Olen tullut siihen tulokseen että Jasminin äidin ahdistelija aloittaa kaikki Jasminin haukkumisketjut, ja myös ylläpitää niitä vastailemalla itselleen.
Kellään muulla ei vaan voi olla aikaa eikä motivaatiota käydä noin tarkasti läpi Jasminin blogia ja instaa ja tarttua jokaiseen asiaan siellä. Eli selkeästi jotain aivan henkilökohtaista Mäntylää vastaan. Oon pari kertaa lukenut tuota blogia ja todennut sen aika tylsäksi, eli ei sieltä oikeasti riitä keskustelunaiheita ellei oo jotain henkilökohtaista intressiä asiassa. Jos Jasmin sekoilis samalla lailla kuin Tuksu niin ymmärtäisin kirjoittelun mutta kun ei sekoile ja kaikki Jasminiin liittyvät aloitukset on aika turhia täällä. Tällainen yhden ihmisen vihakampanja julkkista kohtaan pistää tietysti pohtimaan mielenterveyshoidon tilaa Suomessa, ilmeisesti sinne on vaikea päästä. Ehkä tää henkilö kokee olonsa paremmaksi kun avautuu vihantunteestaan täällä ja sehän on pelkästään hienoa, eli jatka ihmeessä, ei sun kirjoituksia kukaan tosissaan ota mutta jos ne saat sut voimaan paremmin niin sehän on vaan hienoa. Varo kuitenkin kunnianloukkasta, siitä voi saada rangaistuksenkin.
Kellään muulla ei vaan voi olla aikaa eikä motivaatiota käydä noin tarkasti läpi Jasminin blogia ja instaa ja tarttua jokaiseen asiaan siellä. Eli selkeästi jotain aivan henkilökohtaista Mäntylää vastaan. Oon pari kertaa lukenut tuota blogia ja todennut sen aika tylsäksi, eli ei sieltä oikeasti riitä keskustelunaiheita ellei oo jotain henkilökohtaista intressiä asiassa. Jos Jasmin sekoilis samalla lailla kuin Tuksu niin ymmärtäisin kirjoittelun mutta kun ei sekoile ja kaikki Jasminiin liittyvät aloitukset on aika turhia täällä. Tällainen yhden ihmisen vihakampanja julkkista kohtaan pistää tietysti pohtimaan mielenterveyshoidon tilaa Suomessa, ilmeisesti sinne on vaikea päästä. Ehkä tää henkilö kokee olonsa paremmaksi kun avautuu vihantunteestaan täällä ja sehän on pelkästään hienoa, eli jatka ihmeessä, ei sun kirjoituksia kukaan tosissaan ota mutta jos ne saat sut voimaan paremmin niin sehän on vaan hienoa. Varo kuitenkin kunnianloukkasta, siitä voi saada rangaistuksenkin.
Vastaukset 91
Vanhimmat
90% S24:ään kirjoittavista on hoidon tarpeessa olevia, kirjoitustensa perusteella. Jos laittaisivat omat nimensä niihin sepustuksiin, niin valkotakkiset olisivat hakeneet jo aikoja sitten.
Joillakin ei tosiaan näytä olevan mitään elämää netin ulkopuolella, eikä kyllä netissäkään.
Herneet nokassa! Älä nyt kuitenkaan tukehdu! Lukukerroista näkee että kävijoitä ja kommentoijia on satoja. Kommentit osuneet oikeaan kun tää yksi huuhaa on noinkin tohkeissaan.
"Lukukerroista näkee että kävijoitä ja kommentoijia on satoja"
Eihän ne mielenterveysongelmat olekaan mitään harvivaisia Suomessa.
Höpöhöpö, Seksi-Hekla! Vai onkohan tyttäresi Musti asialla.
Ootko lähettänyt Jasminen äidille lisää postia viime aikoina?
Jasmin olisi kyllä laverrellut kaikki jos äitinsä olisi hankkinut lisää välineitä. Jäiköhän käsiraudat ukille vai mummille?
Ja edelleen jaksaa tää Jasminen äidin ahdistelija hengailla täällä lauantai-iltana! Mitä jos hommaisit sen paljon puhutun elämän?
Älä nyt ainakaan saa kramppia käteesi kun järjestelet Jasmin-ketjuihisi lisää klikkejä! Sekö sua ahdistaa että Jasmin on Englannissa toisen miehen kanssa?
Taitaa olla se huuhaa satujen kirjoittaja taas vauhdissa, niin sairasta tekstiä. Toivottavasti tää ketju poistetaan pian koska ei oo julkkisjuoru tai muutenkaan julkkiksia koskevaa, vaan huuhaa satutäti hyökkää toisten kommentoijien kimppuun.
Eikös tuo Jasminin äidin ahdistelija oo julkkis itsekin? Ainakin mä luin lehdestä jutun siitä.
Millä lailla tuo teksti oli sairasta? Mun mielestä sairaita on esim noi ahdistelijan rasistiset kommentit Jasminesta. Kukaan normaali ihminen ei sanoisi tai kirjoittaisi tuollaista tekstiä, eli jotain on pahasti vialla kyseisellä ihmisellä....
olex hiukan vainoharhainen?
Mene lääkääriin saamaan apua noihin harhoihis.
Hah, minä kirjoittelen paljonkin ja vastailen tuosta ääliöstä. En silti olen dildon antaja. Hekla vaan on niin vitun vajaa ja skitao.
Olipa yllätys! Aloittaja oli siis oikeassa että asiassa on jotain henkilökohtaista, koska ei kukaan muuten jaksaisi kommentoida Jasminin ja perheen tosi tylsää elämää. Mutta hienoa että sä jaksat! Sun ansiosta Jasminin blogilla on lukijoita, eli Jasmin jatkaa seiskan palkkalistoilla ja saa rahaa matkustella ja shoppailla. Itse en myöskään jaksa tuota tylsää blogia lukea eli sä oot kyllä varsinainen sissi ja vielä hyäntekijäkin. Taputa vielä itseäsi selkään. Toivottavasti mä en oo sun mielestä "skitao" kun tälleen sulle kirjoitin.
Saiko Hekla aikaan avioeron?? 'Seksi-Hekla' Hehhehhhe :D Joitakin voi lukea kuin avointa kirjaa.
Heklan pitäisi nauttia dildostaan näin lauantai iltana, eikä riehua täällä. Vai joko on patterit loppu?
Rauhoitu hyvä nainen, ja ota virtaa vaikka auton akusta ja kyllä surisee.
Muista kuitenkin pitää kohtuus dildoillessakin.
Et sitte laittanut varapattereita pakettiin mukaan?
Laittakaa siellä Oulussa kansalaiskeräys pystyyn niin saatte patterita siihen dildoon riittävästi. Onhan se ymmärettävää että patterita kuluu tavallista enemmän kun Jassukin taas tulee loisimaan Ouluun kohtapuolin.
Kaitpa listaatte sitten vuorot dildolle.
Tuskin tarvii keräystä järjestää, eiköhän se alkuperäinen sekopää lähettele niitä lisää.
Mitä valitat jos joku laittaa sulle dildon ja vielä lisäksi kustantaa siihen pattereitakin.
Eihän se sun pussista ole rahaa poissa.
Anna sauvan suhista ja ole hiljaa.
Totta turiset. Kyllä tuolla vainoojalla täytyy olla päässä jotakin vikaa kun jaksaa päivästä toiseen jatkaa tuo Jasminin ahdistelua. Tämä kun on Kotimaiset julkkisjuorut palsta eikä tätä ole tarkoitettu ihmisten haukkumiseen. Kaipaa jotkin ihmiset saa tyydytystä haukkumalla ja pilkkaamalla toisia ihmisiä. Kai heillä se oma elämä on niin mitätöntä ja vailla tarkoitusta.
Kaikkea hyvää kaikille.
Samaa mieltä. Kukaan ei jaksaisi seurata näin innokkaasti Jasminen elämää ellei olisi ko henkilöön jotain henk koht kytköstä. Typy viettää tapahtumäköyhää eloa Oulu-Englanti -akselilla ja silti tälle palstalle keksitään jotain jutunjuurta tyyliin "Jasminella on tänään punaiset sukat, kauheeta". Ilmeisesti se ei siis ookaan Jasmine jonka elämä on tylsää vaan sen joka niitä haukkumaketjuja aloittaa ja niissä itselleen vastailee.
woopwoopin ainoa puolustaja on palstahäirikkö ja harhainen.
Luulee kaikkia kirjoittajia samaksi henkilöksi.
Harhainen ihminen ei erota harhoja todellisuudesta. Hällä itsellään on aikaa roikkua täällä kokoajan, syyttelemässä muita kommentoijia stalkkereiksi, sairaiksi ym.
Hällä ittellään taitaa olla joku pahasti vialla korvien välissä, mutta ei ymmärrä hakea apua harhoihinsa. Vainoharhainen henkilö syyttää tai pelkää älykkäitä olentoja heidän tarkoituksenmukaisten toimiensa vuoksi.
Katsos kaikki ei vain pidä woopwoopin kommelluksista ja glamourisesta mielikuvituselämästä.
Palstahäirikkö ja harhainen? Onko kyseessä äitiä ahdisteleva tyyppi ja tämän sivupersoona? Surullista että jonkun elämä on mennyt tuollaiseksi :-(
menikö herne nenään? siis sinä olet se harhainen luulosairas palstahäirikkö.
Paljastit itsesi.
Joka toista haukkuu se itse on!
Ihan parasta viihdettä tää ketju, kiva seurata kun Jasminin ikioma häirikkö sekoilee sanoissaan. Kuule, et vielä tehny omaa aloitusta Jasminin piposta! Meinaako ote lipsua?!
Se tykkää sitä piposta, ja on sen takia ahdistunut nyt ihan sanattomaksi. Ei kestä ajatusta, että se oikeasti tykkääkin Jasminen vaatteista.
Umpijkateelliset joutuu tuollaisiin psyykkisiin umpikujiin tuon tuostakin.
Lokin klaani taas tässä ketjussa kysyy ja vastaa itselleen, lol! Menisitkö töihin Jassu? Ei olisi enää aikaa kinastella täällä :-)
En oikeasti usko että kukaan Mäntylöistä kävisi tällä palstalla. Tiedossa on aika hyvin millaista scheissea tää stalkkeri täällä kirjoittaa eikä kenenkään oo syytä lukea niitä.
Valitettavasi sinä et määrää kuka täällä lukee palstaa ja kommentoi tänne.
Kaikki vaan ei tee sinun tahtosi mukaan.
Heh heh, treenaa hei luetunymmärtämistä, tossa ei ollu määräämisestä yhtään mitään.
se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa!
Joo, täytyy myöntää että edellisen kommentoijan tyhmyys ärsytti, kommentoi vaikka ei selkeästi ollut ymmärtänyt lukemaansa.
Mutta eipä se Mäntylän stalkkeri täällä kirjoittelisi jos fiksu olisi, vaan olisi tekemässä jotain järkevää eikä haukkumassa Jasminia.
Eli älä huolehdi, kyllä mä selviän tästä ärsytyksestä.
Kivaa illanjatkoa kaikille!
"ärsyttääkö"
No ei, mutta hauskaa tämä kyllä on.
Kiitos tästä avauksesta! Mä oon miettinyt että tää työkseen Jassua haukkuva tyyppi vois olla myös joku katkera exä? Joku jonka Jassu on hylännyt ja sitten tää tyyppi on seonnut, eikä tilannetta auta se että Jassu kirjoittaa elämästään ja vaikuttaa onnelliselta. Samaa mieltä että blogi on tylsä, mut ehkä just joku exä sitä vois lukea.
sinäkin siis harhainen ja luulotautinen. nyt sekoitat jo eksätkin mukaan. eikö piti olla vain yksi stalkkeri?
kyllä on vikaa sulla korvien välissä.
Mä oon kans alkuperäisen teorian kannalla, että äidin ahdistelija purkaa täällä pahaa oloaan. Mutta onhan se toisaalta ihan mahdollista että joku loukkaantunut exäkin olis asialla..., nimiä en uskalla heitellä ;-)
Ihanaa, en voisi olla onnellisempi ja tyytyväisempi siitä, että täällä on DefendJasmin-kamppis käynnissä, oikein usean fanin toimesta!
Surullista ja huolestuttavaa onkin ollut, että wt-ihmisten ja vanhusten oma suosikkimalli on ollut täällä vain ivattavana ja pilkattavana.
Wohhoo ja woopswoops, yay!
Emmänyt tiedä voiko puhua faneista, parikin tyyppiä on haukkunut Jasminia tylsäksi. Enemmänkin taitaa olla kyse siitä että ihmiset on kyllästyneitä siihen että yks tyyppi kirjoittelee törkeästi ja trollaa koko palstaa.
Mäkään en todellakaan oo mikään fani, enkä oo blogiin koskaan edes tutustunut. Mutta jos tän saman tyypin näppikseltä on lähtöisin kaikki noi törkeydet niin on kyllä aikakin että tällainen ketju aloitettiin. Eikö poliisi tosiaan voi tehdä Suomessa mitään ahdistelullle?
"Surullista ja huolestuttavaa onkin ollut, että wt-ihmisten ja vanhusten oma suosikkimalli on ollut täällä vain ivattavana ja pilkattavana."
Ai sinusta vanhukset ovat jotenkin naurettavia epäihmisiä? Aiotko isona, sitten 6 vuoden päästä kun peruskoulu on ohi, perushoitajalinjalle?
Kaikki Oulun Mäntylät tästä klaanista on tylsiä. Ei niillä ole mitään, pelkkiä loisia, loisivat toisiaan.
Loisivat toisiaan :DDDDD
Ja sua se harmittaa kun siitä ei tuu sulle kuluja, vai :DDDDD
Eix tän tsäsminin voi jo jättää rauhaan sen pikkubloginsa kanssa?
Turhaan täälläkin vie palstatilaa Tuxulta! Tuxu on paljon mielenkiintoisempi!
Eiköhän se Jassun kaivo ole pumpattu tyhjiin jo 90-luvulla. Johannan kaivossa ei kukaan ole vissiin edes vieraillut muutamaan vuoteen :D
Taitaa kommentit osua maaliinsa kun tää jassufani noin hermostuu, hah hah! Ihan parhautta enkä voisi olla onnellisempi!
sairasta paskaa voisi hoitaa laillisilla keinoilla pois ja ellei se toimi, ei laittomatkaan keinot nyt niin paljon maksa.
Jasmin on kaunis nainen. Englannistakin lähtee pienellä suostuttelulla joku "lad" hoitamaan yhden suomaalaisluuserin sairaalakuntoon.
Kyse on vain tahhdosta...
Älä nyt lauantaita pilaa väittämällä tuota kolhoa kauniiksi. Ei helvata, et oo tosissasi.
Ja meneppäs nyt siitä jo dildoilemaan niillä uusilla pattereilla.
Kuules nyt kuovi, meil päin aamiaisena syörään "ladeja" tusina, jos on huonolaatuisia niin13 meneehen tusinaan.
Sääkin oot niin persaukinen ruipelo et sun laittomat keinot on päivärunkku puistossa.
Niin kova tyyppi netissä, mutta nyrkillätapettava luuseripaska tosielämässä.
Yleensä yhteiskunnan vahvimmat eivät vietä oitään netissä haukkuamssa ihmisiä.
Vai niinkö kuvittelit, luuseri:)
Itsestäsikö kerroit nettiuhkailija? Internetin kovin kaiffari...
Jasmin on kaunis, sinä olet ruma ja läski. Ei totuutta voi paeta loputtomasti.
Menepäs nyt vaan sanomaan äidillesi, että pesee ne alushoususi, ennen kuin Englannin sedät tulee kylään. Ei ole reilua yrittää pelottaa hajulla kun muuhun ei pysty.
Jassun haave, että joku stalkkaisi
edes vähän häntä. Turha toive :-D
Seiskatorvelot on tylsiä tyrkkyjä eli
niitä säälitään - ei haluta lähestyä.
Mahtaa pappakin ihmetellä kun heidän rauhallista ehtoopuolen elämää ja pikkurouvan taukoamatonta pärstänkuvaamista joku muka stalkkaa...
Ei niin pientä harmin aihetta,
johon ei Mummo1/2 kehtaisi
soittaa 112. Rasittaa milloin
ylläpitoa, milloin virkavaltaa.
Mahtaako papsu jo katua?!
Mitä tämän julkkispalstan kommentit oikeasti tolle huuhaatädille kuuluu mitenkään? Mitä syytä sillä on vetää joka päivä kilokaupalla herneitä nokkaansa, loukkaantua ja suuttua lukijoiden mielipiteistä ja öristä joka ketjussa? Ellei sitte ole Jassu itse tai Hekla...Tuskin kukaan muu voi noin sydänjuuriaan myöden loukkaantua joka ikisestä kirjoituksesta jossa ei ylistetä Jassun ihanuutta.
Eihän täs kukaan oo herneitä vetänyt, tässä ketjussa vaan ihmetellään miksi joku vihaa Mäntylöitä niin paljon että jaksaa stalkata kaiken mahdollisen ja avautua tänne lähes 24/7 (sinäkö se oot?). Tässä ketjussa on ollut jopa sympatiaa tätä ihmistä kohtaan, kun nyt kaikille on selvää ettei tällä ihmisellä selvästikään ole kaikki muumit laaksossa. Miksi muuten päättelet että mä oon "täti"?
Ehkä se onkin Denu?
Jassu kun on koneella töissä, niin lukee ketjut kääntäen Denulle ja Denu sitten sanelee tuikivenkatkuisia kommentteja, mm. uhkailee pistää ladin asialle.
Oi luoja, vihasta sairaiden sairas mielikuvitus laukkaa nopeiten :DDDD
Jos ne onkin avaruusnatsit kuun pimeältä puolelta, jotka varjostaa sun valoisaa maailmankuvaasi :DDDD
Musti on Musti vaikka voissa paistas, ennemmin venäläinen kuin mustiainen. Loisii, lokkeilee ja putsaa vanhuksia ja suomen yhteiskuntajärjestelmää. Kuvittelee pulisonkinupissa hällä olevan stalkkeri, narsistisesti stalkkaa itseään ja muita kommentoijia, piinaa ja kiusaa muita ihmisiä. Musti on näyttänyt oikean luonteensa ja se ei ole kaunis näky. Äitinsä sex-HEKLA saa dildoja postiluukusta kun on rikkonut avioliittoja, kuka normi ihminen saa edes dildoja postiluukkuun, ei muut kuin avioliitonrikkojat, jättiläisvauvalle on mennyt sex-heklan oppi perille miten suhteet rikotaan kuten Musti rikkoi denun exän haahkan suhteen vielä jopa heidän yhteisellä lomamatkalla Musti tunki itsensä väliin ja rikkoi suhteen, niin mua happy girl!!! Nyt pitää mennä kun on noita "puoluehommia", se ei ole kahvinkeittoa tai flyereiden jakoa vaan mustan tortun jakoa jos joku tarttuis syöttiin ja saatais taas yksi avioliitto rikottua, mielellään taas vanhus putsattavaksi. Ja eipäs unohdeta yhtä isoa valhetta eli teen PR töitä englannissa, ihan varmasti teen ja jos ette usko taas valheitani, vedän herneet isoon MUSTAlais KYÖMYnokkaan ja haukun ja stalkkaan teitä niin kauan että uskotte että olen PR töissä. Ja mallin töitäkin teen englannissa, eräs upea hääliike mainostaa avuillani, olen transujen romuluinen mustalaismalli 80-luvun Tokmanni vaatteet päällä. Ps. Ja se mun upea pose, katsokaapa tarkkaan mun kuvia (joita on narsistisesti 78 kuvaa vinoista hampaista) miten oon jämähtänyt 80-luvun poseeraukseen. Niin mua kun saan rikkoa suhteita, äiti opetti hyvin lokkeilun! Sex-heklan kannattaisi alkaa pikkuhiljaa itsenäistyyn ja hommata oma asunto eikä putsata vanhaa äitiään, kehtaakin lokkeilla. Johan tuo on 60v eli aika ois lettipään itsenäistyä ja hommata oma asunto.
Huh, ei oo normaalin ihmisen tekstiä tämä... Mistä noin kova viha? Jättikö Jassu?
Jaaha on sen verran kuumeisen oloista, ettå isompaa dildoa vaan Seksi-Heklalle. Rentoutuis vähän, näin lavvantai iltana.
Meinasit uuden paketin lähettää?
Jasmiinille omansa niin ei ole äitiarmaalle kateellinen.
Sex-HEKLA tykkää putsata vanhuksia ja lokkeilla purku-uhan alla olevassa rintamamiestönössä, 3 mummoa samassa homemökissä lokkeilee, härppii ja rikkoo muiden avioliittoja??? Ei ihme että dildoja satelee postiluukusta ja tuollaisesta kasvatuksesta tuli sitten Musti joka jatkaa suhteiden rikkomisia rankalla kädellä. Käy sääliksi haahkaa joka yhteisellä lomamatkallaan denun kanssa joutui mustiaisen kynsiin ja Musti rikkoi heidänkin suhteen. Ja miltähän tuntui Elina Kiikosta kun mustalainen yritti tarjota letkutissejä ikkunan alla? Entä miltä tuntui Homosta kun letkutissi kaupitteli makaronireisiään jatkuvasti muille? Onko mustilla ollut yhtään suhdetta jota ei olisi rikkonut tai pettänyt? Hyvin on mennyt dildo-HEKLAn oppi perille, kunnon lokkeilua.
Happygirl#niinmua#putsaan vanhuksia#lokkeilu palkitsee#tokmanni-primark#ei varaa häämatkalle ulkomaille#vanhusten kasarmiasunto boroossa ilmaiseksi#haahkan sisustama vartioitu kunnan luukku#bedroomtax#kanervan puoliso Elina#rintamamiestalo#foodie lauantaimakkaraleipiä#matkaopas työkkärin pakollinen kurssi=ei oikeaa koulutusta#politikko#pr henkilö englannissa#xxl-malli#seiskan blogista 300€ kuussa#bussimatka Kirkkonummelle#eturauhasvaiva papat bussissa matkalla hostelliin#hyacint koomikko luxus satuelämää#lomalla työttömyydestä, valheista ja lokkeilusta#ei rahaa,älyä#laulaja#tahdon rikkaan miehen#ärrävika#avioliitonrikkojalle seuraa dildo postiluukkuun#woopwoop#wohooooooooo#lovemyVINOteeth#alkoholisti#denun kaa juopottelu pubissa joka ikinen päivä#turvonnut naama juomisesta#narsistiset selfiet#riipputissit mallilla#laatikkopeffa,ei muotoa kunnon lankkuperse kera riipparit ja isot hartiat, no sexy!#intialaiselta ja Heklallta peritty kyömynena kera lokkeilu=vanhusten putsaus#ne geenit, ne geenit#syrjäytynyt neljännelläkymmenellä käyvä törkytyrkkyjulkkis,elämä pilalla#ei sivistystä#rattijuoppo#intialainen mustal, geenit ja iso nenä isot hartiat#tiikeriemo kun mummo sairaalassa#mummon putsaus kera sex-HEKLA#lokkeilun salat, opettajana Helka#homemökki jonka kaupunki kohta purkaa#oma omakotitalo ja puutarha#kun mummo potkaisee tyhjää, lokkeilu loppuu ja perikunta perii purku-uhan alla olevan rintamamiestönön, ei siis Musti saa mitään tällä kertaa#denun ex haahka, checked: suhde rikottu heidän yhteisellä lomamatkalla#ei yhtään ystävää#henkinen taantuminen jättiläisvauvan tasolle#turvatarkastuksen puomit vielä tiikeriemolla kiinni leveissä harteissa#mikä ihmeen malli#maksaläiskät vrt pisamat#hirveet meikit eyelinerilla kun ei ole luonnonkauneutta#miesmäinen isolla ruholla#ne letkut siellä polvissa ja se lankku siellä takana! arvostettu malli#makaronireisi ja mustalaisen luonne#prhenkilö mielikuvituksissa englannissa#tesco ja bussimatka vanhusten kera Kirkkonummen tokmanille, yö halvimmassa hostellissa#kela ja sossu ja seiskan blogi 300€, kiva esittää hyacinttiä#elämän dropout, naimisissa vanhan vaarin kans reps kops#ei norm.miestä ei saanut vaan joutui tyytyyn eturauhasvaivaiseen paappaan mut johan dildo HEKLA on opin antanut miten loisia elämänsä vanhuksia putsasen#heklan aika itsenäistyä ja näyttää mustille mallia#jättiläisvauva#letit ja ruutupaita#siivojamadonna#pettäjät alinta kastia#niinmuafoodie#puspus#linja-automatka lähikylän primarkiin vanhusten kanssa#elämää eläkeläisen kanssa#olen aina oikeassa enkä häpeä#omg oisin voinut kuolla enemmin kuin se typerä suomalainen lapsi siinä kun rattijuoppoilin#vihaan blondeja, musta karvanaama on parempi kuin elovenatytöt#työttömyys ja kela ja blogi 300€/kk#maine pilattu#sex-HEKLA vei baariin 11vuotiaana ja opetti vanhojen ukkojen miellyttämisen kera Oulun opettaja jonka liiton myös kehityshäiriöinen onnistui jo lapsena pilaamaan!!#so many things about Musti omg!!!!
#niinsua #hommaaapuaennenkuinonliianmyöhäistä #katkerajapetetty #rasisti #mielenterveysmennyt #apua
Älä pelkää, nii-I osuiko ja upposiko? Se koira älähtää johon kalikka... Mitä kuuluu itse Jasmin? Sulla on pitkä työäika tänään koneella... Hei jassu, voisitko lopettaa valehtelun? Onnistuisiko mitenkään luxus satuelämän kelan prinsessa kera eturauhaspaapan(tiedätkö se haju hississä kun vanha paappa on ollut siellä, sulla on sellainen mies jassu, oot tehnyt niin paljon pahaa niin siksi sun elämä on tuossa jamassa ja saat takaisin sen mitä oot antanut eli putsannut vanhuksia koko elämäsi ajan, ihanaa että karma on oikeudenmukainen:) oot oiva esimerkki pahuudesta miten ei kannta elää elämää. Olisiko aika katsoa peiliin Jasmin, muiden syyttely on ohi, edes sexhekla ei ole vastuussa sinusta, sinä itse olet. Olet ollut ällöttävä ihminen ja paha, olisiko nyt aika muuttua ja alkaa palveleen muita kanssamatkaajia? Sun lokkeilu ja putsaaminen on ohi nyt jättiläisvauva, peili käteen.
Onko tää nyt tosiaan parasta mihin sä pystyt? Syyttelet kaikkia sun kanssa eri mieltä olevia joko Jasminiksi tai tämän äidiksi.
Keksisit jo jotain uutta, tää on jo niin nähty...
:=)
:=)
:=)
Jasmin Mäntylä haluaa itse osallistua keskusteluihin näissä ketjuissa. Tyrkyn tunnettua sanavsrastoa ovat mm. stalkkeri ja tämän luuloteltu onneton elämä.
Tämän ketjun käsikirjoitus on niin surkea, että oiskos ukki pedissä ja slummin prinsessalla vaihteeksi joutoaikaa?
Todellakin, stalkkaa itseään ja meitä kirjoittajia. Jassun kannattais kattoo se elokuva kalkutan slummeista. On se Musti niin musta kertakaikkiaan sydämeltään, paha ja ilkeä ihminen/putsaaja. Hyvä esimerkki meille muille miten ei kannata ryssiä ja valehdella. Käy kyllä sääliksi tätä kalkutan slummien prinsessaa, mielikuvituselämä loistaa, surullinen tapaus Jasmin:( voihan hyacint ja luxuselämä kelan tuilla!!!
Älä pelkää, ei Jasminen mahdollisesti Kelasta saamat korvaukset vaikuta sun korvauksiin mitenkään. Tulet Jasminesta huolimatta saamaan päivärahasi ja pystyt ostamaan tarjousjauhelihaa ja halpaa kaljaa, ihan niinkun tähänkin asti.
Voi nyyh, hieno uhriutuminen sulta! Ihan tuli kyyneleet silmiin kun julma Jasmin on kimpussa.
Tajusitko kuinka monta vastenmielistä ja rasistista sanaa sait sovitettua tohon näppisoksennukseesi?
Miksi oot lähettämässä Suomessa syntynyttä, suomalaisen äidin tytärtä Kalkuttaan? Jasmin tuskin on koskaan edes käynyt Intiassa.
Ja miksi haukut Jasminia rasistisilla nimillä? Tiedäthän että kunnianloukkaus on olemassa? Tai turhaan mä sulta näitä kyselin, tulihan se jo selväksi ettet oo se penaalin terävin kynä..
Mua oksettaa sun kaltaiset ihmiset jotka kuvittelee että heillä on oikeus päästää suustaan/näppikseltään ihan mitä tahansa. Kirjoituksesi perusteella pidät vielä itseäsi jotenkin hyvänä ihmisenä.
Älä Musti vingu, vaikka vinkuintiasta peräisin oletkin :D
Olen tullut siihen tulokseen, että Jasminin stalkkerin on pakko olla tietokoneella ohjelmoitu puppugeneraattori. Puolihulluja, mihinkään liittymättömiä ja vainoharhaisia viestejä Jasminista ja Heklasta, hashtageja, itseään toistavia viestejä. Kyseessä on kehittynyt tekoäly Elizan tapaan. Tai sitten asialla on joku vakavasti mielisairas.
Sä vaan Musti jaksat, halvan vineton voimalla papsun kreikkalaisten tuhnujen ympäröimänä. Vanha mies haisee vanhalle miehelle, niin, ja maistuu vai mitä Musti. Ei niin fressiä kuin TPS kulta joukkue :D
Hassun Jassun ympärille on nyt joku nuija pipipää keksinyt oudon äitin stalkkeri-jutun ja haukkuu rehtejä kommentoijia. Fiiraa, fiiraa tosi pahasti.....
Jasmin on itse kirjoittanut blogissaan täsä Helgaa vainoavasta pipipäästä, joka lähettelee postissa dildoja ja puhuu "Seksi-Heklasta". Hetkeksi aikaa stalkkeri lopetti toimintansa, mutta nyttemmin on aloittanut vainoamisen uudelleen.
On parempi olla hiljaa, jos ei tiedä, mistä puhuu.
Tiedän ja tarkoitinkin tämän ketjun aloittajaa, joka väittää että se äiteen työkaveri(?) joka piti julkisestikin nolata, on nyt piinaamassa tälläkin palstalla, ts. joka ikinen Jasmin-ketju on muka tuon tyypin aloittama. Voin paljastaa ettei asia todellakaan ole niin. Vainoharhaisella tyypillä keittää pahasti.
Mikään hassujassurassun edesottamus ei ketään enää yllätä. Nolouden huippu kun tyrkky alentuu somessa kinastelemaan.
sairaskertomus täällä' mesoa-
Koko saitti on täynnä niin sairasta luuseriporukkaa, että naurattaa.
Aina silloin kun tänne eksyy sairaiden no-life luusereiden sepustuksia lukemaan:)
No näinpä. Joku yrittää lietsoa hysteriaa jopa tyrkyn äidin mielikuvitusstalkkerista. Tosi kajahtanutta porukkaa. Ja minäkin vaan eksynyt tänne.
Niinniin, niihän sitä aina sanotaan, "minä vaan eksynyt tänne". Hehhehheee, jaksoit kuitenkin lukea kaikki yli sata viestiä...
Eikö tällä äidin työkaverilla oo tarpeeksi töitä kun se ehtii tännekin häiriköimään?
Tollanen dildojen lähettely on todella sairasta, mutta että täällä pitää vielä jatkaa piinaamista...
Eiköhän Jasmini eniten piinaa äitiään?
Loisinut nurkissa koko ikänsä ja kehtaa vielä kuulutella julkisuuteen äitinsä noloimmatkin asiat. Vai luuletko, että äiti on haluamalla halunnut maineensa seksi-Heklana? Kiitos Jassu, muut nauraa, äiti tuskin.
Uskon että tää ahdistelija tekee turhaa "työtä" tällä palstalla ei Jasmin käy täällä näitä lukemassa. Jos kävisi niin säikähtäisi varmasti ja lopettaisin blogin kirjoittamisen.
Jasmin nimenomaan käy täällä ja koko ajan vainoaa ylläpitoa lukemastaan. Rinsessa haluaa olla keskipisteenä mutta saa itkupotkuraivarit hänelle naurajista. Kaiken huipuksi itse kuitenkin osallistuu näihin ketjuihin monella nimimerkillä.
Meidän tehtäväksi jää arvata mitkä kommentit on Jassua itseään? (ei vaikeaa)
Tän ketjun avaaja on sekopää. Ota huomioon että sua voidaan syyttää kunnianloukkauksesta, se piinaaja on tiedossa ja nyt väität tosiasiana että se aloittaa nämä Jassu ketjut.
"Olen tullut siihen tulokseen että Jasminin äidin ahdistelija aloittaa kaikki Jasminin haukkumisketjut, ja myös ylläpitää niitä vastailemalla itselleen."
Ihan sairaan pimee oot. Häivy.
Heklan olisi pitänyt saada jättidildo siltä lähettäjältä.
Nyt Hekla joutuu raivoamaan täällä kun dildo oli niin pieni ettei tunnu missään.
Kaivoiko tosiaan Dennis nenää häissä ja söi löydöksen. Oliko niillä tosiaan kertakäyttöastiat häissä.
Kyllä, kyllä ja kyllä :-D