Hellu voittaa landen

Väittää kuka mitä tahansa muuta niin totuus on et Hellus ON parempi asuu ku maalla.

Siks tänne kaikki tahtoo ja loput jotka ei pääse, on karmeen kateellisii. PISTE.
7863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä avaus.
Kaupunki on vielä landea parempi, mutta vyöry uhkaa.
Suuri osa, ei onneksi kaikki landella asuvat syrjäytyneet peräkammari asukit, seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ym. täyttävät kaupungin kymmenessä vuodessa.
Eräissä kunnissa mm. Urjalassa on maksettu sosiaalisesti työrajoitteisen henkilön muuttokustannukset kaupunkiin ja vuokratakuut uuden asuinpaikan kämpästä samaten.
Jo Daniel Juslenius ennusteli aikoinaan teoksessaan Suomalaisten puolustaminen näin" Roskaväki maalta siityy kaupunkeihin ja maaseutu puhdistuu kuonasta" ( muistinvaraisesti)
Samaten suurin osa ns. bongorummutuksen huippuosaajista jää rikastuttamaan stadia.

Jo nyt on nähtävissä varakkaiden perheiden muuttoaalto ympäryskuntiin 50-100 km säteellä.
Samaten valtion laitoksia tai niiden osia pyritään vaihtelevalla menestyksellä siirtämään maakuntakeskuksiin.
Helsinki ränsistyy. Raha muuttaa pois ja kohta kukaan ei ole kateellinen stadilaisille.
Valitettaa, mutta totta.

Äänestä
  • Nuo pelkosi ovat aivan aiheettomia...

    Minä ymmärrän silti sinua. Helsinki ja sen läheisyys pelottaa sinua. Pelonsekaista kunnioitusta pk:ta kohtaan on iskostettu mieliisi läpi lapsuutesi ja nuoruutesi.

    Koita kuitenkin luoda henkilökontakteja tähän kaupunkiin ja huomaat, että sinutkin hyväksytään eikä maalaisuuttasi kauheasti naureskella.

    Ole rohkea ja uskalias.

    Tsemppiä!

    Äänestä


En nyt millään haluaisi murtaa maailmankuvaasi, mutta Heinola (=Hellu) ON MAALLA. :D Oliskohan pointtisi ollut että kaikki haluavat muuttaa Helsinkiin? Varmaan kannattaa kerrata ne mantsan tunnit peruskoulussa.

Äänestä
  • Ei sullakaan näytä olevan kovin onnellinen olo! Täälä mariset omaa tuskaas kun et maalle pääse vapauteen ja luonnonrauhaan. Tääl on kaikki mitä terve suomalainen kaipaa! Muka kateellisia jos ei helsinkiin pääse!!!???=) Ei kävis mielessäkään tulla vapaaehtoisesti sinne ahtaaseen ja pinnalliseen ihmistenkaatopaikalle!! Toivottavasti tulee helsinki-lande sisällissota niin näette mitä maalla osataan. Saa helsingin huulipunapojat kokea sellasta jota ei Half Life, Haloo Eikä Doom3 voi visualisoida milläänsäkään.

    Ja kaikenlisäksi, NAURETTAVAA KUN HESAN MIEHET EI OSAA ARMEIJASSA HIIHTÄÄ ESS=)=) Otettiin ihan videolle teidän poikien hiihtokoulu ei s..tana mitä pellejä! Vetäkää jojoon ittenne ennenku pilaatte kokonaan suomalaisten mainen!!!!

    Äänestä

  • HESAN HINTTI kirjoitti:

    Ei sullakaan näytä olevan kovin onnellinen olo! Täälä mariset omaa tuskaas kun et maalle pääse vapauteen ja luonnonrauhaan. Tääl on kaikki mitä terve suomalainen kaipaa! Muka kateellisia jos ei helsinkiin pääse!!!???=) Ei kävis mielessäkään tulla vapaaehtoisesti sinne ahtaaseen ja pinnalliseen ihmistenkaatopaikalle!! Toivottavasti tulee helsinki-lande sisällissota niin näette mitä maalla osataan. Saa helsingin huulipunapojat kokea sellasta jota ei Half Life, Haloo Eikä Doom3 voi visualisoida milläänsäkään.

    Ja kaikenlisäksi, NAURETTAVAA KUN HESAN MIEHET EI OSAA ARMEIJASSA HIIHTÄÄ ESS=)=) Otettiin ihan videolle teidän poikien hiihtokoulu ei s..tana mitä pellejä! Vetäkää jojoon ittenne ennenku pilaatte kokonaan suomalaisten mainen!!!!

    maalla osataan hiihtää, eikä siihen tarvita edes suksia. Köyry selkä, kädet polvissa ja laahustava askel takaavat menestyksen myös sukset jalassa.

    Äänestä

Helluttelija provosoi taas,
painu helluus eli maalle

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


antiBönde kirjoitti:

Väittää kuka mitä tahansa muuta niin totuus on et Hellus ON parempi asuu ku maalla.

Siks tänne kaikki tahtoo ja loput jotka ei pääse, on karmeen kateellisii. PISTE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu