Halla-aho

Ei sitten asetu ehdolle eduskunta vaaleihin ,ikävä kyllä. Hän myös antoi esityksen ps maahan muutto politiikkaan,mm että Suomen kansalaisuus voidaan peruuttaa mamu henkilöltä ym. Tämä kuullostaa ehkä joidenkin mielestä yllättävältä , mutta on nyky tilaanteen ja tapahtumien valossa hyvin puolustettava ehdotus. Vuonna 2014 Suomessa sai 2300 Venäläistä Suomen kansalaisuuden, Suomen miehitys on näin jo hyvin pitkällä eikä maan päättäjät sitä ymmärrä. Tulee vielä päivä jolloin Venäjän on omasta mielestään pakko tunkeutua Suomeen puolustamaan omaa väestöään jonkun syyn takia. On ikävää että jotkut puolue johtajatkin vielä ääneen sanovat haluavansa lisää maahanmuuttajia. Somalien loisiminen Suomessa yhteiskunnan huollettavana on niin suuri häpeä varsinkin maan vähä osaisten ja työttömien kustannuksella. Tästäkin somalit juuri tällä viikolla antoivat kiitoksen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Halla-aho on periaatteen mies, joka ei kumarra ketään, eikä myös pelkää ketään. Hän on suorapuheinen ja kertoo asiat juuri kuten ne ovat. On erittäin vaarallista tuudittautua sellaiseen unelmahöttöön, ettei meitä suomalaisia mikään uhkaa. Tänään iltalehdessä oli uutinen, jossa eräs terroristijärjestöön kuuluva henkilö "saatettiin" tästä maasta pois. Belgiassa paljastettiin suuri terrorismisuunnittelu jne. mitä vielä odotetaan. Jos mikä maa, niin Suomi, on erittäin otollinen maa, koska kukaan ei uskoisi, että täällä mitään tapahtuu. Maailma on muuttunut lyhyessä ajassa erittäin paljon. Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta mistä se johtuu, että juuri muslimeista löytyy ne terroristit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Geggo1 kirjoitti:

Ei sitten asetu ehdolle eduskunta vaaleihin ,ikävä kyllä. Hän myös antoi esityksen ps maahan muutto politiikkaan,mm että Suomen kansalaisuus voidaan peruuttaa mamu henkilöltä ym. Tämä kuullostaa ehkä joidenkin mielestä yllättävältä , mutta on nyky tilaanteen ja tapahtumien valossa hyvin puolustettava ehdotus. Vuonna 2014 Suomessa sai 2300 Venäläistä Suomen kansalaisuuden, Suomen miehitys on näin jo hyvin pitkällä eikä maan päättäjät sitä ymmärrä. Tulee vielä päivä jolloin Venäjän on omasta mielestään pakko tunkeutua Suomeen puolustamaan omaa väestöään jonkun syyn takia. On ikävää että jotkut puolue johtajatkin vielä ääneen sanovat haluavansa lisää maahanmuuttajia. Somalien loisiminen Suomessa yhteiskunnan huollettavana on niin suuri häpeä varsinkin maan vähä osaisten ja työttömien kustannuksella. Tästäkin somalit juuri tällä viikolla antoivat kiitoksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu