Yritin virallisella papintodistuksella todistaa olevani Suomen kansalainen, kun muuttoa Austraaliaan hain.
Eipä onnistunutkaan, täytyi erota kirkosta, että sain virallisen todistuksen Suomalaisuudestani väestörekisteristä.
Eipä onnistunutkaan, täytyi erota kirkosta, että sain virallisen todistuksen Suomalaisuudestani väestörekisteristä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No ni !!
Siinä ny taas nähtiin, ettei ristinuskosta oo ku vaivaa, ja kuluja.
xxxx Eipä onnistunutkaan, täytyi erota kirkosta, että sain virallisen todistuksen Suomalaisuudestani väestörekisteristä xxxxx
Ulkomaanpassi on todistus henkilöllisyydestä ja kansalaisuudesta, joten kirkosta ei tarvitse sen vuoksi erota.
Höpö höpö. Kaikkien Suomen kansalaisten tiedot löytyvät väestörekisteristä. Kirkon oma jäsenrekisteri on vain osittain sen kanssa päällekkäinen. Olisit heti asioinut oikeassa paikassa eli maistraatissa.
Mut. mut, kun luotin Jeesukseen.
En oikein jaksa uskoa että noin tyhmää ihmistä päästetään Australiaan edes passilla.