Peräti kaksi kuumaa paikkaa?

Tätä adventismipalstaa lukiessaan huomaa pian, kuinka rakas aihe joillekin kirjoittajille on se kuuma paikka ja kuinka vähän kiinnostava se taivaspaikka.

Joku tilastomaakari voisi tehdä tarkemman laskelman, mutta vaikutelmakseni on jäänyt, että yhtä taivas-aiheista viestiä kohden täältä löytyy noin sata tulijärvi-aiheista.

Kuinkas sen selität?

En voi välttyä siltä ajatukselta, että nuo iankaikkista piinaa vastaan tulikivenkatkuisesti kirjoittajat – ainakin pääosa heistä – pelkäävät tai ovat suorastaan vakuuttuneita siitä, että se tulijärvi on heidän määränpäänsä ja siksi he yrittävät lohduttaa itseään ja vakuuttaa muita, että aikanaan se kituminen loppuu. Se pelastusvarmuus kun adventtikirkossa on ollut harvinaisenpuoleista herkkua.
Ainakin minun omien havaintojeni mukaan.

Kun Jeesus puhui monessa eri yhteydessä kadotuksesta mutta ei koskaan maininnut, että se aikanaan päättyy,

olisiko mahdollista, että niitä kuumia paikkoja olisi kaksi?

Toinen adventisteja ja Jehovan todistajia varten ja toinen taas iankaikkiseen piinaan uskovia varten.

Sanoihan Jeesuskin ainakin kerran: ”Tapahtukoon teille uskonne mukaan!”


Silloin hän kosketti heidän silmiänsä ja sanoi: "Tapahtukoon teille uskonne mukaan". [KR38: Matt. 9:29]

15

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yks advari veli.

      Veli jos koet,että adventistit ovat sinua ja muita väärin kohdelleet,niin voitko antaa heille anteeksi ja rukoilla heidän puolesta. Saakoon Jeesus täyttää meidät rakkaudellaan ja hyvyydellään.

      Siunausta sinulle kyllä Jeesus on hyvä!!!

      • näin pitäisi olla...

        Olen samaa mieltä advari veljen kanssa mitä niitä vanhoja kaunoja täällä muistelee, jos ei ole tykännyt olla samassa porukassa, niin lähtee hiljaa pois eikä sen koommin muista niitä että on olemassakaan. minun äiti sanoi ennen että joka vanhoja muistelee sitä tikulla silmään, en tiedä mitä hän sillä tarkoitti.


    • Nimetön..

      En voi ymmärtää tuota Tuomaksen mieltä.
      Te eksytte kun ette tunne minua ja Isää.
      Yksikään iljettävän valheen palvelia ei pääse paratiisiin.
      Olet äärimmäisen valheen vanki ja et tiedä kuinka Jumalasi pyhyyttä loukkaat.
      Mutta tulee päivä jolloin joudut puheistasi vastaamaan Jumalalle.
      Herran pelkoa !

    • Minä koen, että adventtikirkon johto jatkuvasti kohtelee väärin adventistimaallikkoja.

      Pitäisikö minun sulkea siltä silmäni tai kulkea ohi kuin pappi tai leviitta?

      Sitäkö te toivotte?

      Eikö epäkohtiin saa puuttua silloin, jos niitä löytyy adventtikirkosta?

      Mitä se sellainen moraali oikein on? Kaikkien muiden kirkkojen virheistä saa adventisti puhua, kuulla ja lukea, mutta omanko kirkkonsa - entisen tai nykyisen - epäkohtiin ei saisi puuttua, etenkään sellainen henkilö, joka on niihin epäkohtiin törmännyt kauemmin kuin useimmat tänne kirjoittavat?

      Mää olen kauhiast hämmästyny!

      • Nimetön..

        Sinun on nyt otettava hirsi pois silmästäsi ja etsittävä Herraa ja Hänen tuntemistaan.


      • kysästään.

        No, oletko sinä "sisällä" siellä atventtikirkossasi, eli ns. jäsen?


      • veli.

        Rauhaa sinulle tuomas veli varmaan on niinkuin sanot että virheitä on johto portaassa tehty. Eikös E.G.W jossain mainitse,että adventisteista vain pieni osa pelastuu,olet varmaan itsekin sen joskus lukenut.. ja jossain vaiheessa tulee aika paljon yllätyksiä advareille.Mutta ei tässä voi muuta kuin rukoilla, Herra armahda meitä ja anna anteeksi syntimme muita ja Sinua kohtaan.

        Siunausta sinulle!


    • "Sinun on nyt otettava hirsi pois silmästäsi ja etsittävä Herraa ja Hänen tuntemistaan."


      Kysymys: Onko peilin vika, jos siitä näkyvä kuva ei miellytä?

    • Kuinka sen selität että palstalle kirjoitellaan niin paljon ikuisen piinan hel'vetistä - kysyy Tuomas-kuoma...
      Juu - se selittyy sillä että sellaiset ikuiseen helvettii uskojat kuin esimerkiksi sinä kirjoittavat tällä palstalla sitä uskoaan siihen "ikuisen piinan hel'vettiin".... jossa Jumalan luotuja kidutetaan ikuisesti .. ja että heitä vastustetaan palstalla kertomalla kuinka valheellinen (epäraamatullinen) sellainen usko on.

      Valitettavasti sellainen usko myös muuttaa Raamatun sanoman toiseksi - tekee Jumalasta hirviön, pelastuksesta laittoman ja koko Raamatun ristiriitaiseksi .. ja siksi sen uskottavuuskin pienenee niiden silmissä jotka eivät Raamatun sanomaa tunne ..

      On siis tärkeää osoittaa että usko ikuiseen piinaan on järjetön epäraamatullinen harha ..

      Riittääkö tämä selitykseksi?

      alex

    • alex.kasi se jatkaa väärien todistusten esittämistä. Ihminen kun on tapojensa orja, vai onko?

      En koskaan ole väittänyt uskovani ikuiseen helvettiin.

      Kai minä sen itse tiedän, mitä uskon, paremmin kuin alex.kasi!


      Mutta tämä taitaa olla sopiva tilaisuus kertoa muille lukijoille, että periaatteessa yritän välttää kommentoimasta alex.kasin viestejä.

      Syyn pitäisi olla ilmeinen useimmille normaaliälyisille alexin viestien lukijoille.

      Jos ei ole selvä, totean vain, että "kauhalla ei voi ammentaa, jos on vain lusikalla annettu".

      Toki teoriassa on mahdollista sekin, että alex kirjoittaisi vasten parempaa tietoaan.

      Meitä kun on niin moneen junaan.

      • Tuomas syytti

        että alex.kasin olisi niin typerä sinun rinnallasi että sen tähden jätät kommentoimetta hänen viestejä, sitä voit uskotella itsellesi jos haluat. Totuus lienee kuitenkin aivan toinen - alex.kasin kommentit kirvelevät suorasukaisuudellaan ja rehellisillä kannanotoillaan joissa kommentoidaan uskovaisten uskojen pimentoja, niin sinun kuin muidenkin harhaisten ja siksi vaikenet, et kerta kaikkiaan halua että sinun uskontosi pimeitä kolkkoja valaistaan, tunnusta pois.


      • Tuomas-kuoma ei vastaa :) - koska Tuomas-kuomalla ei ole mitään sanomista.. niin miksi silloin vastata ... Hän kyllä kysyy - mutta haluaa vain "sopivia" vastauksia.. sellaisia joissa esimerkiksi moititaan adventisteja .. Ne kyllä kelpaivat -- niin että eikö joku voisi kirjoittaa jotain negatiivista adventisteista - sillä ei ole niin väliä jos se on totta tai ei - kunhan se on mieluinen tämän ketjun aloittajalle ..

        alex :)


      • kerettiläinen

        >>>Mutta tämä taitaa olla sopiva tilaisuus kertoa muille lukijoille, että periaatteessa yritän välttää kommentoimasta alex.kasin viestejä.
        Syyn pitäisi olla ilmeinen useimmille normaaliälyisille alexin viestien lukijoille.
        Jos ei ole selvä, totean vain, että "kauhalla ei voi ammentaa, jos on vain lusikalla annettu".


    • pyh!

      Älä viitsi sössöttää valhetta.

    • Ei sille mahda mitää

      Adventistit ovat aina oikeassa ja sehän vain todistaa sen, että he ovat narsisteja ja omaan napaansa tuijottajia. Tämäkin on pitkälti adventtikirkon pastoreiden syytä ja aikaansaannosta. Sellainen on siis lauma kuin on sen paimenetkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3295
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3107
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2468
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      2250
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1913
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1415
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1142
    Aihe