Meillä ei ole todistusaineistoa edes siitä, että jumaluuksien olemassaolo on mahdollista. Jotkut asiat ovat kylläkin mahdottomia (emme voi esim. tehdä vesipalloja). Ihmisen on mahdollista mieltää ajattelunsa tuotteet maailmasta erillisiksi olioiksi. Ihminen voi kuvitella kaikenlaista ja antaa ajattelunsa tuotteille olemassaolon muuallakin kuin omassa subjektiivisessa todellisuudessaan; sisäisessä mentaalisten tilojen maailmassa.
Mutta entäpä, jos uskosi on pelkkä ennakkoluulo, kuten käsitys että valkoiset ovat mustia parempia tai miehet naisia parempia tai että ne, joilla on silmälasit, ovat muita viisaampia? Uskonnollinen usko tarkoittaa lujaa luottamusta jonkin sellaisen olemassaoloon tai vaikutukseen, mistä ei ole saatavissa mitään todisteita. Se on uskoa ilman todisteita tai jopa vastoin todisteita.
Usko on periaatteessa mieletön asenne. Jollei asioista tiedetä mitään, uskolta puuttuvat järjelliset perusteet. Jos taas asiat tiedetään ja tunnetaan, ei ole mitään syytä vaatia pelkkää uskomista.
Kun tiedemies sanoo uskovansa, että uusi teoria on tosi, hän tarkoittaa silloin, että teoria on vahvasti perusteltu ja havainnot tai testit tukevat sitä. Kyse on rationaalisesta totenapitämisestä. Myös monet arkipäivän elämänkokemukseen perustuvat uskomuksemme edustavat sitä. Sen sijaan uskonnollinen usko - perusteeton, sokea usko - edustaa irrationaalista (=järjenvastaista) totenapitämistä.
Jotkut ihmiset yrittävät ajatella tieteellisesti joillakin alueilla ja ei-tieteellisesti joillakin toisilla alueilla. Miten samaan aikaan voi ajatella tieteellisellä ja vaikkapa "apostolisella" (= uskontunnustus) tavalla, sitä on vaikea ymmärtää. Ihmisen, joka toisaalta uskoo vain mittaustensa tuloksiin ja toisaalta "ilmestyksiin", maailmankatsomus on ristiriitainen. Filosofi Raimo Tuomela on kutsunut tällaista skitsofreeniseksi ajatteluksi. On muistettava, että asioiden jaottelu "uskon asioiksi" ja "tiedon asioiksi" on teologien keksimä temppu, pelkkä perusteeton, hihasta vedetty (ad hoc), oletus. Todellisuus ei tunne tällaisia reviirejä.
V.T.Aaltonen kirjoitti osuvasti: "Omasta puolestani luulen jokaisen rehellisen tiedemiehen ainoastaan sanovan, että voi olla "muuta", mutta että hän ei tiedä siitä mitään. Eikä tästä "muusta" voi kukaan toinenkaan ihminen enempää sanoa" (VA 7- 8/49).
Maailmaa on katsottava sellaisena kuin se on, älkäämme tehkö turhia hypoteeseja eli olettamuksia ! Maailmankaikkeus on kokemuksen kohde. Se on todellinen; me olemme osa siinä ja osa sitä. Miksi menisimme sen ulkopuolelle?
On selvää, että tieteellisen rationaliteetin ulkopuolelle jää ja on aina jäävä jokin osa todellisuutta. Se, mitä tieteellisesti pystytään kulloinkin hallitsemaan, on aina jotakin äärellistä, kun taas todellisuus on ääretön ("ehtymätön").
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että tieteellisellä rationatiteetilla olisi jokin periaatteellinen raja, että olisi jokin äärellinen pussi, jonka sisälle jää kaikki se, mitä voidaan tieteellisen rationaliteetin keinoin saavuttaa. Ei ole olemassa jotakin ennakolta asetettua rajaa, jonka yli inhimillinen tieto ei koskaan voisi päästä (uskovaiset kuvittelevat, että uskonnollisten oppien pohjalta voidaan etukäteen rajata sitä, mitkä kysymyksenasettelut ja tulokset ovat tieteelle luvallisia ja mitkä eivät ole).
Siitä, että todellisuus ei ole koskaan hallittavissa täydellisesti tieteellisen rationaliteetin avulla ei myöskään seuraa mitään johtopäätöksiä joidenkin muka "yliluonnollisten" voimien vaikutuksesta.
Vaikka maailmankaikkeus ei olisi aina ollut olemassa, tästä ei voida päätellä, että sen on luonut uskovaisten jumala (joka vaihtelee uskonnon mukaan). Maailmankaikkeus olisi yhtä hyvin voinut syntyä itsestään tai sen on luonut joulupukki tai vaikkapa jokin demoni ilkeyksissään, kuten Bertrand Russell otaksui leikillään.
Miksi on vaikeampi kuvitella itsestään olemassaolevaa maailmankaikkeutta, kuin luulotella, että olisi olemassa itsestään olemassaoleva luomisintoinen henkiolento, jota kutsutaan jumalaksi? Ei kaikella tarvitse olla rakentajaa. Ympyräkin jatkuu ikuisesti. Mutta mitäpä tavallinen ihminen ymmärtäisi universumin monimutkaisuudesta?
Ei einsteinkaan uskonut persoonalliseen Jumalaan eikä kuolemanjälkeiseen elämään tai sieluun.
"Vaikka tuhat ihmistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä".
- kiinalainen sananlasku

Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten voit selittää että jotain syntyy tyhjästä? Kaiken on jokin luonut ja se luoja on Jahve eli yhteinen Jumalamme.
Kuka loi Jahven?
Eli tässä piirretään raja johonkin ja pistetään silmät kiinni kun pitäisi kertoa mitä rajan tuolla puolen on.
kuka loi sen joka loi jahven ?
Vastaus on helppo se oli tietysti Pekka Ervast, Nakkilasta. Tai hänen käly, Mirja.
hei proffa? samat tekstit yhä uudestaan. Onko sinunkin gradusta 40 sivua suoraa lainausta?
En tahdo pilkata, arvostan keskustelua, eikä haittaa jos joskus laittaa saman tekstin taas näkyviin jos se on jäänyt varjoon.
Voisit kuitenkin lopettaa käyttämästää saanaa loogista, joka paikassa ja keskustella myös järkeviä keskusteluja lainaamatta jotain tekstejä
JO HYVÄ MIES LEVYÄ!! PLEASE!!
ymmärrä, että Jumalan eksistenssiä/non-eksistenssiä ei voida tieteellisesti selittää?
Ainoa pätevä asenne uskontojen/henkisten traditioiden tutkimiseen on agnostismi.
Se, että laitat kokoajan saman tekstin esille, kertonee myös sinun "loogisesta ajattelustasi" varsin paljon ;)
""Vaikka tuhat ihmistä uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä".
- kiinalainen sananlasku "
Vaikka koko maailman hyppisi tasajalkaa,ja huutaisi:"Jumalaa EI OLE!!!! ", niin silti Jumala olisi paikallaan kaiken Luojana....
-Vanha uskovan tokaisu.