Taas on se aika vuodesta että on pakko suunnata Gran kanarialle Inglesiin. Kolme kertaa vuodessa vähintäänkin. Viime marraskuussa oli meno entistäkin antoisempaa. Kahden viikon matkalla avovaimo sai joka ilta vähintäänkin kahdelta, ja parhaimmillaan kolmeltakin kundilta yhtä aikaa. Eikä itselläkään ollut valittamista sillä yhtenäkään iltana ei tarvinnut jäädä ilman kiimapillua. Paras paikka viikolla on ehdottomasti cc Sandiassa sijaitseva b2.b2. Espanjalaisten suosima Etarny cc Niilossa on hiipunut pahasti. Siellä ei ole enää porukkaa edes lauantaisin. Cc Sitassa sijaitseva Seegred sitä vastoin tarjoaa parhaimmat panot pe ja su. Etenkin sunnuntaisin kunnon paneskelijoita liikkeellä.Ei niin hyvä paikka miehille sillä ainakin su heitä on runsaasti myös yksin liikenteessä. One for all ja Venus hiipumaan päin myös. Myös swinger-hotelli Mirage on rauhoittunut päiväsaikaan. Kelien salliessa nakurannalla heti neloskioskin takana dyyneillä kunnon ryhmäseksisessioita. Eli tänään radalle, ensin b2.b2:seen, ja sieltä Seegretiin.
Vastaukset 3
- kade kotimaasta
Kiitos vinkeistä, ei mene aikaa toimivien paikkojen etsimiseen vaan täysillä koko loma. Oletteko majoittuneet Mirageen? Mikä ikähaitari b2.b2:ssa ja seegretissä? Pillu-ja panorikasta lomaa teille!
Heh, ei ihan menneet oikein noi clubien nimet.
Kun ne tuolta netin syövereistä kaivaa, niin kannattais kirjoittaa nimet vaikka paperilapulle ennekuin kirjoittelee niistä omina kokemuksina :)- la sandia
eivät menneet ihan putkeen , en ole kyllä la sandiassa koskaan nähnyt b2.b2-paikkaa, vaikka käyn siellä monesti vuodessa, sen sijaan 2x2-clubi on ihan ok paikka ( ja on ainoa sandiassa, ellei sitten mukaan lasketa sen vieressä olevaa bude-nimistä paikkaa, joka nyt on sellainen eroottinen tapaamispaikka, ja onhan siellä yläkerrassakin joku tapaamispaikka).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu601598- 261224
- 851078
- 42897
- 65836
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498