Kirkon kasvu
Kesti 117 vuotta vuodesta 1830 vuoteen 1947 ennen kuin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenmäärä maailmanlaajuisesti ylitti miljoonan. Mutta siitä kesti vain 16 vuotta saavuttaa kahden miljonan jäsenen määrä. Siitä eteenpäin kirkon jäsenmäärä on kasvanut kiihtyvällä nopeudella. Kahdeksan vuoden kuluttua ylitettiin jäsenmäärässä kolmen miljoonan määrä. Edelleen seitsemän vuotta ja neljäs miljoonas jäsen oli liittynyt kirkkoon. Edelleen neljä vuotta ja viiden miljoonan jäsenen raja ylitettiin. Jäsenmäärä lisääntyy nykyään noin 300.000 jäsenellä vuosittain. Kirkon jäsenmäärä nykyään on noin 12 miljoonaa.
Kirkko kasvaa voimakkaasti Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Pohjois-Euroopassa ja Tyynen meren alueella. Aivan viime vuosina kirkon jäsenmäärä on alkanut kasvaa voimakkaasti myös Afrikan maissa, Aasiassa sekä Etelä- ja Itä-Euroopassa.
Kesti 117 vuotta vuodesta 1830 vuoteen 1947 ennen kuin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenmäärä maailmanlaajuisesti ylitti miljoonan. Mutta siitä kesti vain 16 vuotta saavuttaa kahden miljonan jäsenen määrä. Siitä eteenpäin kirkon jäsenmäärä on kasvanut kiihtyvällä nopeudella. Kahdeksan vuoden kuluttua ylitettiin jäsenmäärässä kolmen miljoonan määrä. Edelleen seitsemän vuotta ja neljäs miljoonas jäsen oli liittynyt kirkkoon. Edelleen neljä vuotta ja viiden miljoonan jäsenen raja ylitettiin. Jäsenmäärä lisääntyy nykyään noin 300.000 jäsenellä vuosittain. Kirkon jäsenmäärä nykyään on noin 12 miljoonaa.
Kirkko kasvaa voimakkaasti Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Pohjois-Euroopassa ja Tyynen meren alueella. Aivan viime vuosina kirkon jäsenmäärä on alkanut kasvaa voimakkaasti myös Afrikan maissa, Aasiassa sekä Etelä- ja Itä-Euroopassa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
kristinusko ja islam viilettää kirkkaasti ohi. muista ei ole tietoo.(mormooneita ei lueta kristittyihin, johtuen mormoonien kirjasta. jehovia ei myöskään lueta kristityihin mutta syyt ovat eri)
Kirkkomme on yksi voimakkaimmin kasvavista kristillisistä kirkoista maailmassa.
Jos jonkun kirkon edustajat päättävät ettemme ole kristillisiä niin se on vain heidän oma mielipiteensä.
Se ei muuksi muuta tosiasiaa että kirkkoamme johtaa Jeesus Kristus ja Mormonin kirja on toinen todistus Hänestä.
Suomessa luettiin kristillisten joukkoon jo kohta parikymmentä vuotta sitten.
MAP-kirkkoa ei ole koskaan luettu kristityksi kirkoksi, vaan mormonikirkoksi
Kirkon virallinen nimi on "Myöhempien Aikojen (erotukseksi alkuaikojen kirkosta) Jeesuksen Kristuksen Kirkko.
Kirkko ei ole saanut nimeään kenenkään ihmisen mukaan kuten esim. Mormon ja siksi sitä ei virallisesti kutsutakaan mormonikirkoksi.
se on vain kirkolle ihmisten antama lisänimi ja sillä meidät yleisemmin tunnetaan.
Todellisuudessa Mormon oli vain yksi muinainen profeetta joka kokosi levyille kirjoitetuista aikakirjoista nyt Mormonin kirjana tunnetun kirjan.
Kirkko on jättänyt viralliset sääntönsä Suomen opetusministeriölle 11.4. 1986 ja niissä säännöissä todetaan yhtenä kohtana että kirkko on kristillinen.
Opetusministeriö on hyväksynyt ed. mainitut säännöt.
Jos joku toinen kirkkokunta on eri mieltä, niin se on vain heidän oma mielipiteensä asiasta.
ei määrittele sitä mikä uskonto on kristillinen ja mikä ei.
Totuus on se että mormonismi om yksi ns uususkonnoista/kulteista joihin kuuluvat: New Age, Scientologia, Spiritismi, Satanismi, Wicca, jne.
Uususkontojen ydinkohtia ovat sisäinen valaistuminen, noituus, occultismi, kristusmenestysteologia(Vain elämässään onnistuneet ihmiset pelastuvat), rasismi, uskonnollisuus(mutta ei usko), uuspakanuus jne
Viime kädessä itse Jeesus Kristus määrittelee sen mikä on Hänen kirkkonsa, ja Hänen laitumensa lampaat. Ja mormonismi EI sitä ole!
Suollat pelkkiä väitteitä vailla mieltä.
Mikä on esim. uususkonnon määritelmä? Onko v. 1830 perustettu kirkko, joka on täysin n. 1972 vuotta sitten perustetun kirkon kaltainen uususkonto?
kirkon säännöt, joissa mm. mainitaan että kirkko on kristillinen kirkko.
Maailma on täynnä erilaisia mielipiteitä ja sinun on niistä yksi.
Mutta se on vain mielipide.
jeesus että tulee vielä toinen todistus hänestä? HÄ? (>>Kirkkomme on yksi voimakkaimmin kasvavista kristillisistä kirkoista maailmassa.
Empä pistäisi rahojani likoon sen asian puolesta.
Samoin maailmassa leviää AIDS, nälänhätä, huumeet, sodat, riisto jne. ilmiöt mormonismin leviämisen ohella.
Jeesus lupasi juuri tuollaisia ilmiöitä lopun aikaan.
on aivan eri asia kuin pahan.
Jeesus sanoi että hedelmistään puu tunnetaan.
Kirkko tuottaa hyvää hedelmää antamalla ihmisten elämään rauhaa ja tasapainoa ja rakkautta.
Niitähän ei tuo nälänhätä, aids, huumeet tai nälänhätä,
kaikkihan sen ymmärtävät!!
2. Kor. 11:14
Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Hyviä asioitahan ne enkelit tuovat!
poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa Joseph Smithille vastauksena hänen rukoukseensa siitä, mihin kirkkoon hänen tulisi liittyä.
häntä kiellettiin liittymästä mihinkään kirkkoon ja siitä sai alkunsa evankeliumin palautus ja näin meillä on Jeesuksen Kristuksen kirkko taas maan päällä.
solidsnake, ja häenen "pyhän hengen kielenkäyttönsä" on oiva esimerkki mormonismin hyvästä, ja mistä se on lähtöisin. Siitä ei ole enää epäilystäkään.
Ihmiset ovat ihmisiä ja erehtyväisiä ja epätäydellisiä , mutta evankeliumi on täydellinen.
Jos sinä olet synnitön, niin heitä ensin kivi.
Kuinkahan monta luterilaista löytyy Suomesta jotka käyttäisivät samanlaista kieltä? Mormoneja ei todellakaan löydy montaakaan. Siis myös suhteutettuna jäsenmäärään. Vähän suhteellisuudentajua. Et voi kieltää etteikö "mormonikirkon" hedelmät olisi hyviä, tai sitten et kovinkaan paljon tiedä kirkostamme. On kyllä totta että meidän mormonien tosin tulisi olla aina hyviä esimerkkejä, mutta valitettavasti näin ei asia aina kuitenkaan ole. Olin viikonlopun poissa tältä palstalta ja kyllä pienen breikin jälkeen tuntuu todella erikoiselta nämä viestit. Ei siis pelkästään tämä. Jotkut täällä kuvittelee ihan tosissaan että mormonismi on jokin salaliitto, tai perkeleen kirkko huhhuh. Itse asiassa vaikka näin kuvittelisikin, niin se ei silti selitä sitä miksi jotkut käyttävät niin paljon aikaa kirkostamme pahanpuhumiseen tai virheiden etsimiseen, se ei ole normaalia. En itse käytä yhtään aikaani jonkin satanistikultin vainoamiseen vaikka olen ihan varma että se on perkeleestä. Enkä vainoa luterilaista kirkkoa vaikka en uskokaan sen olevan tosi Kristuksen kirkko maanpäällä. Menkää puhumaan hyvää omasta uskostanne mielummin.
Suuri osa mormonikirkon kasvusta johtuu suuresta syntyvyydestä, joka sellaisissa matalan syntyvyyden maissa kuten pohjoismaat ylittää moninkertaisesti normaaliväestön. Eikö sinua itseäsi koskaan kiinnostaisi tietää kasvulukuja eriteltyinä, esim. kuinka suuri eri maissa on absoluuttinen käännynnäiskasvu, eli uusien käännynnäisten määrä vähennettynä kirkosta eronneiden määrästä? Kyllä kirkon keskusjohdossa nekin tiedetään mutta varotaan visusti julkaisemasta. Vai oletko koskaan kuullut yleiskonferenssipuheessa näillä retostettavan?
Kerran vuodessa kirkon tilastotiedot ovat jokaisen nähtävillä kirkon Liahona-lehdessä.
Siinä on eriteltynä käännynnäiskasteiden määrä ja jäsenkasteiden määrä erikseen.
Jos sinun käsityksesi on mormonien yleinen käsitys "tarkoista luvuista" niin hallelujaa vaan.
jokaisen seurakunnan osalta myös vähemmän aktiivisista , eronneista ja kuolleistakin.
Kirkko pitää hyvää huolta jäsenistään ja pyrkii auttamaan jokaista ihmistä parhaalla mahdollisella tavalla.
Kirkossa toimivat apujärjestöt, lasten Alkeisyhdistys, naisten Apuyhdistys, nuorten miesten ja naisten omat yhdistykset tekevät paljon jäejestelmällistä työtä auttaen ja huomioiden aivan jokaisen.
Sen lisäksi vielä kotiopettajat ja kotikäyntisisaret huolehtivat jokaisesta perheestä ja sen jäsenestä.
Kenenkään ei tarvitse olla yksin.
Miten ne voisimme tehdä tuon ed. mainitun jos me emme tuntisi "laumaamme" jokaista aivan nimeltä ??
Pelkät positiiviset tiedot ei ole "tarkat tiedot", voi hyvä ihminen sua sentään.
Tiedän aivan varmasti mistä puhun sillä olen toiminut niin pitkään kirkossa erilaisissa tehtävissä.
Negatiiviset asiat- jos niillä tarkoitat ihmisten rikkomuksia, ongelmia tms. henkilökohtaisuuksiin liittyvää ovat ns. luottamuksellisia asioita, joita vain seurakunnan piispa yleensä tietää- joskus (riippuu tapauksesta) myös Apuyhdistyksen johtaja.
Eihän se ole sopivaa että ihmisten henk. koht. asiat olisivat tilastoissa, mutta KAIKKI jäsenmäärät ja niihin liittyvät asiat ovat aivan yleisiä asioita ja siis jokaisen tiedossa.
Sekoitat aika mahtavasti vellit ja puurot. Hyvää pikkujoulua...
Tämä on kirkkomme periaate,
Luvut sinänsä eivät ole tärkeitä vaan ihmiset siellä takana.
Sitä varten seurakunnat on järjestetty auttamaan ihmisiä täällä ajassa.
LUKUJA KOSKIEN että kirkko ei ilmoita negatiivisia lukuja. Esim kirkon lehdessä on vaarnojen järjestäminen, mutta ei mitään notiisia, kun joku vaarna täytyykin yhdistää yhteen toisen kanssa, eli vaarnojen lukumäärä siltä kohdin laskee.
Minä en ole vihjannutkaan, että jonkun henkilökohtaisia tietoja pitäisi julkistaa. Tässä koko keskustelussa on ollut kyse LUVUISTA eikä ihmisten henk.koht. teoista tai tekemättä jättämisistä.
Kyllä noissa tilastoisa on tarkat vaarnojen lukumäärät. Mitä ihmettä oikein tarkoitat negatiivisilla tiedoilla? On vain niin että noihin lukuihin liittyen noita negatiivisiä tietoja ei vain kauheasti ole. Jäsenmäärä kasvaa nopeasti. Joten myös vaarnojen lukumäärä lisääntyy , samoin seurakuntien ja temppeleiden.
Eipä ihme, että tietonne ovat niin vajavaisia, kun tuolla tavoin jätätte aivot narikkaan.
kysymykseeni, mihin perustat väitteesi että kirkon kasvu olisi hidastunut?
Herran työtä EI MIKÄÄN voi estää!!
laskekaa itse
Jeesuskin laumaansa kutsui. Kuinkahan paljon niitä Luterilaisia nykyään on?? (AIVAN vain mielenkiinnosta tämä kysymys!)
mormonikirkossa. Naurattaa tuo jatkuva 12 millin toistelu ikään kuin se olisi joku todiste. Kasvaa ja kasvaa joo, mutta kasvu on hidastunut. Hyväksykää se.
Mihin perustat tuon väitteesi??
Kaikki tilastot puhuvat aivan toista kieltä??
Tilastoja pidetään faktana.
Sulla on aivan ihmeellinen käsitys tämän maailman asioista.
perustan sanani.
Ne ovat kaikkien vapaasti nähtävissä.
Et vielä vastannut kysymykseeni, mihin perustuen väität kirkon kasvun hidastuneen?
http://www.cumorah.com, siellä on tosi mielenkiintoista tietoa.
Jos joku kerran liittyy mormonikirkkoon niin ei se tarkota sitä että se siellä pysyy koko elämänsä. Jotkut jopa kuolee! (kauheaa).
Kirkollanne on mahtava tiedosto joka koostuu semmoisista joiden "address unknown".
Siinä se teidän tarkka huolenpito...
selvitetään.
Seurakuntiin tuleee esim. muuton jälkeen ns, muuttokirje jossa seurakunnan piispa tietää tarkalleen ketkä asuvat hänen seurakuntansa alueella ja missä osoitteessa.
Ei ole mitään "osoite tuntematon " juttuja.
Kirkolla on siis ISO tiedosto niitä, joiden osoitetta se ei tunne. Ihmsiä, jotka ovat muuttaneet mutta eivät halua enää olla kirkon kanssa tekemisissä.
Se nyt on vaan yksi juttu josta olet näköjään tietämätön. Miksikähän en ole yllättynyt.
Voi ollakin, mitä sitten? Ihmiset muuttavat paljon ympäriinsä. ja mikähän sinun mielestäsi on ISO tiedosto? On totta että moni kirkon jäsen on ns. epäaktiivinen, mutta verrattuna muihin kirkkoihin tuossa aktiivisuusasiassa on kirkkomme edellä. Nuo josefinan antamat tilastot ovat ihan yleisesti tunnettuja, eikä niiden kyseenalaistamiselle ole mitään perusteita. Erikoista miten jotkut luulevat tietävänsä enemmän kirkosta kuin itse jäsenet. Huvittaa miten esim sinä selvästi luulet kyseessä olevan jonkin huiputuksen. Sen siitä saa kun lukee propagandaa.
Aina on sellaisia joiden muutoskirjeet viipyvät jonkin aikaa, mutta ne pyritään selvittämään aina ensi tilassa kun saadaan tieto jonkun perheen tai henkilön muutosta seurakunnan alueelle.
Myös mahd. eropyynnöt käsitellään asiallisesi ja erottuaan kirkosta henkilön nimi ei teietnkään enää ole seurakunnan jäsenluettelossa.
suomessa on myös hyvin tarkka tietosuojalaki, joka tarkoittaa että ihmisten tietoja ei voi antaa kaikkien nähtäville.
Tässäkin asiassa kirkko noudattaa maan lakeja.
maailmanlaajuisesti suhteellisen pieni ns. Pohjoismaissa sillä on ylivoimainen valta-asema.
Kolmannes luterilaisista on Pohjoismaissa.
Luterilaisten kirkkojen yhteistyöelimen LML:n (Luterilainen Maailman Liitto) noin 135 jäsenkirkkoon kuuluu 61,7 miljoonaa jäsentä. Kaiken kaikkiaan luterilaisia on 65,4 miljoonaa, kun esimerkiksi anglikaaneja on miltei 80 miljoonaa. Suurin kristillinen kirkkokunta on noin miljardin hengen katolinen kirkko. Ortodokseja on tästä viidennes.
Luterilaisia asuu kaikissa maanosissa. Kolmannes heistä on Pohjoismaiden kansan- tai valtionkirkkojen jäseniä. Miltei kaikki maailman luterilaiset kirkot ovat kuitenkin vähemmistökirkkoja.
Luterilaisuus voi hyvin. Kirkkokunta on viime vuosina lihonut noin miljoonalla hengellä vuodessa, kasvun painopiste on köyhän eteläisen pallonpuoliskon kirkoissa, erityisesti Afrikassa. Esimerkiksi Nigerian ja Madagaskarin luterilaiset kirkot paisuvat käsittämätöntä 62 prosentin ja 50 prosentin vuosikasvuvauhtia.
Suurimmat luterilaiset kirkot löytyvät Euroopasta, jossa asuu ainakin toistaiseksi hieman yli puolet maailman luterilaisista. Pohjoiset kirkot Euroopassa ja Pohjois-Ameeriikassa menettävät jäseniään. Eniten luterilaisia on uskonpuhdistuksen kotimaassa Saksassa.
Tervessi kaikil Turust!