Pikavipin peruutusoikeuden käytöstä..

Minni56

Otin pikalainan n. reilu kuukausi sitten nimeltä mainitsemattomasta, luotettavana pidetystä pikavippi firmasta. Ilmoitin peruvani pikalainan, ja asia kuluikin mutkitta. Tämän jälkeen kokeilin kuukauden päästä ottaa heidän sivuiltaan uuden lainan. ''Nostin'' heiltä lainaa 2000eurolla, ja sain rahan tililleni. Ilmoitin 10 päivän päästä nostoista peruvani lainan. Lainan peruminen ei kuitenkaan onnistunut, sillä he ilmoittivat meidän sopineen luottosopimuksen jo viime vuonna. Kysehän on luottosopimuksesta, jonka viime vuonna peruutin. Kuinka he ovat ensinnäkään voineet myöntää minulle lainaa sopimuksella, joka on jo kertaalleen peruutettu? Ensimmäisessä vastauksessaan he ilmoittivat, että pikalainan peruutusoikeus koskee nimenomaan lainasopimuksen peruutusta, eikä yksittäisiä nostoja.
Kun kerroin heille peruneeni sopimuksen jo kertaalleen, he alkoivat väittämään peruutukseni koskeneen juuri nimen omaan kuukausi sitten otettua yksittäistä nostoa, ei itse sopimusta. Sopimus olisi heidän mukaansa pitänyt myös irtisanoa.
Saamassani luottosopimuksessa ei ilmoiteta irtisanomisesta mitään. He lähettivät minulle tänään luottoehdot uudestaan, jossa on mainittu irtisanomisesta. Minulla on kuitenkin tallessa heidän viime vuonna lähettämänsä luottoehdot, joissa ei tosiaan mainita mitään luottosopimuksen irtisanomisesta. Miten toimia asiassa, ja mitä mieltä olette, kumpi on oikeassa? Yrittävätkö he jotenkin väistää lakia, ja löytyneeköhän heillä keino kyniä minulta korot jollakin tapaa? Aijot jatkaa asiasta riitelyä ja viedä sen tarvittaessa kuluttaja asiamiehen ratkaistavaksi.

8

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minni56

      Heidän omissa ehdoissaankin sanotaan näin: ''Erimielisyyksien välttämiseksi selvennämme peruutusoikeuden koskevan luottosopimuksen peruutusta, eikä yksittäisiä nostoja.''
      Kuinka asianmukaisesti peruutettu luottosopimus, voi olla vielä perumisen jälkeen voimassa?Mitä eroa sitten on luottosopimuksen perumisella, ja irtisanomisella. Eikö peruminenkin muka tarkoita luottosopimuksen päättymistä?..

    • TolvanaLuuseriPelle

      TEE JULISTUS !

      Kuluttaja asiamies ei ratkaise mitään, ei yhtään mitään , eikä sillä ole oikeutta ratkaista yhtään mitään.

      Sinun kaltaiset venkoilijat pitäisi pistää saunan taakse ja tuupata parrua hanuriin niin että tiedät parruun PERUUTTANEESI

      Miten perkeleessä olet sitten mennyt nostamaan vippiä sopimuksella jonka tiesit peruneesi !?! Tolvana ! Maksat nyt vaan korot niinkuin olet luvannut ja sopimusehtoihin olet näemmä tutustunut , joten et voi väittää ettet tiennyt mihin alat . TOLVANA !

      • Minni56

        Taitaa olla itse perintä-pelle asialla, kun noin keuhkoaa.


    • Mikkomonottaa

      Voi Minni56, mitä, jos antaisit muille työrauhan (lainanantaja, kuluttaja-asiamies jne)? Olet kuukauden ajalla hakenut lainaa kahdesti ja molemmilla kerroilla peruuttanut lainan. Kuinka hel....n yksinkertainen sinä oikein olet? Jos et tarvitse lainaa, älä hae sitä. Jos taas yrität venkoilla ilmaista lainaa peruuttamalla sen, älä tule tänne valittamaan, jos sekaannuksia syntyy.

    • Minni56

      Jospa sainkin rahaa jostain muualta tänä aikana, huomasin että kuukauden laina onkin minulle tarpeeton, ja näin päätin peruttaa sen, koska en sitä tarvitsekkaan. Eipä tuohon peruutukseen lain mukaan mitään syitä tarvitse selitellä. Ja saahan luotonantaja periä luoton koron ajalta jonka laina on minulla, mutta ei todellistavuosikorkoja ym. muita nostokuluja, vaikka lainan peruisinkin. Joten eipä tuo mitään ilmaista lainaa ole siltikään.

      • Oma moka paras moka

        Kyllä sä reppana oot täysin pihalla, kun jopa noi termit on ihan kateissa . Nyt kannattaa ottaa nöyryys käteen ja maksaa omasta mokasta


    • minni56

      Ja turha minua on typeräksi haukkua, yhtä tyhmää on tulla palstalle herjaamaan anonyymia henkilöä, tai edes kommentoimaan asiaan johon ei ole mitään järkevää sanottavaa. En kuitenkaan tänne ole tullut ''vouhkaamaan'' mistään, enhän maininnut edes lainanantajan nimeä.. Ja myönnän olleeni tyhmä kun olen näin kalliin lainan mennyt ottamaan, sempä takia sen perua haluankin. (ja kuten jo mainitsin sainkin tarvitsevani rahan muualta)

      • as.palv.setä

        Kyllä mä stana oon kuunnellu niitä sun ruikutuksias ja lukenu niitä sun säälittäviä viestejäs. Mee vaikka oikeisiin töihin ja lopeta vollotus !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe