Milloin pankin tilitiedot vanhentuvat?

Kyse on tulkintavaraisesta ennakkoperinnöstä tai rahalahjasta, joka ei ole silti veronlaista.
Kuulemma pesänselvittäjä voi kaivata tilitietoja kuolinpesän suljetusta tilistä.
Millä valtuudella hän voi tehdä?
Asia on niin, että läheinen vaatii huomioimaan tasapuolista saamiani vanhoja (mummon markka-aikaan) rahalahjoja ja läheinen nosti vuoden 2012-14 kolmen vuoden sisällä nostettuja summia itselleen elossa olleen vanhemman tililtä. Siis fifty-fifty-sopimusehdotukseen läheinen pyrkii perintöjaossa.
En mahtanut sille mitään kun elossa olevat vanhemmat (nyt molemmat kuolleeet) suosivat minua rahalahjoiden merkissä.
Yksi tärkeä asia ilmeni, läheinen nosti silti ko.tilistä vanhempansa kuoleman jälkeen! Miksi pankki ei huomannut? Paperitiliotteesta selvisi.

Haluan saada asiallisen vastauksen em. aloitukseen, kiitos!
7484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Millä valtuudella hän voi tehdä?""

Kun kuolinpesän omaisuus luovutetaan oikeuden määräämän pesänselvittäjän hallintoon, niin se tarkoittaa, että pesä EI enää ole osakkaiden yhteishallinnossa. Pesänselvittäjällä on suoraan tuon määräyksen nojalla oikeus selvittää pesän tilaa ja myös sen varojen käyttöä, esim. pyytämällä pankilta tilitietoja. Hän ei siis tarvitse siihen eikä muihinkaan selvitystoimiinsa minkään sortin valtakirjaa tai lupaa pesän osakkailta.

"...läheinen nosti silti ko.tilistä vanhempansa kuoleman jälkeen! Miksi pankki ei huomannut?"

Pankki sulkee vainajan tilit, kun saa kuolemasta tiedon. Jos kukaan pesän osakkaista ei saman tien asiasta ilmoita, tieto tulee väestörekisterin kautta eikä nyt ymmärrettävästi ihan reaaliajassa. Siksi on mahdollista, että henkilö, jolla on esim. vainajan verkkopankkitunnukset hallussaan, saattaa käyttää tililä ennen kuin pankki saa tiedon kuolemasta ja sulkee tilin.

Äänestä
  • Täydennyksenä vielä vastaus ap:n otsikossaan esittämään kysymykseen.

    Eivät tilitiedot "vanhene". Kyllä ne tarvittaessa löytyvät vainajan koko elinajalta.

    Äänestä

  • näin menee kirjoitti:

    Täydennyksenä vielä vastaus ap:n otsikossaan esittämään kysymykseen.

    Eivät tilitiedot "vanhene". Kyllä ne tarvittaessa löytyvät vainajan koko elinajalta.

    Vaikka tilitiedot löytyvät vainajan elinajalta, niin ei kenelläkään ole oikeutta tutkia vainajan elinaikaisia tilitapahtumia ...ei edes pesänselvittäjällä...jos kyseessä ei ole rikos.

    Äänestä

  • näin menee kirjoitti:

    Täydennyksenä vielä vastaus ap:n otsikossaan esittämään kysymykseen.

    Eivät tilitiedot "vanhene". Kyllä ne tarvittaessa löytyvät vainajan koko elinajalta.

    "Eivät tilitiedot "vanhene". Kyllä ne tarvittaessa löytyvät vainajan koko elinajalta."

    olisi kyllä kiva tietää mistä pankista löytyy 15-20 v vanhaa tietoa, ei ainakaan meidän pankista ja jos löytyisi, sen etsiminen olisi niin kallista että ei kannata.

    Jos löytyisi, pesänselvittäjällä on tietysti oikeus vuosikymmeniä taaksepäin, eikä tarvitse keneltäkään lupaa kysyä,jos testamentissa ei ole erikoisehtoja sitä kieltämään, tai testamenttiä ei ole lainkaan.

    Äänestä

Rikostapauksen epäilyssä pesänselvittäjä voi kaivata tilitietoja kysymättä kuolinpesän osakkailta? Ap.kysyi selvästi, onko mitään eroa mummonmarkan aikaan saatuja rahalahjoja elossa olevilta vanhemmilta mutta hänen läheisensä nosti silti kuoleman jälkeen vielä tililtä. Huomioiko pesänselvittäjä tämän seikan?

Äänestä
  • Nimmari "tiedän" ei todellakaan oikeasti tiedä. Pesänselvittäjällä kun on - totta tosiaan - oikeus saada tiedot vainajan tilitapahtumista ihan niin pitkälti taaksepäin kuin hän katsoo tarvitsevansa. Eikä siinä - hyvä "ihmettelevä "- tarvitse olla mitään rikosepäilyäkään. Tarkistustarve kun voi liittyä - ja usein liittyykin - pelkästään sen selvittämiseen, onko joku pesän osakkaista saanut ennakkoperintöä tai suosiolahjaa.

    Ja kuten aiemmin jo sanoin, pesänselvittäjä EI TARVITSE kysellä selvityksilleen osakkailta lupaa eikä kysellä heiltä yhtään mitään. muutakaan

    Jos nimmari "tiedän" ei minua usko, niin kehotan käymään FINLEXin ja Finanssivalvonnan nettisivuilla. Sieltä löytyy lainsäädäntö ja myös valvontaviranomaisen ohjeet. Ja niistä jälkimmäisistä löytyy ihan käyttökelpoisia ohjeita kuolinpesille / niiden hoitajille / pesänselvittäjille ja -jakajille.

    Jos nimmari "tiedän" voi lyödä pöytään pykälän, jonka mukaan omat tietoni eivät pidä paikkaansa, niin annan toki periksi. Vaan pahasti pelkään että nimmarin tiedot ovat ns. kaupunkilegendaa tai muuten vain omasta hatusta vetäistyjä ilman minkäälaista todellisuuspohjaa.

    Äänestä

  • näin menee kirjoitti:

    Nimmari "tiedän" ei todellakaan oikeasti tiedä. Pesänselvittäjällä kun on - totta tosiaan - oikeus saada tiedot vainajan tilitapahtumista ihan niin pitkälti taaksepäin kuin hän katsoo tarvitsevansa. Eikä siinä - hyvä "ihmettelevä "- tarvitse olla mitään rikosepäilyäkään. Tarkistustarve kun voi liittyä - ja usein liittyykin - pelkästään sen selvittämiseen, onko joku pesän osakkaista saanut ennakkoperintöä tai suosiolahjaa.

    Ja kuten aiemmin jo sanoin, pesänselvittäjä EI TARVITSE kysellä selvityksilleen osakkailta lupaa eikä kysellä heiltä yhtään mitään. muutakaan

    Jos nimmari "tiedän" ei minua usko, niin kehotan käymään FINLEXin ja Finanssivalvonnan nettisivuilla. Sieltä löytyy lainsäädäntö ja myös valvontaviranomaisen ohjeet. Ja niistä jälkimmäisistä löytyy ihan käyttökelpoisia ohjeita kuolinpesille / niiden hoitajille / pesänselvittäjille ja -jakajille.

    Jos nimmari "tiedän" voi lyödä pöytään pykälän, jonka mukaan omat tietoni eivät pidä paikkaansa, niin annan toki periksi. Vaan pahasti pelkään että nimmarin tiedot ovat ns. kaupunkilegendaa tai muuten vain omasta hatusta vetäistyjä ilman minkäälaista todellisuuspohjaa.

    Pesänselvittäjä ei välttämättä selvitä mitään. Meillä pyysi jonkun hyvän syyn siihen, eikä tehnyt mitään.
    Hänet oli valinnut yhden perillisen pankin lakimies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perintöjako kesken kirjoitti:

Kyse on tulkintavaraisesta ennakkoperinnöstä tai rahalahjasta, joka ei ole silti veronlaista.
Kuulemma pesänselvittäjä voi kaivata tilitietoja kuolinpesän suljetusta tilistä.
Millä valtuudella hän voi tehdä?
Asia on niin, että läheinen vaatii huomioimaan tasapuolista saamiani vanhoja (mummon markka-aikaan) rahalahjoja ja läheinen nosti vuoden 2012-14 kolmen vuoden sisällä nostettuja summia itselleen elossa olleen vanhemman tililtä. Siis fifty-fifty-sopimusehdotukseen läheinen pyrkii perintöjaossa.
En mahtanut sille mitään kun elossa olevat vanhemmat (nyt molemmat kuolleeet) suosivat minua rahalahjoiden merkissä.
Yksi tärkeä asia ilmeni, läheinen nosti silti ko.tilistä vanhempansa kuoleman jälkeen! Miksi pankki ei huomannut? Paperitiliotteesta selvisi.

Haluan saada asiallisen vastauksen em. aloitukseen, kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu