Lauantai

N-kurkiaisen lauantai on ollut sattumia ja tapahtumia täynnä. Nälkäkurkiainen päätti aloittaa päivän vierailemalla Kansallismuseossa ihailemassa kansamme aarteita. Museossa riitti paljon nähtävää, jopa niinkin paljon, että aarrekammion tarkastelu piti jättää toiselle kerralle ja lähteä välillä syömään. Museon jälkeisen freesauksen hoiti vallan mainiosti Asematunnelin Hessburger -hampurilaisravintola. Freesiin ateriakokonaisuuteen kuului kerroshampurilainen, puolen litran Coca Cola Zero sekä ranskalaispaketti, joka ei ehkä koollaan tule saavuttamaan ennätyksiä. Kun koko kombinaation freesasi Hesen omalla ketsupilla, neljällä suolapaketilla sekä kahdella pippuripaketilla, on kokonaisarvosana ihan freesi 4/5.

Hetken päästä n-kurkiainen iskee tulille Saarioisten rusinallisen maksalaatikon. Tarkoitus on lämmittää laatikko uunissa ja freesata se sen jälkeen mummon puolukkahillolla. Juomana toki maito eli mölö.
781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä en käy museoissa. En käy töissä.

Äänestä
  • Museossa käyminen ei vaadi töissä olemista. Se on yleissivistystä mihin kaikilla jossain määrin mahdollisuus. Jo ei sitä ota vastaan niin itsessä vikaa....

    Äänestä

  • joooooo... kirjoitti:

    Museossa käyminen ei vaadi töissä olemista. Se on yleissivistystä mihin kaikilla jossain määrin mahdollisuus. Jo ei sitä ota vastaan niin itsessä vikaa....

    Museot ovat eliitille, jolla on rahaa ja vapaa-aikaa. Olemme työttömiä.

    Äänestä

Onpa nolo juttu sinulle! Et raaskinut edes museota koluta loppuun kun lähdit syömään amisroskaruokaa!1111

Ja iltarokakin jotain valmiseineksiä, häpeä ja tee kunnon ruokaa!111

Äänestä

Oli hauska kuulla, että sait vuokranantajaltasi lisäaikaa. Mitä aiot tehdäl, että saat vuokrat maksettua?

Äänestä

Kauheasti suolaa käytät, luulisi jo ranskisten maistuvan ällöttävältä tuollaisen suolamäärän takia !

Äänestä
  • Mene sinäkin töihin siitä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nälkäkurkiainen kirjoitti:

N-kurkiaisen lauantai on ollut sattumia ja tapahtumia täynnä. Nälkäkurkiainen päätti aloittaa päivän vierailemalla Kansallismuseossa ihailemassa kansamme aarteita. Museossa riitti paljon nähtävää, jopa niinkin paljon, että aarrekammion tarkastelu piti jättää toiselle kerralle ja lähteä välillä syömään. Museon jälkeisen freesauksen hoiti vallan mainiosti Asematunnelin Hessburger -hampurilaisravintola. Freesiin ateriakokonaisuuteen kuului kerroshampurilainen, puolen litran Coca Cola Zero sekä ranskalaispaketti, joka ei ehkä koollaan tule saavuttamaan ennätyksiä. Kun koko kombinaation freesasi Hesen omalla ketsupilla, neljällä suolapaketilla sekä kahdella pippuripaketilla, on kokonaisarvosana ihan freesi 4/5.

Hetken päästä n-kurkiainen iskee tulille Saarioisten rusinallisen maksalaatikon. Tarkoitus on lämmittää laatikko uunissa ja freesata se sen jälkeen mummon puolukkahillolla. Juomana toki maito eli mölö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu