William Pierce: Haitin opetus

pier

Aikanaan valkoisten rakentamaa Haitia pidettiin Karibianmeren helmenä, jonka sosiaalinen elämä veti vertoja jopa Pariisille. Ranskan vallankumouksen jälkimainingeissa ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo” -ajattelu levisi myös Haitin ranskalaiseen väestönosaan.

Ranskalaiset hyväksyivät mustat yhdenvertaisiksi kanssaan, mikä johti myöhemmin mustien vallankumoukseen ja valkoisten joukkoteurastukseen 1800-luvun alussa. Mustien otettua vallan maan hyvinvointi romahti.

1900-luvun alussa Yhdysvallat miehitti Haitin ja rakensi sinne parinkymmenen vuoden aikana toimivan infrastruktuurin ja talouden. Valkoisten lähdettyä maa muuttui jälleen viidakoksi. Tämänkin jälkeen Yhdysvallat on yrittänyt auttaa maata pääsemään omille jaloilleen, osin myös omien poliittisten ja taloudellisten intressien motivoimana.

Tänä päivänä Haiti lukeutuu maailman köyhimpiin valtioihin ja sitä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka kansat rakentavat itsensä näköisiä yhteiskuntia.

YouTubessa voi kuunnella tri William Piercen esitelmän Haitin historiasta. Piercen mukaan Yhdysvaltain nykyinen väestökehitys tuo mieleen Haitin tapahtumat.

https://www.youtube.com/watch?v=qpXFdw2BLfA

http://www.patriootti.com/william-pierce-haitin-opetus/

2

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikä on Haitin naapurimaan Dominikaaninen tasavallan opetus?

      • browser

        Perseenreikähän Dominikaaninenkin on ollut ja on. Mutta koska maassa on myös huomattavasti muita etnisiä ryhmiä kuin Haitilla, on menestyskin ollut erilaista. Suomenkielisen Wikin mukaan ainoa positiivinen tapaus Dominikaanisen historiassa on ollut presidentti Leonel Fernandez, joka ei tietenkään ole musta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6790
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4268
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3136
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      172
      3005
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1978
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1634
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1622
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1548
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1490
    Aihe