Yritättekö vaijentaa kansalaisten suut ennen tärkeitä päätöksiä? Lapset tarvitsevat Alangon koulun.
Hyvä veto
Ajattele
7234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Peltihallien sekaanko tyrkätään lapset?
Koulun rakentaminen on tontin tuhlausta, lehtikirjoitus kuvaa hyvin kokoomuksen asennetta. jos koulut olisivat olleet politikkojen kiinnostuksen kohteina aikaisemmin, ei meidän koulutilanne olisikaan näin kehno kuin se on. Lehtikirjoitus puhuu puolestaan hyvin.
Mites se kokoomukseen istuu tämä "perhekoon kaupunki". Ei mitenkään. Lapset saavat olla homeille altistettuna, kunhan vain yrittäjille löytyy mellastuskenttiä. Alangon hankekokonaisuus on tarpeen ja toteutettava. Kouluille ja päiväkodeille ei koskaan ole liian hyvää tonttia.
Onhan olemassa ihan hyviä rakennuksia ja tonttimaata nykyisen lukion ja ammattikoulun yhteydessä.
Suurmiehillä ja -naisilla on suurempia tehtäviä kuin koulut. Kauppakeskusten, kylpylöiden, Simpsiön ja muu ns. "kehittäminen" tarjoavat enemmän patsastelumahdollisuuksia.
Tarvitaan vissiinki vielä toinenkin novaparkki muistomerkiksi turhasta infrarakentamisesta. Onhan se helppo rakentaa verorahoilla mitättömyyksiä.
Ja kukahan tuon kuolun maksaa.En minä ainakaan.