rukousaihe

pyydän teitä rukoilemaan, että sota lähi-idässä ei alkaisi tänä vuonna ja että juutalaisten ja eurooppalaisten kansojen vaino ei jatkuisi, jonka muslimit on aloittaneet. Että islamin ääriliikkeiden sieppaamat naiset ja tytöt vapautettaisiin ja israel saisi rauhan samoin kuin nykyinen palestiina. Että venäjä ei jatkaisi ukrainan miehitystä eikä aloittaisi uusia sotia ja miehityksiä. Että suomen rajat olisivat turvatut ja rauha säilyisi.
1681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minun on pakko kertoa sinulle totuus. Rukoukset eivät toimi.

Äänestä
  • Minunkin on pakko kertoa sinulle että kyllä rukous toimii. Jumama vain vastaa omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Kaikki vastaukset eivät aina Ole kyllä-vastauksia. Joskus jumama meidän parhaaksemme vastaa toisella tavalla tai antas jotain muuta hosta pidemmän päälle on enemmän hyötyä tai joka opettaa jotain. Esimerkiksi omatoimisuutta. Pitää muistaa että me joko lisäämme rauhaa puheillamme ja teoillamme tai sitten Emme. Rukous on myös terapiamuoto. Kun uskoo näkymättömään jumalaan, voi puhua kuuntelijalle milloin vain. Vähästä voi silloin tulla paljon kun saa apua rukousterapian keinoin ja jumala kuulee.

    Äänestä

  • kuuntelija ylhäällä kirjoitti:

    Minunkin on pakko kertoa sinulle että kyllä rukous toimii. Jumama vain vastaa omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Kaikki vastaukset eivät aina Ole kyllä-vastauksia. Joskus jumama meidän parhaaksemme vastaa toisella tavalla tai antas jotain muuta hosta pidemmän päälle on enemmän hyötyä tai joka opettaa jotain. Esimerkiksi omatoimisuutta. Pitää muistaa että me joko lisäämme rauhaa puheillamme ja teoillamme tai sitten Emme. Rukous on myös terapiamuoto. Kun uskoo näkymättömään jumalaan, voi puhua kuuntelijalle milloin vain. Vähästä voi silloin tulla paljon kun saa apua rukousterapian keinoin ja jumala kuulee.

    Jumala on satua ja höpötystä. Todisteita mistään muustakaan ei ole.

    Olkaa rehellisiä niin kuin ateistitkin olemme. Haluamme kertoa vain totuuden teille.

    Kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin luulette.

    Äänestä

  • Mirka ,...., kirjoitti:

    Jumala on satua ja höpötystä. Todisteita mistään muustakaan ei ole.

    Olkaa rehellisiä niin kuin ateistitkin olemme. Haluamme kertoa vain totuuden teille.

    Kaikki ei ole niin yksinkertaista kuin luulette.

    Kuulepas mirka. Jokaisella on oma uskon elämä ja jokainen etsii itse jumalaa. Jos sinä viet toisen uskon jumalaan puheillasi, ölet jumalan edessä vastuussa tuon ihmisen joutumisesta eroon jumalasta. Raamattu sanoo näin. Minä uskon että on jumama. Sinä et usko. En yritä ylipuhua sinua mutta älä sinäkään aivopese ketään uskomaan tavallasi. Jokainen valitsee itse. Jumalan siunausta vain.

    Äänestä

  • kuuntelija ylhäällä kirjoitti:

    Minunkin on pakko kertoa sinulle että kyllä rukous toimii. Jumama vain vastaa omalla ajallaan ja omalla tavallaan. Kaikki vastaukset eivät aina Ole kyllä-vastauksia. Joskus jumama meidän parhaaksemme vastaa toisella tavalla tai antas jotain muuta hosta pidemmän päälle on enemmän hyötyä tai joka opettaa jotain. Esimerkiksi omatoimisuutta. Pitää muistaa että me joko lisäämme rauhaa puheillamme ja teoillamme tai sitten Emme. Rukous on myös terapiamuoto. Kun uskoo näkymättömään jumalaan, voi puhua kuuntelijalle milloin vain. Vähästä voi silloin tulla paljon kun saa apua rukousterapian keinoin ja jumala kuulee.

    No niin, nyt aletaan pääsemaan asian ytimeen.... "Rukous on myös terapiamuoto. Kun uskoo näkymättömään jumalaan, voi puhua kuuntelijalle milloin vain" Totta, itsekseen voi hopistä vaikka kuinka kauan. Toisaalta, mikäli joku ei keksi ilmoittaa, että on uskovainen kutsutaan tautia skitsofreniaksi.

    Äänestä

  • älä aivopese uskottomaks kirjoitti:

    Kuulepas mirka. Jokaisella on oma uskon elämä ja jokainen etsii itse jumalaa. Jos sinä viet toisen uskon jumalaan puheillasi, ölet jumalan edessä vastuussa tuon ihmisen joutumisesta eroon jumalasta. Raamattu sanoo näin. Minä uskon että on jumama. Sinä et usko. En yritä ylipuhua sinua mutta älä sinäkään aivopese ketään uskomaan tavallasi. Jokainen valitsee itse. Jumalan siunausta vain.

    Sinut on jo aivopesty uskomaan jumalaan. Tietenkin jo lapsuudessasi.

    Jollet hyväksy aivopesuja, niin ole edes johdonmukaisesti kaikkia aivopesuja vastaan.

    Äänestä

  • et valinnut itse kirjoitti:

    Sinut on jo aivopesty uskomaan jumalaan. Tietenkin jo lapsuudessasi.

    Jollet hyväksy aivopesuja, niin ole edes johdonmukaisesti kaikkia aivopesuja vastaan.

    "Sinut on jo aivopesty uskomaan jumalaan."

    Aivopesu on toisen maailnasodan jälkeen käyttöön tullut nimitys, jolla ymmärretään yleensä toimenpiteitä, joiden kohteeksi joutunut henkilö tai henkilöryhmä saadaan luopumaan aikaisemmasta, lähinnä poliittisesta vakaumuksestaan ja omaksumaan aivopesun suorittajan tarjoamat mielipiteet. ( Lähteenä tietosanakirja )

    Uskonnnolliset vanhemmat antavat uskonnollisen kasvatuksen lapsilleen ja ei-uskonnolliset vanhemmat taas antavat oman käsityksensä mukaisen kasvatuksen.

    "Jos et hyväkasy aivopesuja, niin ole edes johdonmukaisesti kaikkia aivopesuja vastaan."

    Itse en ainakaan hyväksy mitään aivopesua.

    Äänestä

  • Kyllikki2 kirjoitti:

    "" Uskonnnolliset vanhemmat antavat uskonnollisen kasvatuksen lapsilleen ""

    Herkkäuskoisten lasten törkeää hyväksikäyttöä. Siinä vanhemmat aivopesee omista lapsistaan uskiksia.

    Äänestä

  • Mirka .. ,.,... kirjoitti:

    "" Uskonnnolliset vanhemmat antavat uskonnollisen kasvatuksen lapsilleen ""

    Herkkäuskoisten lasten törkeää hyväksikäyttöä. Siinä vanhemmat aivopesee omista lapsistaan uskiksia.

    Yritä nyt jo, Mirka, vähitellen hyväksyä se, että on niitä, jotka uskovat ja niitä, jotka eivät usko. Uskovat vanhemmat puhuvat lapsilleen myös uskosta ja uskonnoista ja uskomattomat vanhemmat puhuvat lapsilleen muista asioista. Et voi muuttaa maailmaa täysin uskomattomaksi, vaikak kuinka haluaisit.

    Yritä sinä vähitellen hyväksyä se, ettei rukouksilla voi vaikuttaa maailman tapahtumiin hyttysen pierun vertaa.

    ""Et voi muuttaa maailmaa täysin uskomattomaksi, vaikak kuinka haluaisit.""

    - Tämä olikin jo tiedossani.

    Äänestä

  • sotaa on jo kirjoitti:

    Yritä sinä vähitellen hyväksyä se, ettei rukouksilla voi vaikuttaa maailman tapahtumiin hyttysen pierun vertaa.

    "Yritä sinä vähitelle nhyväksyä se, ettei rukouksilla voi vaikuttaa maailmn tapahtumiin hyttysen pierun vertaa."

    Tuota en tiedä, minkä verran rukoukset vaikuttavat maailman tapahtumiin, mutta siitä en puhunutkan, vaan lähinnä ruoka-, ilta- yms. rukouksista.

    Äänestä

  • Turhaa puuhaa kirjoitti:

    No niin, nyt aletaan pääsemaan asian ytimeen.... "Rukous on myös terapiamuoto. Kun uskoo näkymättömään jumalaan, voi puhua kuuntelijalle milloin vain" Totta, itsekseen voi hopistä vaikka kuinka kauan. Toisaalta, mikäli joku ei keksi ilmoittaa, että on uskovainen kutsutaan tautia skitsofreniaksi.

    Uskovissa ja uskomattomissa voi olla skitsofreenikkoja, joita on muistaakseni pari prosentttia ihmisistä. Sinänsä uskovaisuus tai uskomattomuus ei ole mikään sairaus, vaan johtunee lähinnä kai geeneistä, kasvatuksesta ja ympäristöstä.

    Äänestä

  • Kyllikki2 kirjoitti:

    Uskovissa ja uskomattomissa voi olla skitsofreenikkoja, joita on muistaakseni pari prosentttia ihmisistä. Sinänsä uskovaisuus tai uskomattomuus ei ole mikään sairaus, vaan johtunee lähinnä kai geeneistä, kasvatuksesta ja ympäristöstä.

    Jumala on konkreettisesti vastannut useisiin rukouksiini ja olen saanut sen mitä olen rukouksessa pyytänyt. Kun pyysin erään miehen vankeudesta vapautusta niin sain sen ja hän vapautui. Kun puuttui ruokarahaa niin pyysin sitä ja puolen tunnin kuluttua löysin tieltä setelin. Kun pyysin koiraa niin en laittanut ilmoitusta vaan pyysin jumalalta. Minulle tuli puhelu ja tarjottiin lapinkoiraa. Kun pyysin neljällä eurolla avainkukkaron niin sain sen uutena neljällä eurolla nahkaksena. Kun pyysin uutta polkupyörää niin sain sen lahjaksi uutena kypärän kanssa ja paljon muuta. Olen vedonnut jumalaan herraan sebaotiin jeesuksen kristuksen nimessä jumalan ja jeesuksen lupauksiin vedoten. "kun te anotte isältä jotakin minun nimessäni..." Niin jumala sen antas ja olen saanut. Uskoit tai et, se on oma asiasi mutta minä uskon koska usko on antanut minulle enemmän kui. Hyvän mielen. Olen saanut rukousvastauksia. Siksi uskon jumalaan herraan sebaotiin ja jeesukseen kristukseen. Suoskttelen rukoilemaan. Jumala kuulee ja vastaa tavallaan.

    Äänestä

  • jumala vastaa kirjoitti:

    Kuten WTC iskut tai se lehtitoimisto juttu, Jeesus auttaa Terroristejä. Aika paistaa Jeesus rapeaksi nuotiolla ja antaa mehevät kankut nälkää näkeville. Vielä sätkivä ,önisevä Jeesus ruokkii nälkäiset lihallaan, nam men!

    ps. katsokaa nimimerkkini MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!i MINÄ OLEN JUMALA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

On ihana kun on mihin turvata, Jumala, olen saanut monia vastauksia sellaisiin asioihin mihin ei ihminen ole kyennyt, ei edes lukeneet ja kokeneet lääkärit. Kiitos Jumalalleni, Jeesuksen nimessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rukoillaan suomen puoles kirjoitti:

pyydän teitä rukoilemaan, että sota lähi-idässä ei alkaisi tänä vuonna ja että juutalaisten ja eurooppalaisten kansojen vaino ei jatkuisi, jonka muslimit on aloittaneet. Että islamin ääriliikkeiden sieppaamat naiset ja tytöt vapautettaisiin ja israel saisi rauhan samoin kuin nykyinen palestiina. Että venäjä ei jatkaisi ukrainan miehitystä eikä aloittaisi uusia sotia ja miehityksiä. Että suomen rajat olisivat turvatut ja rauha säilyisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu