Millaisissa kirpparitavaroissa olisi mahdollisesti demoni/demoneita? Haluaisin löytää sellaisen esineen jossa olisi kyseinen olento, saisi hieman jännitystä ja seuraa tylsiin ja yksinäisiin iltoihin.
kirpparilta
demonikaveri
658
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Smurffileluissa ja -hahmossa ainakin.
Kerrotaan että Eräällä Valtakunnansalilla
oli jt-lapsen smurffilelu herännyt henkiin,
kipittänyt puhujalavalle,
kiivennyt
mikin johtoa pitkin puhujan eteen pyödälle ,
pudottanut siitä UM-pamfletin lattialle
ja kimittänyt:
*Täyttä patskaa*
sen jälkeen näytti rivoja merkkejä,
hyppäsi lattialle ja
puraisi Veli vanhinta nilkkaan.
Vanhin sai lievän sydärin ja kiidätettiin ensiapuun
ambulanssilla ja
jäi tarkkailuun saatuaan jäykkäkouristuspiikin pureman vuoksi
sen jälkeen on kaikilta Suomen jt-lapsilta kielletty Smurffilelut
demonien pesäpaikkoina
Eihän demoni pääse valtakunnan salin sisälle ainakaan todistajien omien sanojen mukaan, joten miten demoninen smurffilelu olisi voinut tehdä tämän??
Oikeasti demonisia leluja on joiden kautta demoni on päässyt aiheuttamaan yhtä sun toista.
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2013/10/01/robert-nukke-kirottu-lelu/
http://www.warrens.net/Annabelle.html
noita smurffijuttuja on ylitsepursuavan paljon :D
Se VELHO olis tietenkin smurffihahmoista paras
varo ettei se pure sua,
onhan sulla rokotukset kunnnossa?
Sellainen esine joka laittaa mielikuvituksen laukkaamaan käy.
demonikaveri20.1.2015 21:160
Millaisissa kirpparitavaroissa olisi mahdollisesti demoni/demoneita? ##
kaikki RISTIT käy
gootit ja saatananpalvojat kyllä hamstraa niitä kirppareilta,
mutta voit onnistua löytämään
Williamsin tennissisaruksilla on lahkolaisäiti, ja vaikka sanotaan etteivät nämä olisi kastettu lahkoon, oli kerran toinen tennismatsin jälkeen arvellut demonien vieneen syötöt huonoiksi.
Kaikki todistajat eivät kierrä kirpputoreja vaan tekevät löytöjä siinä kuin muutkin.