Kun Suomi meni EU:n niin miten siinä kävikään. Soinia ei kuunneltu, pilkattiin ja vielä
pilkataan, miksi. Eikö mennytkään suunnitelmien mukaan, vai mistäkö tässä oli kysymys.
Kysymys oli maiden täysin erilaisesta politiikasta sekä euron halpa myynti maille, joiden käsityskyky rahan käytön suhteen, petti täysin.
Tässä kohdin mieleen tulee vuoden -89 lama, joka alkoi ulkomaisen (kuten nytkin euro ja sen korot) rahan korkojen halpuus. Suomi leijui ilmassa. Tuli maksun aika, kun ulkomaisen rahan korot nousivat räjähdysmäisesti. Tuli velan maksun aika.
Pankeista Säästö Pankki ja Kansallis Osake Pankki kaatuivat. Tämä toi Suomeen hädän, joka aiheutti monen kohdalla konkurssin ja henkilökohtaisen katastrofin.
Nyt ollaan jo syvemmässä lamassa kuin koskaan ennen. Tämän laman ainekset koottiin 2011 eduskuntavaalien aiheuttamasta kuuden riitaisan puolueen vallatessa johtopaikat. Kuten näkyvissä on, se oli jo itsessään tuhoon tuomittu.
Nyt lähestytään uusia vaaleja ja onko mitään opittu: No ei varmaan yhtikäs mitään. Sääli niitä puolueita, jotka joutuvat "sopeuttamaan" maamme tämän hetken ja tulevan vuoden-17 tilanteeseen. Jolloin on se "lopullinen" leikkauslinja näkyvissä.
Tämän hetken politiikka on hukassa. Stubbin johdolla Suomi hakeutuu yhä syvemmälle vaikeuksiin. Päinvastoin kuin pitäisi tehdä nykytilanteessa, on Suomen johdolla vain Nato, Ukraina sekä Venäjä tärkein pointti. Jos ei nyt oteta edes leikin päitten huomioon pääministeri kyvyt muuhun kuin "Twiittaamiseen"! Muuhun ei häneltä aikaa tai sanotaanko kyvyt riitä.
Uskon vakaasti, että perussuomalaiset jätetään rannalle, koska se ei ole Suomen nykyoloihin "salonki kelpoinen". eikä pidä ollakaan. Suomen tilanne ei ole kaksinen, kun Eurooppa nousee, se nousee juuri sen teollisuuden monimuotoisuuden ei Suomen kapea- alaisuuden maana ole mahdollisuuttakaan nousta yhtä nopealla vauhdilla ylös lamasta.
Suomen olisi nyt käsitettävä se totuus, että on leikattava, mutta ei kansalaisten ostokyvystä, se on jo nähty Kreikassa mihin se johtaa. Miten pitkälle pitää mennä näissä ulkomaalaisten auttamisessa ja muissa rahaa vievissä yhteyksissä, ennen kuin havahdutaan tosiasioihin.
Kun lukee ja kuuntelee suomen poliittista kenttää, niin tosiasiassa ei niillä eväillä mennä kuin konkurssiin. Lupauksia on jo annettu, mutta lopullinen totuus tulee jälleen vaalien jälkeen. Miten nuo esim. 200 000 työpaikkaa luodaan? Olisi hyvä tietää, maahan jossa ostovoima itsessään on huono, niin ei pienyrittäjien tuotteiden myynti ulkomaisille ostajille onnistu, tehdään se miten monipuolisesti tahansa.
On tuleva aika, jolloin nuo ulkomaan avut sekä Euroopan isojen ja pientenkin auttaminen ei Suomen osalta enää tule kysymykseenkään. Suomi haaveilee, mutta todellisuudessa nuo haaveet saa unohtaa, jos entinen meno jatkuu. Sitä vaan ei tunnusteta, vaikka kaikki merkit osoittavat, että huonompaan suuntaan mennään.
Tästä olisi hyvä keskustella, mutta kun aika pitkälti keskustelijoiden kyvyt eivät riitä kuin tiettyihin asioihin saakka. olisi ihan kiva, jos joku kirjoittaisi muustakin kuin turhanpäiväisyydestä ja ps. puolueen mollaamisesta, se osoittaa vain sen, että hyvin köyhä on suomalaisen keskustelijan kyky nähdä eteenpäin, aina vaalien jälkeiseen aikaan, puhumattakaan nyt tämän päivän asioista.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaleva: Talvivaara-jätevesiä ehkä Oulun Nuasjärveen
Oulua puhuttaa suunnitelma, jonka mukaan konkurssityhtiö Talvivaaran jätevesiä aletaan juoksuttaa läheiseen Nuasjärveen.
19.1.2015 08:19
Taloussanomat
Kaivosyhtiö Talvivaaran käsiteltyjä jätevesiä saatetaan alkaa juoksuttaa Oulujoen vesistöön kuuluvaan Nuasjärveen ennen syksyä, sanomalehti Kaleva kertoi.
Talvivaara Sotkamon konkurssipesä on hakenut purkuputkelle lupaa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on luvannut antaa asiassa päätöksen viimeistään huhtikuussa. Suunnitelman mukaan jätevesiä johdetaan Nuasjärveen kolmen vuoden ajan.
Vuodessa sulfaattia valuisi Nuasjärveen 30?000 tonnia.
Hakemuksen mukaan haitta-aineet puhdistetaan niin, ettei järven virkistys- ja talouskäyttö vaarannu. Oulun Veden mukaan kaikki riskit on minimoitava, jotta oululaisten veden laatu ei heikkene.
PS-porukka ei ole saanut turpaansa auki missään asiassa. Keskenään mölinää riittänyt sitäkin enemmän. Kupla saakin puhjeta ja suolikaasut haihtua ilmaan.
Mites sitä "tulosta", kun ei kerran uskota. Aika vähän väkisin tehtävissä.
Selvää ja kiistatonta lienee kuitenkin se, että pari-kolme viimehallitusta ovat töpänneet - se ei kai ole persujen vika?
Ainoa toimiva on tämän palstan neuvostosensuuri. Ei saa pientä persua arvostella!
Meinaatko peräruiske toisteluasi?Kiitos kiitos, ota itse vaan.
Tuo Talvivaara fiasko, on surkuhupaisa juttu, mutta vain vireille. Miksi he ovat hiljaa? No vaalit lähestyvät. On oltava hiljaa. jotta kannatus ei laskisi.
Toisekseen ei pidä aina laittaa kysymyksiä jos ei itse pysty osoittaman sitä, mistä on juuri kysynyt. Ei ps. puolue ole tehnyt ainuttakaan virhettä nykysuomen politiikassaan, sillä vastuu kuuluu vastuun kantajille,
Vastuuta ei voi ottaa, jos siihen ei anneta mahdollisuuksia. Nämä ovat hyvin yksinkertaisia asioita, mutta joillekin ne ovat hyvinkin vaikeita.
Mutta sitten rupesi jänskättämään ja Soini vei puolueensa oppositioon mölisemään.
Persut olivat ilmoittaneet vastustavansa Kreikan ja mahdollisesti Portugalin tukipaketteja. Fair enough. Niin muutama muukin puolue. Vaan missä ja million persut ilmoittuvat jo ennen vaaleja, että tukipaketit tulevat sitten olemaan kynnyskysymys hallitusneuvotteuissa?