höh

"Aluksi maa oli autio ja tyhjä"
Aluksi maata ei ollut olemassakaan! Eikä sen kummemmin aurinkoakaan.
Tämä ukko ei usko kuin siihen minä näkee
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Myöskään aurinkokunnassamme ei ollut muitakaan tähtiä. Ei ollut olemassa galakseja, eikä niiden biljoonaa aurinkoa. Maailmankaikkeutta jossa olemme ei ollut ja niitä muitakaan.
Sitten joku duunas miehen ja naisen. Vei nämä syrjäisen galaksiin ja juuri tähän aurinkokuntamme tälle tähdelle.
Hän toivoo meiltä jotain käytöstä, mutta ei kerro sitä meille. Vahingossa tai tarkoituksella teki meistä niin tyhmiä että emme sitä tajua.
Risukaan ei katkea jos hän ei sitä halua. Hän haluaa ettemme ymmärrä hänen tahtoaan, jotta saa laittaa meidät sitten helvettiinsä, joka lienee omanlaisensa versio Quantamon kidutuskeskuksesta. Meillä uskonnonope kertoi minkälainen tuo on. Kekään ei sinne mene jos ei ole pakko.
Mitä hyötyä on laittaa ihminen helvettiin kärsimään? Ja tuokin on kuulemma enemmän kuin elinkautinen. Hyvällä käytöksellä ei voi lyhentää ja vapautuminen ei ole koskaan mahdollista. Sanoi että helvetistä ei voi sitten enää siirtyä taivaaseen. Taivas on hyvä paikka, siellä ei ole enää mitään sääntöjä. Voi olla niin kuin haluaa.

Olisikohan kannattanut heti ihan aluksi miettiä sitä miksi luoda ihminen tai muutakaan elävää. Kelle meidän elämällä halutaan jotain osoittaa ja minkä takia? Kenen luulisi näitä "koetuloksia" kaipaavan jos jo kaikesta tiedetään kaikki. Kuka tekee tahallaan vajakin ja sitten kiusaa sitä, kun se ei ole kykenevä tottelemaan, varsinkaan kun edes komentojakaan anneta.

Äänestä

Aluksi Jumalan pää oli autio ja tyhjä. Ja niin se on edelleenkin olemattoman onkalo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dkdkdkdkdkdk kirjoitti:

"Aluksi maa oli autio ja tyhjä"
Aluksi maata ei ollut olemassakaan! Eikä sen kummemmin aurinkoakaan.
Tämä ukko ei usko kuin siihen minä näkee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu