Hiljainen vähemmistö heräämässä…
USKONNOTTOMIEN TASA-ARVO HAKUSESSA SUOMESSA
Uskonnottomia syrjitään Suomessa monin tavoin. Pahimmillaan jopa heidän olemassaoloaan ja ihmisoikeuksiaan halutaan kieltää. Varsinkin lapsiperheet ovat painostuksen kohteena. Kuitenkin kysymyksessä on yksi maamme suurimmista vähemmistöistä joskin samalla yksi hiljaisimmista. Uskontokuntaan kuulumattomia on maassamme yli 13 prosenttia väestöstä.
Lisäksi evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu paljon tosiasiassa uskonnottomia ihmisiä, jotka eivät usko kirkon tai muunkaan uskonnon oppeja. Monet heistä eivät kuitenkaan eroa kirkosta, mikä osaksi johtuu juuri tästä uskonnottomiin kohdistuvasta suorasta ja epäsuorasta, kulttuurisesta sorrosta tai sosiaalisesta painostuksesta.
Uskonnon ja uskonnottomuuden vapaus on maassamme reippaasti alle satavuotias ilmiö, jota edelsi monisatavuotinen pakkouskonto. Uskonnottomalle kulttuuri-identiteetille ei ole ollut vielä kovin paljoa aikaa muodostua, juurtua, kasvaa, puhjeta kukkiin. Uskonnoton ajattelu ja kulttuuri ovat nyt kuitenkin nousussa. Samoin kirkosta eroaminen lisääntyy.
Uskonnottomien lainsäädännöllinen asema on asteittain parantunut, mutta siinä olen edelleen huomattavia ongelmakohtia. Valtiovalta ei kohtele tasapuolisesti kansalaisiaan. Lisäksi evankelisluterilainen kirkko sekä eräät julkisen vallan instituutiot jarruttavat uskonnottomien asemaa parantaneiden lainsäädännöllisten uudistuksien toteutumista.
Niinpä uskonnottomuuden kulttuurista asemaa nyt voinee verrata suomalaisuuden asemaan kansallisen heräämisen aattona 150 vuotta sitten. Uskonnottomat ovat kuitenkin nousemassa ihmisryhmäksi ihmisryhmien joukkoon. Kuinka nopeasti tapahtuu todellinen murros, riippuu sekä uskonnottomista itsestään, heidän etujärjestöjensä toimintakyvystä kuin myös julkisen vallan toimenpiteistä.
Välitöntä ja välillistä syrjintää
Helmikuussa 2004 voimaan tulleen Yhdenvertaisuuslain mukaan välitöntä syrjintää on, kun vertailukelpoisessa tilanteessa jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta.
Välillistä syrjintä taas on, jos näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden.
Evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle annetaan maassa erittäin huomattavia etuoikeuksia ja erikoisoikeuksia. Tämä loukkaa välittömästi ja välillisesti uskonnottomien oikeutta saada tasavertaista kohtelua. Tasavertainen kohtelu valtiovallan taholta edellyttäisi joko kirkon etuoikeuksien purkamista verotuksineen kaikkineen tai vähintäänkin sitä, että myös uskonnottomien etu- ja kulttuurijärjestöt voisivat saada valtiovallan taholta vastaavan kaltaista tunnustusta ja tuntuvaa taloudellista tukea uskonnottomille tarkoitettujen palvelujen tuottamiseen.
Käytännössä kuitenkin uskonnottomien järjestöt, kuten Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen Humanistiliitto tai Prometheus-leirin tuki, tai niiden perustama uskonnotonta tapakulttuuria edistävä ja palveleva Pro Seremoniat eivät saa likimainkaan vastaavaa taloudellista tukea eikä niiden erityistä vähemmistökulttuurista merkitystä ole asianmukaisesti tunnustettu valtiovallan taholta. Uskonnottomien kulttuurisen identiteetin kieltämisellä on omat dogmaattis-ideologiset taustansa.
Evankelisluterilainen enemmistökirkko pitää uskonnottomuutta kannaltaan vaarallisempana kilpailijana kuin meillä vaikuttavia muita uskontoja islam mukaan lukien. Tämä ilmeisesti perustuu kirkon pappien ja koulun uskonnonopettajien usein esittämään väitteeseen, että kaikkien pitää uskoa johonkin uskontoon. Näin ollen ihmiset, jotka eivät haluakaan omaksua mitään uskontoa, jotka haluavat olla ja ovat ajatuksellisesti vapaita kaikkien uskontojen opeista, tulevat rikkoneeksi perustavaa laatua olevalla tavalla tuota ajatusta. He ovat vaarallisempia kuin muulla tavalla uskovat.
Niinpä tämän ajattelun pohjalta joidenkin mielestä onkin ilmeisesti oikein estää uskonnottoman kulttuurin kehitystä ja jarruttaa kaikin mahdollisin tavoin uskonnottomien tasavertaisen oikeuksien kehittymistä. Uskonnottomien sorto, jota kaikki eivät näe tai halua myöntää sortona, ilmenee ihmisen monissa elinvaiheissa ja erityisen selvästi jo lapsuudessa.
USKONNOTTOMIEN TASA-ARVO HAKUSESSA SUOMESSA
Uskonnottomia syrjitään Suomessa monin tavoin. Pahimmillaan jopa heidän olemassaoloaan ja ihmisoikeuksiaan halutaan kieltää. Varsinkin lapsiperheet ovat painostuksen kohteena. Kuitenkin kysymyksessä on yksi maamme suurimmista vähemmistöistä joskin samalla yksi hiljaisimmista. Uskontokuntaan kuulumattomia on maassamme yli 13 prosenttia väestöstä.
Lisäksi evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu paljon tosiasiassa uskonnottomia ihmisiä, jotka eivät usko kirkon tai muunkaan uskonnon oppeja. Monet heistä eivät kuitenkaan eroa kirkosta, mikä osaksi johtuu juuri tästä uskonnottomiin kohdistuvasta suorasta ja epäsuorasta, kulttuurisesta sorrosta tai sosiaalisesta painostuksesta.
Uskonnon ja uskonnottomuuden vapaus on maassamme reippaasti alle satavuotias ilmiö, jota edelsi monisatavuotinen pakkouskonto. Uskonnottomalle kulttuuri-identiteetille ei ole ollut vielä kovin paljoa aikaa muodostua, juurtua, kasvaa, puhjeta kukkiin. Uskonnoton ajattelu ja kulttuuri ovat nyt kuitenkin nousussa. Samoin kirkosta eroaminen lisääntyy.
Uskonnottomien lainsäädännöllinen asema on asteittain parantunut, mutta siinä olen edelleen huomattavia ongelmakohtia. Valtiovalta ei kohtele tasapuolisesti kansalaisiaan. Lisäksi evankelisluterilainen kirkko sekä eräät julkisen vallan instituutiot jarruttavat uskonnottomien asemaa parantaneiden lainsäädännöllisten uudistuksien toteutumista.
Niinpä uskonnottomuuden kulttuurista asemaa nyt voinee verrata suomalaisuuden asemaan kansallisen heräämisen aattona 150 vuotta sitten. Uskonnottomat ovat kuitenkin nousemassa ihmisryhmäksi ihmisryhmien joukkoon. Kuinka nopeasti tapahtuu todellinen murros, riippuu sekä uskonnottomista itsestään, heidän etujärjestöjensä toimintakyvystä kuin myös julkisen vallan toimenpiteistä.
Välitöntä ja välillistä syrjintää
Helmikuussa 2004 voimaan tulleen Yhdenvertaisuuslain mukaan välitöntä syrjintää on, kun vertailukelpoisessa tilanteessa jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta.
Välillistä syrjintä taas on, jos näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa jonkun epäedulliseen asemaan muihin vertailun kohteena oleviin nähden.
Evankelisluterilaiselle ja ortodoksiselle kirkolle annetaan maassa erittäin huomattavia etuoikeuksia ja erikoisoikeuksia. Tämä loukkaa välittömästi ja välillisesti uskonnottomien oikeutta saada tasavertaista kohtelua. Tasavertainen kohtelu valtiovallan taholta edellyttäisi joko kirkon etuoikeuksien purkamista verotuksineen kaikkineen tai vähintäänkin sitä, että myös uskonnottomien etu- ja kulttuurijärjestöt voisivat saada valtiovallan taholta vastaavan kaltaista tunnustusta ja tuntuvaa taloudellista tukea uskonnottomille tarkoitettujen palvelujen tuottamiseen.
Käytännössä kuitenkin uskonnottomien järjestöt, kuten Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen Humanistiliitto tai Prometheus-leirin tuki, tai niiden perustama uskonnotonta tapakulttuuria edistävä ja palveleva Pro Seremoniat eivät saa likimainkaan vastaavaa taloudellista tukea eikä niiden erityistä vähemmistökulttuurista merkitystä ole asianmukaisesti tunnustettu valtiovallan taholta. Uskonnottomien kulttuurisen identiteetin kieltämisellä on omat dogmaattis-ideologiset taustansa.
Evankelisluterilainen enemmistökirkko pitää uskonnottomuutta kannaltaan vaarallisempana kilpailijana kuin meillä vaikuttavia muita uskontoja islam mukaan lukien. Tämä ilmeisesti perustuu kirkon pappien ja koulun uskonnonopettajien usein esittämään väitteeseen, että kaikkien pitää uskoa johonkin uskontoon. Näin ollen ihmiset, jotka eivät haluakaan omaksua mitään uskontoa, jotka haluavat olla ja ovat ajatuksellisesti vapaita kaikkien uskontojen opeista, tulevat rikkoneeksi perustavaa laatua olevalla tavalla tuota ajatusta. He ovat vaarallisempia kuin muulla tavalla uskovat.
Niinpä tämän ajattelun pohjalta joidenkin mielestä onkin ilmeisesti oikein estää uskonnottoman kulttuurin kehitystä ja jarruttaa kaikin mahdollisin tavoin uskonnottomien tasavertaisen oikeuksien kehittymistä. Uskonnottomien sorto, jota kaikki eivät näe tai halua myöntää sortona, ilmenee ihmisen monissa elinvaiheissa ja erityisen selvästi jo lapsuudessa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.