Mitä ostaa 23vuotiaalle poikaystävälle?

ollaan seurusteltu kaks vuotta ja asutaan yhdessä. Ei ole mitään mitä tänne kotiin tarvittaisiin. Ehkä korkeintaan cd-teline, mutta minusta se on huono lahja.

Olen ajatellut yhtä kirjaa lahjaksi ja sen ostankin, mutta haluisin antaa myös jonkun hieman henkilökohtaisemman lahjan.
Huonoja ideoita on kuitenkin kaikki seksikkäät alusasut, sillä mieheni ei niistä paljoakaan välitä.
Koruja mies ei käytä, juo silloin tällöin alkoholia, mutta viina on mielestäni huono lahja.

Mitä miehelle joka on kiinnostunut politiikasta eikä välitä tyhjänpäiväsistä hömpötyksistä?
Politiikkaan sen ei tarvitse liittyä, sillä kirja jo liittyy.
53063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jallu

Äänestä

Hei!
Tilanteesi kuulostaa hyvin vastaavalta kuin omani, ikä, valmis koti ja seurustelu. :) Itse ostin kultsille after shave lotionia, kun tiedän, että hän sellaista tarvitsee (eikä henno itse ostaa) ja toiseksi lahjaksi ostin "kunnon" olkalaukun (tosin tiedän, että sellaistakin hän kaipaa), eli laukun johon mahtuu koulukansio (tai läppäri) ja muita tavaroita ja on tyylikäs, kätevä ja kestävä.
Muita vaihtoehtoja mulla oli tyylikäs/persoonallinen neule (sellaisia ei voi olla ikinä liikaa?!), vyö, talvikäyttöön mokkakengät, yhteensopivat pipo kaulaliina lapaset. Kaikkia ei välttämättömiä, mutta kuitenkin tarpeellisia juttuja.
Itse en oikein usko mihinkään itse askarreltuun, mutta jokuhan voi ilahtua siitäkin. Tai onko teillä mitään yhteisiä juttuja, mihin voisit panostaa? Äh, en keksi lisää, mutta toivottavasti sinä keksit jotain. :)

Äänestä
  • Heips..tuo lahjaideasi "kunnollisesta" olkalaukusta kuulosti TODELLA hyvälle! Minunkin poikaystäväni tarvitsisi sellaisen, mihin mahtuu läppäri, koulukansia ja muuta tarpeellista. Mistä ostit sellaisen ja mikä oli hintaluokka? Voisitko laittaa kuvan tänne?

    Äänestä

Itse olen myös pitkään seurustellut ja mietin 23 vuotiaalle kullalleni lahjaa. Hänkään ei ylimääräisistä hömpötyksistä välitä , mutta ei ole myöskään kiinnostunut politiikasta saati kirjoista.
Olen ajatellut ostaa lakana pyyhkeen. Se on käytännöllinen ja mukava. ainakin omasta mielestäni. saa nähdä mitä lahjan saaja on mieltä. ;)

Äänestä

- Kravattineula ja tyylikäs kraka
- Omalla nimellä varustettu taskumatti
(ei tarvitse himo alkoholinkäyttäjä olla)
- Kalliita/laadukkaita sikareita
- Laadukas konjakki esim. Remy Martin XO
- Alias tai Trivial pursuit
- Itsestäsi tehty eroottinen lataus, esim. valokuva (tyylillä tehty) tai maalaus/ piirustus
- Kiinnostavan lehden vuosikerta

Mitään tietokone pelejä, musiikkia ja pornoa on turha ostaa, sillä sitä se saa hankittua ihan itsekkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


graci kirjoitti:

ollaan seurusteltu kaks vuotta ja asutaan yhdessä. Ei ole mitään mitä tänne kotiin tarvittaisiin. Ehkä korkeintaan cd-teline, mutta minusta se on huono lahja.

Olen ajatellut yhtä kirjaa lahjaksi ja sen ostankin, mutta haluisin antaa myös jonkun hieman henkilökohtaisemman lahjan.
Huonoja ideoita on kuitenkin kaikki seksikkäät alusasut, sillä mieheni ei niistä paljoakaan välitä.
Koruja mies ei käytä, juo silloin tällöin alkoholia, mutta viina on mielestäni huono lahja.

Mitä miehelle joka on kiinnostunut politiikasta eikä välitä tyhjänpäiväsistä hömpötyksistä?
Politiikkaan sen ei tarvitse liittyä, sillä kirja jo liittyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu