Seksuaaliset tilanteet palottavat minua

Olen keski-ikäinen tavallinen ja asiallinen mieshenkilö.Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta,jännittämisestä ja ahdistuneisuudesta ja olen ujonpuoleinen.Olen tapaillut joskun naishenkilöitä ja mtä pidemmälle suhteissani olen päässyt niin jännittämistä aina esiintynyt enemmän ja vähemmän.Etenkin minua ahdistaa tuo seksuaalinen kokemattomuuteni ja vaikka minulla on normaalit seksuaaliset kyvyt ja halut niin en tuon jännittämisen johdosta ole vielä poikuuttani menettänyt koska menen tosi paikan tullen aina jonkinlaiseen lukkoon.,ja tunnen olevani jo vähän epätoivoinen tuon kyseisen asian suhteen.Olen toki noilla deittipalstoillakin ollut,mutta kun ei vaan tärppää ja kun tuota alkoholiakaan en käytä niin kapakoissakaan en enää jaksa käydä.Kyseinen asia tuntuu vaivaavan minua ja jo yöuneni vievän,ja en tiedä voisiko enää apua saada mistään kun tuntuu ammattiauttjille meno olevan niin työlästä ja vaikeaa kotipaikkakunnallani.Mitä mieltä naiset ovat tapauksestani että kannattaako minun huolestua ja onko muita miehiä jolla on samanlainen tilanne kuin minulla.
285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kohta alkaa trollaus.Onko sinulla miestissit?

Äänestä

Seurustelen miehen kanssa, jolla on sama tilanne ja kaiken lisäksi pienet miestissit :D Eikä tämä ole trolli vaan totta!

Mutta siis vakavasti, kun on noin hankalia elämää rajoittavia ongelmia, niin niistä ei selviä yksin. Suomi24 taas on kiva paikka purkaa oloa, mutta tämä on myös ammatikseen trollaajien olohuone, että täällä se olo ei välttämättä helpota.

Jossain vaiheessa elämää on sinunkin uskaltauduttava jotain apua hakemaan, niin mikset tekisi sitä nyt, niin olisi loppuelämä sitten helpompaa. Pelkojen taustalla on aina asioita, joita on hyvä käsitellä ja jos ei ihan vielä ole valmis käsittelemään, niin ainakin ahdistusta vähentäviä lääkkeitä saa hyvinkin helppolla, KUNHAN ENSIN KERÄÄ KAIKKI VOIMANSA JA VARAA AJAN LÄÄKÄRILLE!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentunut3 kirjoitti:

Olen keski-ikäinen tavallinen ja asiallinen mieshenkilö.Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta,jännittämisestä ja ahdistuneisuudesta ja olen ujonpuoleinen.Olen tapaillut joskun naishenkilöitä ja mtä pidemmälle suhteissani olen päässyt niin jännittämistä aina esiintynyt enemmän ja vähemmän.Etenkin minua ahdistaa tuo seksuaalinen kokemattomuuteni ja vaikka minulla on normaalit seksuaaliset kyvyt ja halut niin en tuon jännittämisen johdosta ole vielä poikuuttani menettänyt koska menen tosi paikan tullen aina jonkinlaiseen lukkoon.,ja tunnen olevani jo vähän epätoivoinen tuon kyseisen asian suhteen.Olen toki noilla deittipalstoillakin ollut,mutta kun ei vaan tärppää ja kun tuota alkoholiakaan en käytä niin kapakoissakaan en enää jaksa käydä.Kyseinen asia tuntuu vaivaavan minua ja jo yöuneni vievän,ja en tiedä voisiko enää apua saada mistään kun tuntuu ammattiauttjille meno olevan niin työlästä ja vaikeaa kotipaikkakunnallani.Mitä mieltä naiset ovat tapauksestani että kannattaako minun huolestua ja onko muita miehiä jolla on samanlainen tilanne kuin minulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu