Nato kammoisille ja idän mielistelijöille tiedoksi.
Puolustusliitto Natoon kuuluu nykyisen 28 jäsenmaata. Siis 28 valtiota. Toivottavasti pian myös Suomi ja Ruotsi kuuluu saman mielisten ja Demokraatisen maiden yhteisöön.
Idän mielistelijä itkee täällä että r..ä milloin missäkin muka pärjäisi länsimaille mutta se on vale.
Idän on syytä lopettaa pullistelu Länteen ja sen kumppaneille ja palata neuvotteluihin jossa se myöntää virheensä.
Puolustusliitto Natoon kuuluu nykyisen 28 jäsenmaata. Siis 28 valtiota. Toivottavasti pian myös Suomi ja Ruotsi kuuluu saman mielisten ja Demokraatisen maiden yhteisöön.
Idän mielistelijä itkee täällä että r..ä milloin missäkin muka pärjäisi länsimaille mutta se on vale.
Idän on syytä lopettaa pullistelu Länteen ja sen kumppaneille ja palata neuvotteluihin jossa se myöntää virheensä.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Pitää paikkansa, Länsi ja Nato kuuluvat yhteen. idänpellet pysykää siellä siperiassa
Se aika kun koittaa, jolloin Natohaukat saadaan pois hallituksesta (jos saadaan), niin voimme unohtaa Natoon liittymisen. Se vaan pitää hyväksyä, että me Naton vastustajat olemme enemmistö.
Jos se ei kelpaa, suosittelen Viroon muuttoa. Ei tarvitse itkeä pieniä kannatuslukuja. EU:ssa on vapaa liikkuvuus, joten voitte lähtee, ja tulee myös halvemmaksi, jos muutatte Viroon tai muuhun Natomaahan.
Vähemmistön takia on turha liittyä Natoon.
NATO:n kannatus on kyllä jo enemmistöä...
Joku täällä haluaa natoon? Joku täällä siis haluaa perushyödykkeistään eroon mm. kahvista, tupakasta, viinasta, netistä ja puhelimestaan? Autostaan, kämpän lämpimyydestä, rahasta, ruuasta, lääkkeistä.... Jatkakaa listaa.
Joo ja käy sinä hakemaan Natosta voita sen leivänkyrsäs päälle.
Tiltun propagandaa. Missään NATO-maassa ei ole näistä puutetta. Tiltunmaan ryssänkorvessa sen sijaan on.
Tiltun propagandaa. Missään liittoutumattomassa maassa ei ole näistä puutetta. Tiltunmaan NatoVirossa sen sijaan on.
Rysssät väijyy jo rajalla, mitä vielä odotetaan?
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421307628010.html?pos=ok-nln
.
Nato pinko ei tiedä sodankäynnistä mitään. Jos suomi liittyy natoon, niin venäjä huolehtii, että suomi on sen jälkeen vähint. kuukauden ilman sähköä. Ja siinä ei natot auta, kun maa on seis.
Miksi Venäjä ottaisi Suomen natojäsenyyden noin raskaasti? Eihän Viro, Puola jne ole mitenkään joutuneet Venäjän agression kohteeksi tuohon tapaan.
Eikä Venäjältä Suomen 'sammuttaminen' onnistuisikaan, koska Suomi ei ole riippuvainen Venäjän sähköstä. Eikä muutenkaan riippuvainen.
Haittaa tietysti tulisi, jos Venäjä katkaisisi kaikki kauppayhteydet Suomeen. Onhan Venäjän osuus reilut 8% Suomen ulkomaankaupasta. Ja koko ajan tehdäänratkaisuja, joilla tähdätään vähäisenkin riippuvuuden poistamisesta myös Suomessa kuten kaikkialla muullakin Euroopassa.
Suomen natojäsenyydestä ei kysytä neuvoa Venäjältä, eikä varsinkaan lupaa. Venäjälle toki ilmoitetaan, jos jäsenyyshakemus jätetään, kuten hyviin tapoihin kuuluukin.
Ja se tietysti jätetään, jos Venäjän käyttäytyminen Suomen lähiympäristössä ei muutu ja jos Venäjä jatkaa nykyistä sotaisaa käyttäytymistään. Ei Suomi eikä suomalaiset nyt ihan naiiveja ole.
Et tiedä sodankäynnistä tuon taivaallista. Miksi venäjä tekisi sitä... miksi tekisi tätä... No, menkää natoon. Katsotaan kauanko sen jälkeen juhlitte.
Venäjä on tavallaan koulukiusattu ,vähän isompi kaveri jota kaikki välttelee ja hylkii vaikka se kaipaisi vain hyväksyntää ja ymmärrystä.
Se tekee tästä kaverista arvaamattoman kun muut sulkee sen ystäväpiirin ulkopuolelle,voi pimahtaa ja lähteä kirveen kanssa kylille.
Suomi on uhkaavampi sijainniltaan, kun katsoo rajaa. kuin Baltian maat. Helpompihan se jenkkien on täältä Suomesta hyökätä Venäjälle, koska se on naapurimaamme.
Kukaan muu ei sotaa tuo kuin Venäjän natsit!
Cuba si, yankee no
Vai Natoon pian? No tässä:
http://www.tallinksilja.com/fi/web/fi/aikataulut-helsinki-tallinna
Meillä oli Inkerissä Luterilainen seurakunta. KGB miehittää varastettua "tilaa".
On hirveän tärkeää kuulua puolustusliitto Natoon! Tämän lisäksi nopeasti Euroopan Yhdysvallat. Pyhä Nato ja oma setelipaino. Kaikki elvyttävät. Ensin oli vain yksi raha.
Me perustamme vielä elvyttävää talouspolitiikkaa jopa ennen Euroopan Yhdysvaltoja.
Kaikki hanat auki ja NL:n jämä rus jaetaan pois. Mihin kuoppaan rikos Putin piiloutuu.
Rakenteelliset uudistukset ensin ja sitten jokaista suomalaista tuetaan paljolla rahalla.
Tämä läntinen arvoyhteisö kaikessa hulluudessaan muistuttaa päivä päivältä enemmän Neuvostoliittoa, siksi ei Natolle.
Me suomalaiset emme tarvitse Natoa!
Toivottavasti emme. Riippuu Venäjästä.
Kyse on siitä voimmeko luottaa Venäjään, ettei sen jatkuvat sotatoimet useita naapureitaan kohtaan laajene Suomen suuntaan. Pahalta näyttää, kun Venäjä koko ajan lisää 'rautaa rajalle', mm massiivisia hyökkäysjoukkoja. Suomi ei ole toiminut mitenkään siten, että nuo olisivat perusteltuja. Eihän Suomella ole minkäänlaista kykyä eikä halua uhata Venäjää, eikä ole niin tehnytkään.
Miten Suomen pitäisi varustautua tuota uhkaa vastaan? Suomen omat voimat ei siihen riitä alkuunkaan.
Natolta vahvistusta itäisiin jäsenmaihin: ”Selkeä viesti potentiaaliselle hyökkääjälle”
Sotilasliitto Nato päätti vahvistaa läsnäoloaan itäisissä jäsenmaissaan, ja perustaa nopean toiminnan joukkoja, kertovat kansainväliset uutislähteet.
–Päätös on selvä: Nato suojelee kaikkia jäseniään kaikkina aikoina. Selkeä viesti mille tahansa potentiaalisella hyökkääjälle: Hyökkäys yhdelle liittolaiselle ja kohtaat kaikki liittolaiset
Natokiimaiset ja Venäjää nuolevat ovat tälle maalle samanlainen uhka. Me emme tarvitse teitä kumpaakaan joten voitte painua kuka itään kuka länteen. Suomi pärjää ihan itse koska meitä oikeita isänmaallisia suomalaisia vielä löytyy.
Kukaan ei ole uhannut Suomea mistään ilmansuunnasta, tämä lienee ainakin fakta.
Miksi pitää uhota Natolla, joka varmasti tuo tullessaan jännitteitä alueelle?
Kukaan ei uhoa Natolla. Nato on puolustusliitto ja jos se r..ä pelottaa pelottakoon. Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.
Myös puolueettomuus vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Mutta puolueettomuuden ei tarvitse tarkoittaa kaiken yhteistyön loppumista. Jos joku maa tahtoo hyökätä Suomeen, ei Suomi pitkälle pötki. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi joko olla yksin muurien takana tai liittoutua joidenkin kanssa muita vastaan.
Rakentavaa ei siis ole odottaa että sotia syntyy vaan välttää niiden syntymistä. Toisin sanoen mieluummin yksin, mutta hyvissä väleissä kaikkien kanssa. Sotia ei ehkäistä asein. Niin vain sysätään kauemmas sitä päivää, jolloin joku käyttää niitä.
Lopeta jo tuo imelä trollauksesi
itä trollit onkin imeliä
Puolustusvoimien nato- ja sotakiimaisella upseerijuntalla näkyy olevan juhlat
päällä herkeämättömästi.Kuvittelevat kai että koko kansa on heidän ulko-isän-
maallisuuttaan torvisoittokunnan keralla todistamassa! Ei todellakaan.
kansa vaatii ulkoista ja sisäistä turvallisuutta.
Ulkoista ja sisäistä puolustusta tarvitaan. Ongelmia vain tuottaa se, että:
-Kansa (osa) vaatii kongretiaa: näkyvää toimintaa
-Kansainväliset suhteet, puolueettomuus ja hyvät välit ovat vain sanoja ilmassa, joihin ei osata samaistua > vaikka ne olisivatkin toimivia vaihtoehtoja Natolle ja muille liittoumille
-Nato ja muut liittoutumiset tarjoavat kongretiaa, eli näkyvää toimintaa
-Jotkut näkevät kongretian yli, jotkut eivät
natoon
Nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa
Natoon
Nato vahvistaa merkittävästi läsnäoloaan Itä-Euroopassa - vastaus Venäjän aggressiivisuuteen
Natoon
Natoon
Natoon
nato vahvistaa turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa.
Natoon
Natoon, kuin omena matoon.
Eikun toisinpäin, mato omenaan ja ei natoon.
Alkaa kolmas rytinä jos siihen liitytään. Opama on sitäpaitsi somalitaustainen vaikka sillä onkin aika pienet huullet. En oikein luottais.
RASISTI!!!!!
putte totesi että itä ei pärjää Natolle.
Natoon liittyy nyt jo 29 jäsen vaikka nato kammoiset yritti valehdella muuta.