YLE TV1 Ma 19.01.2015 klo 19.00
"Treblinkan tuhoamisleirillä natsit surmasivat 800 000 Puolan juutalaista vuonna 1942. Millaista elämä Treblinkassa oli kahden leiriltä paenneen kertomana ja kuinka he myöhemmin jatkoivat taisteluaan natseja vastaan?"
Katsotaan. Toivottavasti saamme oikeata tutkittua tietoa. Voi myös käydä näin:
Yksi esimerkki tutkimuksen voimasta myytin murtajana:
Heti sodan jälkeen sanottiin Majdanekissa teollisesti tuhotun 1,5 miljoonaa ihmistä. Sittemmin lukua pyöristettiin alle miljoonaan ja pitkään ainoa oikea luku oli 360 000. Kun puolalainen tutkija muutama vuosi sitten kävi todisteita perusteellisemmin läpi ja tutki asiaa uudelleen puhtaalta pöydältä, niin oikea luku Majdanekissa tuhottujen suhteen korjattiin n. 79 000 uhriin. Paljon silti!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuollainen massiivinen, systemaattinen joukkomurha tuntuu aivan uskomattomalta, varsinkin meistä, jotka olemme jälkiviisaan maailmaan lapsia.
Näitä kansanmurhia on tapahtunut pitkin historian ja tapahtuu edelleenkin ja samoin, kun mailma "ei tiennyt" näistä tapahtumista päälle 70 vuotta sitten, samoin on tänä päivänä. Tuolloin uhreina olivat juutalaiset, tänä päivänä kristityt.
Tarkoitan nyt nimenomaisesti massiivisia, toisinajattelijoiden uskonnollisia, tai etnisiä puhdistuksia. Muiden murhatekojen, sekä sotien, että nälän uhreina kuolee myös miljoonia ihmisiä.
Me voimme ihmetellä, "kuinka tuo kaikki saattoi tapahtua Saksassa ja Puolassa?" ja uskotella itsellemme, ettei tuollaista enää tapahtuisi. Kuitenkin, maailman kyynelet ovat varsin tekopyhiä kyyneliä. Eräällä tavoin aitojakin, sillä onhan myös paljon inhimillisyyttä. Mutta ihminen haluaa unohtaa pahan, nähdä ja kuulla jotain hauskaa ja tästä hauskuuden tavoittelusta, vastapainona maailman pahuuden tiedostamiselle, onkin syntynyt aina vain laajentuneempi viihdeteollisuus.
Mutta tänäkin päivänä maailmalla systemaattisesti vainotaan ja murhataan kristittyjä, n. 250 000 kristittyä kuolee joka vuosi nimenomaan uskonsa tähden. Tänä päivänä, jotkut näistä murhaiskuista päätyvät uutisiin, kuten juuri Etiopiassa poltetut 7 kirkkoa (islamistien kostona ranskalaisen Charlie Hebdo-lehden pilakuvista ja tukien terrorismia.) Mutta tämä on vain "jäävuoren huippu".
.
kuvottavasta toiminnasta puhumattakaan...