On aika lopettaa Fem Tv-kanava

Fenno.

Hinta ja laatu suhde, on huono

51

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perus kansalainen

      FEM kanava ja koko Svenska YLE on olemassa vain koska politiikot on käsi kyynärpäätä myöten ruotsinkielisten säätiöiden piparipurkissa.

      Otetaan esimerkiksi Paavo Lipponen ja Kimmo Sasi. Hanasaaren Kulttuurikeskuksessa hääräävät pakkoruotsin puolesta. Tietysti ajavat ruotsinkielisten agendaa läpi yhteiskunnan.

      Erinomaiset puitteet meren rannalla muutama minuutti Helsingin keskustasta.
      Onko hienompaa paikkaa pitää toimistoa? Gourmet ravintola, saunat ja kuntosalit. Tarvittaessa voi majoittua ja palvelu piikoja ja renkejä yltäkyllin.
      Mitään ei tarvitse maksaa, päinvastoin pankkitili mukavasti lihoo, kun käy kulmilla.

      Media ei perään hauku, kun on juonessa mukana. Hesari esim tukee Svenska Nu verkoston toimintaa. Kulttuuri on hieno asia ja sen suojissa voi sitten puuhailla.

      Harmi, että veteraaneilla alkaa voimat ehtyä. Toinen kaatuilee kotinsa edustalla ja toinen nukahtelee rattiin. Vielä olisi monta ilmaista gourmet ateriaa syömättä.
      Hanasaaren edustussauna voittaa eduskunnan vastaavan, eikä siellä ole Persuja vaivoina.

      • Bättre folk

        Svenska YLE tuhlaa 25% koko YLE:n budjetista. Kaverit tekevät ohjelmia kavereilleen. Kansa ei niitä seuraa. Ruotsinkielellä kun tekee, niin ei ole pulaa rahasta.


      • YLE_on_ruotsalainen

        Olen ihmetellyt (ulkomailla asuvana) että myös TV Finland kanavasta on näköjään tehty pääasiassa suomenruotsalaisten kanava, mihin aikaan tahansa laittaa päälle niin suomenruotsia puhutaan. Kuka tästä on päättänyt näin? Eikö kukaan jolla on suomenkielinen sukunimi ole mukana valvomassa miten YLE-veron suojatyöpaikkavaroja käytetään?


      • Anonyymi

        Tuohon ei ole mitään lisättävää. Ja Suomella ei ole enää presidenttiä vuonna 2024.


    • Zurnalisti

      YLE:n ohjelmat ovat kymmenessä vuodessa parantaneet huomattavasti laatuaan. Erityisesti Teema ja Femma ovat kovaa kovaa kansainvälistä tasoa omalla profiilillaan. Femman ohjelmathan ovat melkein kaikki myös suomeksi tekstitettyjä

      • Vitonen ainoa hyvä

        Toisin sanoen Yle on toivoton ilman tv5:tätä.


      • Bättre folk
        Vitonen ainoa hyvä kirjoitti:

        Toisin sanoen Yle on toivoton ilman tv5:tätä.

        Kaupallisessa mediassa ei lähetetä ruotsinkielistä ohjelmaa. Ruotsinkielisellä ohjelmalla ei ole valtakunnassa merkitystä.
        Perusteltua on lähettää uutiset, mutta Strömsö on turha.
        Svenska YLE tuhlaa veronmaksajien rahoja!!! On piiri pieni, joka tuottaa ja tekee ohjelmia pienelle piirille. Ruotsinkieliset katsovat Ruotsin TV:n ohjelmia.


      • Pakolla maksettua !!

        Femman ruotsinkieliset ohjelmat ovat todella heikkoja, joten ei kiinnosta. Olkoon tekstitykset vaikka saameksi, niin samantekevää. Ruotsinkielinen tuotanto YLEssä on valtavan kallista ja osin myös tosi heikkoa, mutta rahallahan ei ole väliä, kun on kyse ruotsinkielestä. Se rahahan tulee suurelta osin suomenkielisten kukkaroista.


    • FEM suomen huonoin

      Femmalle ei heru koskaan Venla palkintoja, hyvistä itsetuotetuista Tv-ohjelmista.

      Eilen jattiin Venlat 18 eri sarjasssa. laikki voitot vei Fenno kanavat. ja niillä nähdyt suomessa tuotetut ohjelmat. Voittaneiden ohjelmien ekijöidenkään joukossa ei ollut yhtään hurrria.

    • Fem on turha kanava

      Venla palkinnot panee kanavien tason rehellisesti paremmuus järjestykseen.

      Voittajat valitsee raati, joka koostuu niistä kriitikoista jotka arvostelee ammatikseen tv-ohjelmia lehtiin. Eli ammattitaitoisesta väestä.

      Fem ei saa koskaan ammatti kriitikoilta mitään palkintoa. Eikä kansan äänestyksessä.

    • MinorityYLE!

      Olen kirjoittanut tästä monta kertaa ennenkin: SvenskaYLE pitää muuttaa MinorityYLE:ksi!

      Muita kielivähemmistöjä on jo enemmän kuin suruja. Ei ole enää mitään perustetta varata yleisradion kokonaista pääosastoa vain yhdelle vähemmistölle.

      Muutoksen jälkeen valtava ylibudjetointikin lievenee ja tulee kohtuullisemmaksi.

      Kuvaa hyvin maamme tilaa, että tuota ITSESTÄÄNSELVÄÄ muutosta ei ole vielä tehty, eikä edes asiasta laajemmin keskusteltu!

      • break the åpartheid!

        On laajassa tiedossa että åpartheidistit eivät piittaa vähemmistöistä, vaan omista eduistaan.


      • C.E.

        "Olen kirjoittanut tästä monta kertaa ennenkin: SvenskaYLE pitää muuttaa MinorityYLE:ksi!"
        Sillä idealla sitä kai alunperinkin markkinointiinkin, ja sitten vasta myöhemmin kävi ilmi että vähemmistö tarkoitti vain tätä yhtä vähemmistöä.

        Erikoista että vaikka suruilla on oma kanavansa, niin silti pitää tunkea näitä ruotsinkielisiä uutisia aamuteeveeseen, eli onko niin että YLE femillä on niin vähän katsojia että ainoa tapa saada ruotsinkielisille ohjelmille ja uutisille katsojia on yrittää saada niitä ylen suomenkielisille valtakanaville.

        Ja itsehän surut muuten halusivat nämä SVT:n aamulähetykset, mutta ei se vissiin ollut sekään hyvä, vaikka uutiset tulevat suoraan Ruotsista aidolla ruotsilla.

        "Muita kielivähemmistöjä on jo enemmän kuin suruja. Ei ole enää mitään perustetta varata yleisradion kokonaista pääosastoa vain yhdelle vähemmistölle."
        Saamenkielinen ohjelma voitaisiin siirtää alueuutisineen kokonaan sinne, venäjänkielisille pitäisi saada esitettyä oikeaa tietoa maailmasta Putinin propagandaa vastaan, virolaisille ja muille suuremmille muuttajavähemmistöille voisi olla ainakin jokin uutiskatsaus Suomesta omalla kielellä. Tarvetta olisi.

        "Muutoksen jälkeen valtava ylibudjetointikin lievenee ja tulee kohtuullisemmaksi."
        Muistelisin että Ylen budjetissa oli aikaisemmin eritelty ruotsinkielisen toiminnan osuus erillisin laskelmin, mutta kun asia tuli pakkoruotsikeskustelun myötä julkisuuteen, niin yllättäen tarkat tiedot ja euromäärät hävisivät samantien tilinpäätöksistä ja sen liitteistä sen jälkeen.


    • Bättre folk

      YLE:n koko organisaatio on otettava suurennuslasin alle arvioitavaksi. Ihmeellisesti kytkentöjä ruotsinkieleen kaikilla merkittävillä toimijoilla.
      Tämä näkyy, koko ohjelma tarjonnassa. Kansaa kiinnostavaa ohjelmaa pitää katsoa Neloselta. Huutokauppakeisari voitti yleisöäänestyksessä.
      Svenska YLE:n katsojamäärät ovat huonot, vaikka TV1 voimakkaasti puffaa kaikkea ohjelmistoa. Uutisointi on hyvin ruotsimyönteistä, kun Venäjä demonisoidaan.

      Ruotsinkieliset tekevät omille kavereilleen omilla kavereillaan ohjelmaa. Rahaa näyttää käytössä olevan paljon. YLE:n säästöt eivät kohdennu FEM kanavaan.
      Katsoin hetken nästan unplugged ohjelmaa, jonne oli palkattu kaikki ruotsinkieliset muusikot. Yhden radiotoimittajan synttäreillä oli myös oikea big band.
      Verovaroilla tehtävää ohjelmaa pitäisi tehdä maksajille. Ei strömsö istu julkisen palvelun tehtäviin. Enemmistön on oltava kovana!!!

      • Evakon poika

        YLE FEM hallinto pitäisi ottaa pois ruotsinkielisiltä, koska hallinto ei kyseisen kielen taitoa vaadi.
        Ohjelmaa pitäisi tehdä enemmän muille vähemmistöille.
        YLE minority on loistava idea!!!


      • Akka.

        pois pakkoruotsi


    • Aamu TV:n ruotinkieliset uutiset tulivat takaisin sen systä että suomenruotsinkieliset aamuläehtykset lopetettiin YLE:n leikkauksien takia. Mutta kuitenkin katsottiin että ruotsinkieliset aamuutiset kuuluvat peruspalveluihin. Ettei ne sitten lähetetä YLE Feman verkossa on kiinni tekijäoikeudesta kun SVT Worldin ohjelmat tulee lähettää editoimattomassa mudossa. Sama koskee myös TV Finlandin lähetyksiä Ruotsissa. TV Finlandin lähetyksiä ei saa katkaista että sinne saisi suomenkieliset Ruotsissa tuotetut uutiset.
      Minusta saamenkieliset uutiset saisi mielellään näkyä Femmanissa, katson niitä mielelläni. Saamenkieliset uutiset eivät ole alueuutiset vaan saamnekieliset uutiset koko maassa.

      • svekotyhmyys

        Niitä nyt laitetaan sopimattomaan lähetykseen koska niille kuuluva lähetys lopetettiin katsojan puutteen vuoksi. Svekoselitys.


      • C.E.

        "Saamenkieliset uutiset eivät ole alueuutiset vaan saamnekieliset uutiset koko maassa. "
        Ainakin ne mitä olen nähnyt, eivät ole olleet mitä Suomen uutisten saamenkielisiä versioita, vaan todellakin pohjoisen saamenalueen uutisia. Erona lähinnä se, että alueena on koko pohjoiskalotti, eli suhteellisen paljon on ollut juttuja Norjan saamelaisten asioista.


      • 920

        Ei tosiaan voi kuin ihmetellä,että Yle-fem lähettää Ruotsin tv:n aamuohjelmaa
        ja tunkee sitten vielä ruotsinkieliset uutisensa ykköselle.
        Kun pirulle antaa pikkusormen jne. Vaatimukset lisääntyvät koko ajan.

        Ruotsinkielisten maksamat yle-verot ei riitä edes oman kanavansa ylläpitämiseen.

        Ykkösen lauantai-illassa jälleen neljä surua pääsi huutamaan Hakkaraista,
        oletteko muuten koskaan siis koskaan kuulleet näiden pilkkaava rkp:tä.
        En minä ainakaan.


      • svekotyhmyys kirjoitti:

        Niitä nyt laitetaan sopimattomaan lähetykseen koska niille kuuluva lähetys lopetettiin katsojan puutteen vuoksi. Svekoselitys.

        Lähetys lopetettiin nimenomaan YLEn leikkauksien takia. Joko aamulähetys tai sitten muita ohjelmia. Koska katsottiin että lasten- ekä aikakausiohjelmat ovat tärkeämmät ruotsinkielinen aamutv lopetettiin.


      • C.E. kirjoitti:

        "Saamenkieliset uutiset eivät ole alueuutiset vaan saamnekieliset uutiset koko maassa. "
        Ainakin ne mitä olen nähnyt, eivät ole olleet mitä Suomen uutisten saamenkielisiä versioita, vaan todellakin pohjoisen saamenalueen uutisia. Erona lähinnä se, että alueena on koko pohjoiskalotti, eli suhteellisen paljon on ollut juttuja Norjan saamelaisten asioista.

        Ne on kyllä suunnaatu saamenkielisille asuivatpa sitten missä tahansa. Mutta painopiste on pohjoisosissa. Kun on ehdotettu että saamenkieliset uutiset lähetettäisiin joko femman ruotsinkilisten uutisten tai suomenkielsitenaluetuutisten on tähän asti korostettu että nämäuutiset eivät ole pelkästään Lapissa asuville tarkoitetu lähetys. Elleivät muualla Suomessa asuvat saamenkieliset voi saada uutisia omalla kielellään he eivät mistään voi saada tukea ylläpitämään omaa kielensä. Näin keskustelu on käyty


      • C.E.
        twervig kirjoitti:

        Ne on kyllä suunnaatu saamenkielisille asuivatpa sitten missä tahansa. Mutta painopiste on pohjoisosissa. Kun on ehdotettu että saamenkieliset uutiset lähetettäisiin joko femman ruotsinkilisten uutisten tai suomenkielsitenaluetuutisten on tähän asti korostettu että nämäuutiset eivät ole pelkästään Lapissa asuville tarkoitetu lähetys. Elleivät muualla Suomessa asuvat saamenkieliset voi saada uutisia omalla kielellään he eivät mistään voi saada tukea ylläpitämään omaa kielensä. Näin keskustelu on käyty

        "Ne on kyllä suunnaatu saamenkielisille asuivatpa sitten missä tahansa. Mutta painopiste on pohjoisosissa."
        Suuri osa saamelaisista elää nykyään muualla kuin varsinaisella saamelaisalueella, ja varsinkin pääkaupunkiseudulla.

        Etenkin nämä ns. city-saamelaiset ovat kritisoineet sitä, että huolimatta suhteellisen suuresta osuudesta Suomen saamelaisista heistä ja heidän asioista ei kiinnostuta, eikä heidän mielipiteensä tahdo päästä esille näissä saamen uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa.

        Periaatteessa voidaan siis sanoa että saamen uutisin nykyversio on siis käytännössä pohjoiskalotin alueen saamelaisten alueuutiset.

        Sekin pitää muistaa, että saamenkielinen lähetys on pääasiassa pohjoissaameksi, ja Suomessa on myös muita saamelaisia kieliä, eli paitsi että kyse on alueellisesta uutislähetyksestä, se on pääasiassa keskittynyt pohjoissaamelaisten asioihin.

        Toki muitakin mainitaan silloin tällöin, mutta yleensä kaikissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa pääpaino on pohjoissaamelaisten näkökulmassa, ja sielläkin tuntuu erityisesti painavan Norjassa esiintyvä saamelaisnationalistinen ääni.


      • pöytälamppu
        twervig kirjoitti:

        Lähetys lopetettiin nimenomaan YLEn leikkauksien takia. Joko aamulähetys tai sitten muita ohjelmia. Koska katsottiin että lasten- ekä aikakausiohjelmat ovat tärkeämmät ruotsinkielinen aamutv lopetettiin.

        Olen myös lukenut sellaista,että femman aamuohjelma lopetettiin sen takia
        kun se oli jonkun ruotsalaissäätiön maksama.
        Ylessä ei ole luvallista ostaa ohjelma-aikaa.Sen takia esim.lottoarvonta
        siirrettiin kaupalliselle puolelle.
        Ylen varoilla (meidän maksamilla) tulee aivan riittävästi rkp-propagandaa
        enemmän kuin minkään muun puolueen,koska siihen on varattuna koko kanava.
        Viestintäministeriön lausunnon mukaan Ylen tehtäviin ei liioin kuulu Ruotsin
        tv:n lähetysten maksaminen suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

        Silti ruotsinkieliset toimittajat valtaavat koko ajan lisää tilaa myös ykköseltä,
        täytyyhän heillä olla mahdollisuus irvailla persuja ja keskustaa myös suomenkielisellä
        puolella vai oletteko koskaan kuulleet yhtä ainutta herjaa rkp:stä ja parhaiten se toteutuu lauantai-iltana parhaaseen katseluaikaan.

        Yleisönä sitten tunnelman kohottamiseksi eläkeläisryhmät jotka tarkoin
        ohjeistetaan nauramaan oikeissa kohdissa.
        Muuten ei toivottua vaikutusta saada aikaan.


      • tosi on
        pöytälamppu kirjoitti:

        Olen myös lukenut sellaista,että femman aamuohjelma lopetettiin sen takia
        kun se oli jonkun ruotsalaissäätiön maksama.
        Ylessä ei ole luvallista ostaa ohjelma-aikaa.Sen takia esim.lottoarvonta
        siirrettiin kaupalliselle puolelle.
        Ylen varoilla (meidän maksamilla) tulee aivan riittävästi rkp-propagandaa
        enemmän kuin minkään muun puolueen,koska siihen on varattuna koko kanava.
        Viestintäministeriön lausunnon mukaan Ylen tehtäviin ei liioin kuulu Ruotsin
        tv:n lähetysten maksaminen suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

        Silti ruotsinkieliset toimittajat valtaavat koko ajan lisää tilaa myös ykköseltä,
        täytyyhän heillä olla mahdollisuus irvailla persuja ja keskustaa myös suomenkielisellä
        puolella vai oletteko koskaan kuulleet yhtä ainutta herjaa rkp:stä ja parhaiten se toteutuu lauantai-iltana parhaaseen katseluaikaan.

        Yleisönä sitten tunnelman kohottamiseksi eläkeläisryhmät jotka tarkoin
        ohjeistetaan nauramaan oikeissa kohdissa.
        Muuten ei toivottua vaikutusta saada aikaan.

        Leikkausten vuoksi siis ei lopetettu yle-femman aamuohjelmaa vaan sääntöjen
        vuoksi,joita oli rikottu vuosia.
        Sensijaan ruotsalaiselle puolelle ilmaantuu ihan uusia kasvoja,eli siellä ei
        mitään säästetty ja sama porukka tunkee suomenkieliselle kanavalle.


    • .link.
      • Turhaa.

        Tuhlausta


      • Niin!

        Ja vielä kolminkertaisella ylibudjetilla!


      • Täältä_löytyy

      • Bättrefolk

        Tuommoisella määrällä katsojia koko lähetystoiminta pitäisi siirtää nettiin.


    • kannatan!

      Kannatan!

    • Saanila metsätöihin

      YLE voidaan lopettaa, turha suojatyöpaikka svekkuleille.

      • Lukiolainen Suomesta

        Niin suomenkielellisiä knoppeja viljelevä viihde ohjelma TV1:sen Uutisvuodossa on 2-4 suomenruotsalaista. Ruudussa osaavat siis suomea, mutta julkisia palveluja pitää saada veronmaksajien piikkiin ruotsiksi.
        Stan Saanila lihoo veronmaksajien piikkiin, ja vaihtaa välillä rupattelemaan ruotsiksi FEM kanavan puolelle. Tuskin muuta kehtaa tehdä. Toinen epäonnistunut koomikko, joka saanut kiintiöpaikan on sitten Andre Wickström.

        Suomessa raha riittää, kun tehdään ruotsinsuomalaisten elämää helpottavia juttuja. Varsinkin silloin, kun on kyseessä verorahat.
        Suomalaiset ovat kilttejä höynäytettäviä.


      • Lukiolainen Suomesta
        Lukiolainen Suomesta kirjoitti:

        Niin suomenkielellisiä knoppeja viljelevä viihde ohjelma TV1:sen Uutisvuodossa on 2-4 suomenruotsalaista. Ruudussa osaavat siis suomea, mutta julkisia palveluja pitää saada veronmaksajien piikkiin ruotsiksi.
        Stan Saanila lihoo veronmaksajien piikkiin, ja vaihtaa välillä rupattelemaan ruotsiksi FEM kanavan puolelle. Tuskin muuta kehtaa tehdä. Toinen epäonnistunut koomikko, joka saanut kiintiöpaikan on sitten Andre Wickström.

        Suomessa raha riittää, kun tehdään ruotsinsuomalaisten elämää helpottavia juttuja. Varsinkin silloin, kun on kyseessä verorahat.
        Suomalaiset ovat kilttejä höynäytettäviä.

        Ruotsinkielisille pitäisi riittää aamu uutisiksi suomenkieliset uutiset tekstitettyinä ruotsiksi. Uutistoimituksesta jamuustakin ohjelmatoiminnasta turhat suojatyöpaikat olisi säästösyistä karsittava.


      • taksellin missio:.
        Lukiolainen Suomesta kirjoitti:

        Ruotsinkielisille pitäisi riittää aamu uutisiksi suomenkieliset uutiset tekstitettyinä ruotsiksi. Uutistoimituksesta jamuustakin ohjelmatoiminnasta turhat suojatyöpaikat olisi säästösyistä karsittava.

        Onko tämä nyt taas joku taksellin missio että jokainen suomenruotsalainen työllistetään yleen

        .


      • Lukiolainen Suomesta
        taksellin missio:. kirjoitti:

        Onko tämä nyt taas joku taksellin missio että jokainen suomenruotsalainen työllistetään yleen

        .

        Taxellin tai Wahlroosin missio? Isolla ollaan ainakin liikenteessä.
        Stubb saatiin Kokoomuksen johtoon kovalla junttauksella.
        Li Anderssonille on järjestetty hirveästi TV aikaa ja tähdätään varmasti Vasureiden puheenjohtajaksi. Paavo Lipponen on pistetty hommiin ja hänen konsulttipalkkioillaan euroja palaa todella paljon. Svenska Nu verkosto on pistänyt omaisuuden postituksiin. Entinen opetusministeri Jukka Gustafsson on saanut herätyksen ja kääntynyt pakkoruotsin kannattajaksi.

        YLE on jollain keinoin saatu pakkoruotsi rummuttajaksi. RKP: n taustavoimat pistäneet hösseliksi.

        Suomen talous on kuitenkin niin kuralla, ettei turhiin palveluihin kertakaikkiaan ole varaa. Hallintoa on supistettava ja leikkauksia on helppo tehdä ruotsinkielisistä palveluista. RKP tekisi palveluksen, jos jäisi syrjään hallituksesta.


    • Puistattavaa

      Voi passka

    • Voiko tuon toisin

      YLE:n kavat ovat jo ruotsitettu eli ne on yhtä YLE:n Femmaa kaikki.

    • tittare

      Pohjanmaalla katsotaan vain ruotsalaisia kanavia, femmaa eivät katso. Jospa kuuluisa Åbo Akademin tekisi tutkimuksen surujen osalta, kuinka moni heistä femmaa katsoo...

    • sasitj

      Ylen eläteistä pois kaikki ruotsinkieliset ja -mieliset hurrrit.

      Se vähentäisi porukkaa puolella ylen annista, Niitä hurrrreja on suomenkieliset kanavat täynnä, loisivat siellä nakkisuojassa...

    • H h

      Minä ainakin olen vilpittömän kateellinen suomenruotsalaisille. Hehän oppivat kaksi kieltä ikään kuin itsestään, ilman ylimääräistä, kärsivällisyyttä ja istumalihaksia vaativaa opiskelua. Jumalauta että ovatkin etuoikeutettua porukkaa. Bättre folkia tosiaankin.

      Kateellinen olen myöskin siitä, että suomenruotsalaisilla on erinomainen "oma" urheiluohjelma, Sportsmagasinet. Mistäköhän löytyisi saman tasoinen, kaikkeen urheiluun tasapuolisesti keskittyvä viikottainen suomenkielinen ohjelma?

    • ÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅÅ

      Ei tarvita suomenkielistä sport magasine vastinetta, suomenkieliselle kanavalle

      Koska fem kanavan sport magasine ohjelma koostuu lähes kokonaan Suomenkielisten huippu-urheilijoiden esittelyllä. ainakin he ovat joka ohjelmassa sen tärkeimmät vieraat.

      Koska suomenruotsalaisia huippu-urheilijoita ei ole

      ja pelkästään suomenruotsalaisista urheilijoista tehtynä fem kanavan sport magasine ohjelma olisi kuolettavan tylsä ohjelma.

    • Fenno.

      Ketään ei kiinnostaisi Närpiön jäsentenväliset.

      • lamalandia

        Ketä kiinnostaa fennoyle. Onneksi suurin osa ohjelmista on ulkomaisia. YLE femmalla on pajon parempaa ohjelmaa Suomesta ja isäksi tulee monia hyviä pohjoismaisia ohjelmia. Ylen suomenkieliset ohjelmat ovat todella synkkää tarinaa ja paljolti siksi fennolandia on lamassa ja pysyy.


    • Bättrefolk

      YLE on pulassa, koska ruotsinkieliset ohjelmat putsaa kassan
      YLE veroa voisi laskea, jos karsittaisiin muutamalle sadalle suunnatut ohjelmat.

    • Pesta_Tittare

      Ylen hurrrit kyllä tietävät itsekin, että femma enne pitkää loppuu sekä fasistisuutensa että turhuutensa ja tolkuttoman kalleutensa takia. Sen vuoksi sieltä ollaankin kaiken aikaa siirtämässä kaikkein etuoikeutetuimmat hurrrit suojatöihin muille Ylen kanaville. Hörökorvat, säätieteilijät, puolikieliset ulkomaankirjeenvaihtajat jne...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taasko on ammuskeltu kaupungilla

      Mitä,mitä,mitä??? Tämä ei vetele!
      Kokkola
      74
      3301
    2. Nuorille miehille kasvavat nyt naisten sormet

      Nuorten miesten feminiinisyys lisääntyy myös tässä suhteessa https://yle.fi/a/74-20103869
      Maailman menoa
      262
      2734
    3. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      80
      2022
    4. Pääministeri hillatorilla kun olis pitänyt olla...

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010638113.html Loppuiko puhti, osaaminen vai onko pääministerillä ylivoimainen e
      Maailman menoa
      295
      1694
    5. Hei, sie, J-mies

      Hali ja pusu 🤭
      Ikävä
      46
      1529
    6. Mikä kaivatussasi kiehtoo?

      Äly vai ulkonäkö
      Ikävä
      63
      1524
    7. miten kerron?

      niin eli miten kerron sen että tykkään hänestä
      Ihastuminen
      33
      1386
    8. Suden aamukahvi

      Huomenta tähänkin päivään. 🌻😊🌞☕❤️ Today is tomorrow's yesterday 🍁
      Ikävä
      40
      1368
    9. Ihan älyttömän halvalla omakotitaloja myynnissä

      Vilkaisin pitkästä aikaa etuovea, näyttää olevan maakunnissa tosi hyväkuntoisiakin taloja ihan pilkkahinnalla myynnissä.
      Sinkut
      163
      1305
    10. Koira on ihmisen paras ystävä, mutta myös kallis - Oletko sinä maksanut maltaita eläinlääkärillä?

      Oletko sinä maksanut maltaita koirasi tai lemmikkisi hoidosta eläinlääkärillä? Nyt selvityksessä eläinlääkäreiden velo
      Lemmikit
      40
      1180
    Aihe