Niinistön piti taas näyttää kaapin paikka

Presidentti Niinistö näytti ulkopolitiikan koheltajille jälleen kerran kaapin paikan. Tällä kertaa pahimmin sekoili puolustusministeri Haglund, joka ei lopulta tiennyt edes sitä, oliko USA pyytänyt Suomea Viron lentoharjoitukseen mukaan vai ei.

Haglund oli kiireissään singauttamassa Suomesta Horneteja Viron taivaalle USA:n koneiden lisäksi, vaikka ei ollut selvitetty edes sitä, mistä tuossa harjoituksessa oli kysymys.

Edellisen kerran Niinistö kutsui puolueiden puheenjohtajat puhutteluun, koska moni puoluejohtaja oli astunut presidentin herkälle ulkopoliittiselle tontille erityisesti Nato-kannoissaan.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei ole pennuista Suomea johtamaan. Oliskohan syytä järjestää kansanäänestys
Presidentin vallan palauttamisesta sellaiseksi, kun se oli alunperin ???
Että silleen.

Äänestä
  • Mies on valmis siis antamaan Suomen Natolle ja todennäköisesti ilmatilan ja maan sotatantereeksi. Kiitos Saletisti myyty !

    Äänestä

  • maanpetos kirjoitti:

    Mies on valmis siis antamaan Suomen Natolle ja todennäköisesti ilmatilan ja maan sotatantereeksi. Kiitos Saletisti myyty !

    Joo ihan samaan tapaan, kuin Tanska, Norja, Hollanti, Saksa, Viro ja muut. Eipä ole vähään aikaan mikään maa niistä ollut sotatanner.

    Äänestä

  • erertertrterte kirjoitti:

    Joo ihan samaan tapaan, kuin Tanska, Norja, Hollanti, Saksa, Viro ja muut. Eipä ole vähään aikaan mikään maa niistä ollut sotatanner.

    No ei ne ainakaan ole nuo maat mihinkään vähään aikaan hyökänneetkään, mutta Venäjä on hyökännyt.
    Että silleen

    Äänestä

Suomi huolehtii noissa Nato-harjoituksissa jostain vähäpätöisistä keittiö- ja sotilaskotivartiointitehtävistä.

Nato-maihin kuuluvat kenraalit suunnittelevat sillä välin operaatioita johtokeskuksissa, minne yksikään suomalainen sotilas ei pääse edes roska-astioita tyhjentämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Presidentti Niinistö näytti ulkopolitiikan koheltajille jälleen kerran kaapin paikan. Tällä kertaa pahimmin sekoili puolustusministeri Haglund, joka ei lopulta tiennyt edes sitä, oliko USA pyytänyt Suomea Viron lentoharjoitukseen mukaan vai ei.

Haglund oli kiireissään singauttamassa Suomesta Horneteja Viron taivaalle USA:n koneiden lisäksi, vaikka ei ollut selvitetty edes sitä, mistä tuossa harjoituksessa oli kysymys.

Edellisen kerran Niinistö kutsui puolueiden puheenjohtajat puhutteluun, koska moni puoluejohtaja oli astunut presidentin herkälle ulkopoliittiselle tontille erityisesti Nato-kannoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu