Unelma

Tämmönen juttu oli toisella palstalla.


"Tässä miettiessäni enemmän ja enemmän asiaa olen huomannut yllätyksekseni, että mielelläni ottaisin kaksi miestä miehekseni yhtä aikaa. Tuntuu ettei yhdestä tirise tarpeeksi huolenpitoa ja rakkautta mutta mitäpä tyttöset sanoisitte kahdesta?

Ei mielestäni paha kauppa mikäli miehet olisivat taipuvaisia jakamaan toistensa kanssa elämänsä rakkauden.

Ajatelkaas nyt. Kun katsotaan kolmistaan töllöä sohvalla niin toinen voi hieroa hartioita toisen hieroessa jalkapohjia. *mmmm, mukava mielikuva. Ei ole myöskään puutetta kumpaan nojaat. Luultavasti toinen olisi aina tarjolla toisen ollessa omilla teillään, ja jos ei niin kai sitä yhden illan voisi olla itsekseenkin.

Lisäkseen kun valitsisi erillaiset miehet että heidän persoonansa täyttäisivät kaikki toiveet, eikös se olisi kuin saisi yhden täydellisen?

Toinen olisi puhelias, toimelias, taiteellinen ja poikamainen. Toinen miehekkäämpi, realistisempi, hiljaisempi ja verkkaisempi.

Ja turha kai mainitakaan seksin iloista.Kolmestaan tai kahdestaan. On suuri epätodennäköisyys että kumpikin kieltäytyy ;)

Puhun nyt siis oikeasta suhteesta ja rakkaudesta ja arkipäivästä tuollaisessa suhteessa. Mitä muuta nainen tarvitsisi? MInulle ainakin kelpaisi kahden miehen hellyydet. Se olisi hyvin suloista.

Mitäpä te muut tuumitte asiasta? Puolesta vai vastaan? Entä miehet? Suostuisitteko missään olosuhteissa moiseen järjestelyyn? "

Lisään vielä, että kun tulee väkivallan puuska, niin voivat miehet sitten ottaa toisistaan mittaa. Kuulostaa hyvältä, vaikka onkin vaikea toteuttaa.

En muuten ole mikään feministi, jos sitä luulette, tai oikeestaan en tiiä miksi en olis.
9413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ja turha kai mainitakaan seksin iloista.Kolmestaan tai kahdestaan. On suuri epätodennäköisyys että kumpikin kieltäytyy ;)

Varmaan muutkin miehet havaitsivat ekana tuon kohdan? Niin mäkin. Mutta runo kääntyy päälelleen, jos tiedät, että 10% miehistä käyttää 90% seksistä eli suurinosa miehistä vain sattumanvaraisti ...ovat sikoja. Röh röh. Mäkin oon puhdas kuin pulmunen. Anelma, oletko vapaa ...krhm.

Äänestä

mistä luku kaksi, miksi miehiä pitää olla juuri kaksi,
eikö käyttöä löydy useammalle,
?

Äänestä
  • Varmasti siitä tuo pelkkä kaksi ! :D

    Äänestä

Joillekin tuo varmasti sopisi. Itse olen omastani niin mustasukkainen, että en taitaisi olla valmis häntä jakamaan, ja toisaalta itse niin rakastunut häneen, etten osaa muita edes ajatella.

Äänestä

...kun olen hetero, ehkäisee luontevasti mielikuvaa siitä, että viestissä kuvatulla tavalla jakaisin sohvan kahden miehen kanssa.

Äänestä

Anelma kirjoitti:

"Lisään vielä, että kun tulee väkivallan puuska, niin voivat miehet sitten ottaa toisistaan mittaa. Kuulostaa hyvältä, vaikka onkin vaikea toteuttaa. "

Unohdat tämän: Kun tulee väkivallan puuska, saa luuska kuonoonsa kahdelta taholta: Hyvä näin, vai mitä?

Äänestä
  • Näin ihmisten kesken, ksyn vain.

    Äänestä

"Ja turha kai mainitakaan seksin iloista.Kolmestaan tai kahdestaan. On suuri epätodennäköisyys että kumpikin kieltäytyy ;) "

Mikäli feministi näkisin sinun parittelevan kahden miehen kanssa, hän väittäisi heidän alistavan sinua. Tai no, niin se kuulemma ainakin pornofilmeistä voidaan tulkita. Ainakin se tuplapenetraatio pitäisi jättää tekemättä, etteivät saisi aihetta syyttää miehiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anelma kirjoitti:

Tämmönen juttu oli toisella palstalla.


"Tässä miettiessäni enemmän ja enemmän asiaa olen huomannut yllätyksekseni, että mielelläni ottaisin kaksi miestä miehekseni yhtä aikaa. Tuntuu ettei yhdestä tirise tarpeeksi huolenpitoa ja rakkautta mutta mitäpä tyttöset sanoisitte kahdesta?

Ei mielestäni paha kauppa mikäli miehet olisivat taipuvaisia jakamaan toistensa kanssa elämänsä rakkauden.

Ajatelkaas nyt. Kun katsotaan kolmistaan töllöä sohvalla niin toinen voi hieroa hartioita toisen hieroessa jalkapohjia. *mmmm, mukava mielikuva. Ei ole myöskään puutetta kumpaan nojaat. Luultavasti toinen olisi aina tarjolla toisen ollessa omilla teillään, ja jos ei niin kai sitä yhden illan voisi olla itsekseenkin.

Lisäkseen kun valitsisi erillaiset miehet että heidän persoonansa täyttäisivät kaikki toiveet, eikös se olisi kuin saisi yhden täydellisen?

Toinen olisi puhelias, toimelias, taiteellinen ja poikamainen. Toinen miehekkäämpi, realistisempi, hiljaisempi ja verkkaisempi.

Ja turha kai mainitakaan seksin iloista.Kolmestaan tai kahdestaan. On suuri epätodennäköisyys että kumpikin kieltäytyy ;)

Puhun nyt siis oikeasta suhteesta ja rakkaudesta ja arkipäivästä tuollaisessa suhteessa. Mitä muuta nainen tarvitsisi? MInulle ainakin kelpaisi kahden miehen hellyydet. Se olisi hyvin suloista.

Mitäpä te muut tuumitte asiasta? Puolesta vai vastaan? Entä miehet? Suostuisitteko missään olosuhteissa moiseen järjestelyyn? "

Lisään vielä, että kun tulee väkivallan puuska, niin voivat miehet sitten ottaa toisistaan mittaa. Kuulostaa hyvältä, vaikka onkin vaikea toteuttaa.

En muuten ole mikään feministi, jos sitä luulette, tai oikeestaan en tiiä miksi en olis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu