Jos vielä kirjoittaisin jotain
Mitä voisin sanoa
Mitä ei ole jo sanottu
En mitään ja tämäkin
Kaikki sanat
Kaikki rakkaudet ja erot ja tuskat
Kaikki mitättömyydet
On mieletön maailma sisällyttänyt itseensä
Tahtoisin olla ensimmäinen ihminen
Puutarhassa!
Kaikki olisi uutta
Jokainen askel tahraton
Olisi ensimmäinen rakkaus ihmisten välillä
Syleily tuore ja ennen kokematon
Vain me kaksi
Ei toisillamme ketään ennen meitä
Tällaista huomaan ajattelevani
Ainakin kirjoitan
Aamuyön tunteina, ja huomenna kaduttaa
Jokainen lause, niinkö
Ehkäpä niinkin
Kuule, eikö jokainen meistä
Tahtoisi olla ainutlaatuinen
Toiselleen?
Hiljaisuus
Jos vielä kirjoittaisin jotain, sanoisin
Kyllä, sinä suloinen itsenäsi
Ja taivas tässä
Kun armo laskeutuu alas
Eivätkä mitkään sanat enää tee tyhjäksi
Sitä mistä puhutaan
Ei, en tahtoisi olla Eedenin puutarhassa koskaan!
Kokea sitä suurinta surua ja tuskaa
Ensimmäistä rikosta
Erilleen joutumisista hirvittävintä
Jota mitkään viikunanlehdet
Vielä tähänkään mennessä eivät ole riittäneet
Peittämään -
Mitä voisin sanoa
Mitä ei ole jo sanottu
En mitään ja tämäkin
Kaikki sanat
Kaikki rakkaudet ja erot ja tuskat
Kaikki mitättömyydet
On mieletön maailma sisällyttänyt itseensä
Tahtoisin olla ensimmäinen ihminen
Puutarhassa!
Kaikki olisi uutta
Jokainen askel tahraton
Olisi ensimmäinen rakkaus ihmisten välillä
Syleily tuore ja ennen kokematon
Vain me kaksi
Ei toisillamme ketään ennen meitä
Tällaista huomaan ajattelevani
Ainakin kirjoitan
Aamuyön tunteina, ja huomenna kaduttaa
Jokainen lause, niinkö
Ehkäpä niinkin
Kuule, eikö jokainen meistä
Tahtoisi olla ainutlaatuinen
Toiselleen?
Hiljaisuus
Jos vielä kirjoittaisin jotain, sanoisin
Kyllä, sinä suloinen itsenäsi
Ja taivas tässä
Kun armo laskeutuu alas
Eivätkä mitkään sanat enää tee tyhjäksi
Sitä mistä puhutaan
Ei, en tahtoisi olla Eedenin puutarhassa koskaan!
Kokea sitä suurinta surua ja tuskaa
Ensimmäistä rikosta
Erilleen joutumisista hirvittävintä
Jota mitkään viikunanlehdet
Vielä tähänkään mennessä eivät ole riittäneet
Peittämään -
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei niin puhdasta
etteikö likaista?
aina, aina
tahroja löytyy
täällä ajassa
ei puhdasta ole kuin vain hetken
lumivalkoiseen
tippuva veripisara
tahraa senkin
kirkkaanpunaiseksi
ja sydämeni huutaa!
haluten ottaa sen vastaan
mutta, mutta
aina vaan mutta kun?..
petetty petetty
kaikki olikin
valhetta!
VOIKO OLLA -
valo leikkii olga päilläsi
kissanpentu lattialla
naurukerä avautuu ja sulkeutuu oven lailla
kohta vedät verhot eteen etten näkisi
pimeässä tai että näkisin
kissansilmäthehkuvat
sanasto hajoaa
kuin monumentaalinen äänivarasto
hyväilysi poskillani
rauhoitu ja ole hetki hiljaa pusertuvat kyyneleet
helähtävät turkillesi
ja pirstaleiksi räjähtävä naukumaatti
haalistuu yön usvaan
(Kuinka tällaisessa maailmassa sitten voisi löytää toivoa, joka olisi
enemmän, toivoa, joka kuuluu kokonaan toiseen sanastoon?)
JÄÄKÖ IHMINEN KIINNI VANHAAN - -
Rakastan sinua. (kunhan sinä vain ensin - )
Rakastatko sinä minua? (epäilen, mutta kysynpä kuitenkin!)
Tahdon uskoa rakkauteesi. (mutta se on mahdotonta, ellet osoita rakkauttasi todeksi tekemällä juuri niinkuin minä tahdon)
- - VAI SAAKO UUSI SANASTO AVAUTUA?
Rakastan sinua. (joka tapauksessa)
Rakastatko sinä minua? (tutustu rauhassa sisimpääsi, annan sinulle aikaa uskaltaa, ja jos sitten rakastat, rakasta vapaasti ja pakottamatta)
Tahdon uskoa rakkauteesi. (siksi käännän katseeni sinusta omaan sisimpääni, ja tahdon minäkin rauhassa tutustua omiin tunteisiini, haaveisiini ja haavoihini, jotka vaikuttavat kykyyni uskoa ja luottaa)
- - -
Eräs ateisti kysyi E.Stanley Jonesilta eikö kristinusko olekin idealismia?
Mies häkeltyi ja myönsi, että niinhän se taitaa olla.
Myöhemmin tämä vanha, monia kokenut lähetyssaarnaaja, sanoi omasta kokemuksestaan:
Olin silloin väärässä - sillä ei kristinusko ole vain hyviä ideoita, joita meidät on kutsuttu toteuttamaan, se on realismia, ainoa todellisuus jossa elämä todella toimii.
Sama kaveri kertoo kirjassa Pyhiinvaeltajan laulu (hänen omaelämäkerta!), että kun häntä syytettiin että hänen julistamansa kristillisyys, ehdoton Jeesukselle antautuminen, johtaa orjuuteen, niin hän vastasi - jotakuinkin tähän tapaan:
Niin se tekee. Sillä ainoastaan se ihminen, joka on Jeesuksen Kristuksen orja vapaaehtoisesti Hänen rakkaudessaan, voi olla todellisesti vapaa.
Voimme siis harrastaa Jeesuksen Nasaretilaisen rakkaudenopetuksia kauniina idealismina, yhdistäen sitä omiin uskonnollisiin käsityksiin ja mieltymyksiin, kuten itseämme huvittaa, tai antautua Hänelle koko sydämestämme, jolloin rakkaus alkaa toimia meissä - taivaallisena, pyhitetyn elämän realismina!
Käsi sydämelle.
Kyllä me kristitytkin olemme (liian usein!) suhtautuneet Mestarimme opetuksiin kuin ne olisivat idealismia realismin sijasta. Olemme olleet valmiit toteuttamaan Hänen sanaansa siinä määrin kuin se on ollut itsellemme mahdollista, ja määrätyssä vaiheessa sanomme: no, tuohon nyt ei kukaan kykene.
Haloo! Eikö todellinen kristillisyys ala juuri siitä - .
Jos Jeesus ei voi heikkoudessani tehdä sitä ihmettä, että Hänen rakkautensa kykenee, kuinka sellaiseen Jeesukseen voi edes luottaa? Jeesus, jonka opetuksia pystyy seuraamaan, ei ole mikään todellinen Jeesus!
Siellä, missä uskallamme todella antautua Vapahtajalle, saamme nähdä:
Itsessäni en pysty, mutta Hän minussa vaikuttaa niin, että pystyn. Se on armon realismia, se.
Siksi kristinusko ei olekaan "läksyä läksyn päälle, käskyä käskyn päälle". Se on mielenkiintoinen seikkailu Jumalan mahdollisuuksissa jotka mahdottomuuteeni avataan - arkipäivässä todeksi elettävinä ihmeinä.
Silloin ihminen, kaikista raadollisuuksistaan huolimatta, oppii (tai ainakin voi oppia!) rakastamaan vapautetulla rakkaudella. Uudessa sydämen sanastossa.
Se on Herran työ.
Ja ihminen saa joko ottaa vastaan tai hylätä. Jäädä omien mahdollisuuksiensa mukaisiin sovellutuksiin, tai astua mahdottomuutensa kautta Pyhän Hengen työhön.
Ovi vapautettuun elämään on kokonaisvaltainen tahdon luovuttaminen, elämän ehdoton antautuminen Kristukselle - Hänelle, joka on
Elämän Lähde.
Eikö ne sano viisaat:
Suurin ilo on äänetön
Suurin suru on äänetön
Suurin kärsimys on äänetön.
meidän luontokappaleiden.
...
SANAT PIILOUTUVAT.
Pankkiin mennessäni ajattelin runoa.
Jonossa seisoessani kysyin.
Saako täällä santsata puoleen hintaan?
Kirjoitus menee itsensä sisään,
kosketan hiuksiasi.
hmm. hmm.
Ihmiset jonossa edelläni kääntyivät
katsomaan taakseen,
siinä seisoinkin minä, selitin mitä tarkoitin.
Kun kirjoitus menee itsensä sisään
kosketan hiuksiasi:
mmm, mmm.
Jos ensin nostaisin kaksikymppiä.
Sitten toisen kaksikymppiä,
tästä toisesta nostosta veloitettaisiin
tililtä vain yksi kymppi.
Mutta -
kun kosketan hiuksiasi, kirjoitus menee!
Jääkö hiuksiisi kosketuksen tuntu, kun olen mennyt -
onko hiuksissasi menneiden kosketusten tuntu -
en voi olla sanomatta: hän, tuleva minä.
tämähän onkin pankki, ei täällä käy
niin kuin kahviloissa yleensä käy.
Hmm ja mmm.
Kun tulen, katso:
Tätä runoa ajattelin, ja en tiedä, edelleenkään
vaikuttiko se mitä pankissa puhuin, siihen mitä sitä ennen ajattelin?
...
TÄLLAINEN TÄSTÄ TULI
1
siinä palapelissä oli pelkkiä puuttuvia palasia
järjestelin niitä mielessäni
kunnes huomasin
kyklooppi istui pytyllä ja pureskeli kynttä
yksisorminen
ajattelin jos nyt tuokin kynsi
lohkeaisi, mitä jäisi jäljelle, tuotos
pytyn pohjalla, väkisinpuserrettu runo, turhautunut
minä: katselin kirjoittavaa kättäni wc:n peilistä enkä ollut varma
ymmärsinkö,
ding ding ding
juna meni justiinsa, mutta uusia tulee
asemien vaihtuessa
laiturilla seisova mieli pysyy
olitko se sinä? olinko se minä?
aamupäivällä ahdistus alkoi kasvaa: se alkoi jostain varpaiden
tienoilta ja kiertyi sähköisenä spiraalina
ylemmäs - päivän kuluessa käsitin yhä
paremmin olisi pitänyt aloittaa tämä päivä
tavalla tai toisella mutta ei juuri näin
2.
porsas on linnun formaatti
kuinka muuten voisikaan rakastaa?
laitan korvani nahkaasi vasten ja kuuntelen
tuhansien kyyhkysten kiljuntaa
ja vinkumista
sydämesi putkistoissa
(kakkaamisen idylliin sotkeutuu muistikuvia)
ding ding
jos se mitä olen, on liikaa
ota minusta kaikki liika pois, mitä jää jäljelle
on unelmasi
3.
tyhjällä paperilla kaikkea tarpeeksi, ajattelin
heittäväni tämän runon menemään, lopuksi
huomaan etten tehnytkään sitä
(vaikka viemäriin kohiseva vesi puhuu puolestani)
tällainen tästä tuli: ding dong
...
ota lisää näitä karjalanpiirakkoja
hymyilen kuin hullu sisälläni
mutta estän sitä tulemasta näkyviin ettet käsittäisi väärin
jos keksisi hauskoja sloganeita
joilla voisi selittää maailman
aivoissa paistettuja?
yritän muistaa mikä se oli se sana
en saa millään mieleeni
ja sinulta on turha kysyä vastaisit kuitenkin tavallasi
tarkastelen kirjoittamaani
jos olen vahingossa laittanut sen tähän
pitelen pöydän reunasta kiinni
mentyäsi on kyllä helpompaa:
katselen pensaan takana kyykistelevää sammakkoa
ja luulen ettei se huomaa minua
sanat menevät toisiinsa kuin ihmiset:
käännät katseesi pöydän toiselta puolen
siitä mitä olet minussa katsonut
jonnekin mitä näet pihalla -
tässäkö se nyt on? minäkö se olen joka lähdin?
katselen pensaan takana kyyristelevää sammakkoa
sinun mentyäsi on helpompaa - ikävöidä sinua -
jos maanviljelijä ajattelee puistossa
voiko torso käsittää sammumisen kauneutta
seisonko minä nyt siellä?
keräilenkö syksyisiä lehtiä kirjoitanko niiden taakse
sinun nimeäsi kuin pakeneva loikkaava
otan yhden piirakkaan koskettelet minua
pöydän alla mättääni on läpimärkä astia
sillä hän seisoo pihassa suu auki sinä kova kuin kivi
sulkeudummeko? - kuin yö -
avaudummeko päivän varjojen lailla
ja muistammeko kaiken minkä unohdamme
1
kiekkoilija jäästää:
2
loistavat ovat hedelmällisiä s = n
niiden symbioosissa
narkastinen maailma (yhteiskunta)
selvittää paremmin
itseään
sillä että jos ei olisi
syyhyllisiä
myöskään viattomilla ei olisi tätä merkitystä
3
hy = vi
Luulin ettei voi ottaa
pois tyhjää,
ainoastaan täyttää, että se lakkaisi
olemasta.
Tiilimuuri puhuikin minulle:
tiedätkö -
katsellessani vanhaa kuvaa, jossa
seisoin selkä seinää vasten, auringon paistaessa
hymyileville kasvoilleni -
me olemme joskus olleet talo.
Rakkauden vuosisata!
Niissä tuhansissa pienissä minuuteissa
joista jokainen oli oma maailmansa,
tuon talon sisuksissa -
Herättiin, syötiin aamupalaa, mentiin
ovesta ulos ja sisälle,
halattiin, iloittiin
ja itkettiin turvallisesti.
Muistot.
Niinpä niin, heh.
Mutta kun seinät puretaan, mitä jää jäljelle?
Sama ilma kiersi
seinien sisällä ennenkin, nyt se vain liikkuu
vapaasti maisemassa.
Kaikkien kosketusten,
ilojen ja naurujen tyhjyys, kaikkien
sanojen, tunteiden ja
kokemusten tyhjyys, tyhjyys - !
Kun talo on purettu, kas:
tyhjyyskin on poissa.
Ja sellaista, mikä on poissa, lienee
turha täyttää?
...
...
Surun jälkeen
uurteet jää,
vaan niistä
versoo elämää
Annoin Herralle kädet, tyhjät käteni,
niin luulin,
kunnes Hän minulle näytti:
vielä pidin oikeudestani kaksin käsin kiinni
150205
...