Jeshua ei sallisi naisia paimeniksi johtajiksi

Toisin kuin hellarit, evlut, ja vapaakirkko suuntauksen johtajat???

He kun tietää ihmisen luonteen ja sielunelämän paremmin kuin itse Adonai Jeshua HaMashiach , Herra Jeesus Kristus ?!! ?????

Herra varoitti myös palkkapaimenista ja sen ajan juutalaisista kirkkoruhtinaista.
Toisinkuin tänään hellarit ja sun muut suuntaukset.

Herra myös oli köyhällistön sortoa vastaan ja hän avoi suunsa sorrettuken puolesta toisin kuin hellarit ja hyvässä asemassa olevat uskovat jotka viihtyy omissa lahkoissa ja looseissa.

Täytyypi kertoa...minulla kävi facebookissa kerran siten että kun raamatusta keskusteltiin ja Israeli asioista niin, minua vastaan hyökättii joittekin messiaanisten kokoomus juutalaisten toimesta, niin yksi hellari ei puolustanut minua, että yksin sain olla ja minut blokattiin ulos fb ryhmästä. Kukaan ei puolustanut minua.
Se siitä veljeydestä, ja ystävyydestä.

Blokkasin sen hellarin pois kavereistani joka ei puolustanut minua. Hellarit kun ovat pikkasen muita parempia ja olevinaan ainoita oikeaoppisia
15143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Voi, voi sua ressukkaa.
Ei kukaa puolustanu, kyllä oli ilkeitä kavereita,
älä enää niitten kanssa ole kaveria.

Blokkaa vaan kaikki ilkeät pois.
Niin sitä pitää.

Äänestä
  • Kuka kumman jeshu?
    Useissa helluntaiseurakunnissa on nainen pastorina.

    Äänestä

Jumala ei tunne ja katso omiaan lihan mukaan, vaan sydämen laadun mukaan:

2. Korinttolaiskirje 5
17 "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut".

Galatalaiskirje 3
28 "Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."

2. Korinttolaiskirje 5
16 "Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne."

Äänestä

babtisteissa ottavat naisia vanhimmistoon.

Äänestä
  • Raamatun mukaan kaikki uskovaiset ovat pappeja, mutta seurakunnan vanhimmiksi kelpuutetaan vain miehiä.

    Äänestä

  • Sanan mukaan kirjoitti:

    Raamatun mukaan kaikki uskovaiset ovat pappeja, mutta seurakunnan vanhimmiksi kelpuutetaan vain miehiä.

    Sanan mukaan tämä jokaisen uskovaisen pappeus tarkoittaa sitä, että meillä jokaisella on yhteys Jeesukseen Kristukseen, Jumalaamme, ilman välittäjiä. Tämä on siis suuri ero vanhan testamentin juutalaisiin, jolloin tarvittiin aina välittäjäksi pappia tai profeettaa! Seurakunnan kaitsijan eli paimenen toimella tällä ei ole mitään tekemistä. Näiden vaatimukset on mm. Timoteus ja Tiitus -kirjeissä.

    Äänestä

Tyytyvätkö helluntalais naiset miesten päätökseen naisten asemasta että nainen on toisen kuokan kansalainen.

Äänestä

1Tim. 2:14
eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen. > Siirry

Rinnakkaisviitteet
1Moos. 3:6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi. > Siirry
2Kor. 11:3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
Sakarja:
5:1 Minä nostin jälleen silmäni, ja katso: oli lentävä kirjakäärö. Ja hän sanoi minulle: "Mitä sinä näet?" Minä vastasin: "Minä näen lentävän kirjakäärön, kahtakymmentä kyynärää pitkän ja kymmentä kyynärää leveän." 
Hän sanoi minulle: "Tämä on kirous, joka käy yli kaiken maan. Sillä tämän kirouksen mukaisesti siitä puhdistetaan pois jokainen varas, ja jokainen vannoskelija puhdistetaan siitä pois. Minä lasken sen irti, sanoo Herra Sebaot, ja se menee varkaan kotiin ja sen kotiin, joka vannoo väärin minun nimeeni. Se jää sisälle hänen kotiinsa ja kalvaa sen loppuun asti, sekä sen puut että sen kivet." 

Sitten enkeli, joka puhutteli minua, lähti liikkeelle ja sanoi minulle: "Nosta silmäsi ja katso: mikä tuo on, joka lähtee liikkeelle?" Minä sanoin: "Mikä se sitten on?" Ja hän vastasi: "Tämä on eefa-mitta, joka lähtee liikkeelle." Ja hän sanoi: "Tämän näköisiä ne ovat koko maan päällä";  ja katso, lyijykansi kohosi, ja siinä istui eräs nainen eefa-mitan sisällä. Ja hän sanoi: "Tämä on jumalattomuus." Ja hän paiskasi hänet sisälle eefa-mittaan ja paiskasi lyijypainon sen suulle. Ja kun minä nostin silmäni, näin minä, katso, kaksi naista lähtevän liikkeelle, ja niillä oli tuulta siivissään, ja niiden siivet olivat kuin haikaran siivet; ja ne kantoivat eefa-mittaa taivaan ja maan välitse. 

Lut kirkkoon tuli tuon jälkeen homous.

Äänestä

Naisen lihan on erilaista kuin miehen liha, ja siksi nainen ei ole Jumalan edessä kelvollinen olento. Naisen liha on syntilihaa alusta saakka. On erilaisia lihoja eläinkunnassakin: jotkut kelpaavat Jumalalle uhriksi, jotkut eivät.

Tyytykää kaikki Vanhan Testamentin opetuksiin.Naisen liha ei ole Jumalalle kelvollinen uhriliha. Siksi vain miehet osaavat. Naiset ovat kelvottomia.

Äänestä
  • Naaraseläinten liha kelpasi uhrlihaksi samalla tavalla kuin koiraseläinten liha.

    Elävänä naaraiden liha taitaa olla kysytympää kuin koiraiden liha?:

    1. Pietarin kirje 3
    7 "Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi."

    Äänestä

Minä koen tuon vastaavan tilanteen hyvin usein ja ymmärrän, että niin se vain on, että täällä kannattaaluottaa, vain Jumalan tukeen, ei ihmisen.

Äänestä
  • Hei naiset te olette huonompia kuin miehet, ilman naisia ei olisi miehiä ja sitten halveksitte, pahus mitä lahkolaisia vaihtakaa itsenne luterilaisiksi siellä voitte nousta vaikka piispaksi, en en hyväksy.

    Äänestä

  • huh -huh kirjoitti:

    Hei naiset te olette huonompia kuin miehet, ilman naisia ei olisi miehiä ja sitten halveksitte, pahus mitä lahkolaisia vaihtakaa itsenne luterilaisiksi siellä voitte nousta vaikka piispaksi, en en hyväksy.

    Kyse on uskollisuudesta Jumalaan ja hänen antamaansa järjestystään kohtaan ja myös vastuun kantoa osaltamme, jos emme taivu, vaikka maailma painostaa luopumaan näistä arvoista.

    Oikeat arvot ovat tärkeitä pitää, niin miehille, kuin naisille, jotta Jumalan tunteminen saattaisi kypsyä täyteen kypsyyteen.

    Jumalan tahdosta tässä on kyse, ei ihmisten mielipiteistä.

    Älkää eksykö maailman tavoille, sillä maailma ei Jumalaa tunne.

    Äänestä

  • old_profile_89364 kirjoitti:

    Kyse on uskollisuudesta Jumalaan ja hänen antamaansa järjestystään kohtaan ja myös vastuun kantoa osaltamme, jos emme taivu, vaikka maailma painostaa luopumaan näistä arvoista.

    Oikeat arvot ovat tärkeitä pitää, niin miehille, kuin naisille, jotta Jumalan tunteminen saattaisi kypsyä täyteen kypsyyteen.

    Jumalan tahdosta tässä on kyse, ei ihmisten mielipiteistä.

    Älkää eksykö maailman tavoille, sillä maailma ei Jumalaa tunne.

    Katinkontit siivoa suusi

    Äänestä

  • senkin tekomieli kirjoitti:

    Katinkontit siivoa suusi

    En minä ala kanssasi riitelemään, mutta katso eteesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jesuis Jeshua kirjoitti:

Toisin kuin hellarit, evlut, ja vapaakirkko suuntauksen johtajat???

He kun tietää ihmisen luonteen ja sielunelämän paremmin kuin itse Adonai Jeshua HaMashiach , Herra Jeesus Kristus ?!! ?????

Herra varoitti myös palkkapaimenista ja sen ajan juutalaisista kirkkoruhtinaista.
Toisinkuin tänään hellarit ja sun muut suuntaukset.

Herra myös oli köyhällistön sortoa vastaan ja hän avoi suunsa sorrettuken puolesta toisin kuin hellarit ja hyvässä asemassa olevat uskovat jotka viihtyy omissa lahkoissa ja looseissa.

Täytyypi kertoa...minulla kävi facebookissa kerran siten että kun raamatusta keskusteltiin ja Israeli asioista niin, minua vastaan hyökättii joittekin messiaanisten kokoomus juutalaisten toimesta, niin yksi hellari ei puolustanut minua, että yksin sain olla ja minut blokattiin ulos fb ryhmästä. Kukaan ei puolustanut minua.
Se siitä veljeydestä, ja ystävyydestä.

Blokkasin sen hellarin pois kavereistani joka ei puolustanut minua. Hellarit kun ovat pikkasen muita parempia ja olevinaan ainoita oikeaoppisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu