Vaalilain mukaan Kunnallisvaaleissa vaalilautakunnan jäsenten tulee edustaa edellisessä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Taas kaupunginhallitus teki laittoman päätöksen. Valitsi Pyhäsalmen äänestysalueen vaalilautakuntaan:
1. Kauko Tikkanen
2. Taimi Piippo
3. Ahti Mykkänen
4. Tuula Lehtomäki
5. Juhani Torppa
Pro Pyhäjärvi ry:n edustus puuttuu.
Taas kaupunginhallitus teki laittoman päätöksen. Valitsi Pyhäsalmen äänestysalueen vaalilautakuntaan:
1. Kauko Tikkanen
2. Taimi Piippo
3. Ahti Mykkänen
4. Tuula Lehtomäki
5. Juhani Torppa
Pro Pyhäjärvi ry:n edustus puuttuu.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Onko nyt hallituksella KAIKKI KOTONA? Että näin ala-arvoiseen isot, vanhat miehet, alentuvat.
Minkälaista porukkaa tuo keskusta on?
Onko niitä Proolaisia enää?
Mitä ryhmää Juhani Torppa edustaa???
Onko kokoomuskin, kuten vasurit, kepulaistunut.
hän on tikanmäen poppipoika.
""15 §
Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta
Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kunnallisvaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin vastaavasti edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien puheenjohtajien ja varapuheenjohtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.""
NUOLE SINÄ MINÄ PYLLISTÄN vai NUOLENKO MINÄ JA SINÄ PYLLISTÄT!
Tätä ovat KAIKKI suomi24.fi kirjoittelut Pyhäjärvi osastolla!
Proo ei ole puoluerekisteriin merkitty puolue, jota edellä kirjoitettu 15 pykälä edellyttää. Kyse on eduskuntavaaleista.
Ei Proolaiset näitä asioita ymmärrä!
NUOLE SINÄ MINÄ PYLLISTÄN vai NUOLENKO MINÄ JA SINÄ PYLLISTÄT!
Tätä ovat KAIKKI suomi24.fi kirjoittelut Pyhäjärvi osastolla!
kaksi (2) kirjoittaa ja yksi (1) kommentoi, siinä koko porukka, ei mitään media arvoa koko hommalla, ei vaikutusta mihinkään!
Pyhäjärvisistä politikoista lukee tätä palstaa vain ja ainoastaan:
Raija Leppäharju
Tyyne Tuikka
Laila Malila (Parkkisen plogin pitäjä)
Taimi Nurminen
Henri Kyllönen (paskan kirjoittelija)
Sinäkin raukka luet tätä palstaa ja se surkeinta, että sinulla ei ole mitään sanottavaa.
Siis tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, on sanonta, joka ruosiksi on: Tomma tunnor bulrar mest.
Miksi et kerro omiesi nimiä, siis vasureiden ja keskustan ja persujen????
JOO VIESTIEN TASOSTA PÄÄTELLEN AINAKIN SARKKINEN TIKANMÄKI LESKINEN KARVONEN PIIPPO LESKINEN JNE EDELLEEN OVAT USEIN LINJOILLA KIRJOITUKSILLAAN. Rapo Ristinen Leppänen jne
Hyvä että jotkut vaivautuvat lukemaan muutenhan kirjotukset meneisivät hukkaan.
Eikös nuo ennen sanoneet että pääassii kun puhuvat puhuvatko sitten hyvvää vai huonnoo kuhan ny puhuvat ja pulisevat. Jokkainen päättää ihte uskooko vai ei . Näihin ei oo ny luottamista miun mielestäin näihin kirjoituksiin.
Aaamu Wc- ääniä.