televisiossa olisin voinut olla hyvinkin tiiviisti mukana muutamat viime vuodet, mutta lukuisista pyynnöistä ja kyselyistä huolimatta tositv ei kiinnosta minua. Tykkään haastattelu- ja asiaohjelmista, mutta reality… Kiitos ei. Sen sortin jutuista olen järjestelmällisesti ja tietoisesti kieltäytynyt kerta toisensa jälkeen."
Todellisuudessa Jassulla ei ole rohkeutta ja itsetuntoa osallistua mihinkään, missä joutuisi olemaan oma itsensä. Ei luultavimmin tule toimeen ikäistensä seurassa, koska hakeutuu vanhusten seuraan, jossa saa ihailua sekä kaiken huomion osakseen sekä luvan olla "vauva". Jassu pelkää, että olekaan porukan prinsessa, joka vanhusten keskellä ollessaan saa olla.
Niinpä elää kuplassaan ja suoltaa valheitaan nettiin. Toisten piikkiin.
Missähän mielikuvitusmaailmassa tämä työtön tyrkky elelee? Hiukan on todellisuudentaju kateissa. Jäänyt lapsen tasolle: äiti, mummo ja pappa joutuvat yhä ruokkimaan ja majoittamaan 3-kymppistä, työkykyistä mutta varsin -halutonta hetkessä eläjää.
Millaistapa asiaa asiaohjelmissa Jassu pääsisi/pystyisi kommentoimaan? Kun ihan blogeistaan, haastiksistaan saa sellaisen kuvan, että ei ehkä yleissivistys ja muu asiaosaaminen ole kohdallaan? Haastatteluohjelmassa pääsisi minä-mieheni-ostokseni-selfieni tietty eri tavalla esille. Vai onko sittenkin niin, että Missis Mäntylä-Bramley-Mantyla hoksaa, ettei kompetenssi riittäisi todellakaan muuhun kuin hattarapää-silikonimimmien tositelkkariin, joihin ohjelmiin on hitusen yli-ikäinen? Tuskin asiaohjelmiin kysyttykään. Ja olisihan se ikävää, kun joutuisi jossain A-Studiossa tai Hjalliksessa vastailemaan "työurastaan" tai "poliittisesta toiminnastaan" (esitteiden jakelua) tai yhteiskunnallisesta näkemyksestään. Ynnä hohdokkaasta elostaan Boron kokolattiamatto-laminaattikeittokomerokaksiossaan.
Parempi ettei Hassu menekään
mihinkään itseään nolaamaan...
Mitäpä sillä olisi mistään sanoa?
Haluaisin oikeesti kuulla kuinka se perustelee Hjallikselle poliittisen toimintansa ja sen miten sama henkilö voi samaan aikaan yhdessä maassa ajaa oikeistolaisia arvoja ja toisessa vasemmistolaisia.
No, oikeestihan se ei oo mitään mieltä mistään eikä sitä vois vähempää kiinnostaakaan. Kokkareihin liityttiin koska ajateltiin sieltä löytyvän menestynyt mies ja leipureissa häärätään pari kertaa vuodessa koska mieskin kuuluu ko puolueeseen tai ainakin äänestää niitä. Toiminta nyt ei oo muuta kun mainosten vaalien jakoa, ei se missään kokouksissa käy eikä kuulu mihinkään lautakuntiin tms mutta omasta mielestään tekee kovaakin politiikkaa, wooputiwoo!
Just tollasia pöhköbimboja, kuten Jassukin on, niihin reality ohjelmiin pyydetään. Vaikka kieltäytyy, niin ei se bimbon leima lähde.
Vai onkohan edes pyydetty. Voihan sitä sanoa mitä vaan. Heh, jassu viidakon tähtösiin esimerkiks :-D
en tiennytkään facebookin olevan 32-vuotias