KEPUn kannatus lähti syöksymään

Tänään Hesarin tuore puolueiden kannatusmittaus toi positiivisia uutisia.

KEPUn nousukiito on hyytynyt ja puolueen kannatus on lähdössä syöksyyn.

Samaan aikaan Kokoomus on taas lisännyt kannatustaan ja on toiseksi suurin puolue.

Juha Sipilän kupla on puhjennut.
1095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

känä

Ei vaikuta syöksyltä. Käsittämättömän kova kannatus kepulla joka tapauksessa on.
Jos kalluppi tehdään maaseudulla niin kannatus lienee 75 %

Äänestä

Hoh hoh hoo!

Siihen meni Sippilän pääministeriys. Sippilä sippasi.

Äänestä

Känä ja kapi ovat kuin kaksi marjaa, valehtelevat järjestään avauksissaan. Känä ei liene koskaan kuullut virhemarginaalista. Muistaakseni myös molemmat pitivät viime vaalien jälkeen varmana, että kepu kuihtuu pikkupuolueeksi.

Eipä toteutunut punikkikavereiden toive ja sekös vi tuttaa.

Äänestä

Kepun kuntohuippu osuu taas harjoittelujaksolle.

Äänestä
  • Känää hatuttaa taas nousta häviövaalien jälkeen, niin kävi viime vaaleissakin, ei meinannut päästä millään alkuun kun oli rökälehäviö känällä, sama toistukoon.

    Äänestä

Kepuleilla on eduskuntavaalien jälkeen taas mustan hatun päivä.

Äänestä

Kysely tehtiin Helsingissä, joten Keskustan kannatusluvut ovat aivan uskomattoman hyvät.
Keskusta on lähes ainoa mahdollisuus PK yrittäjälle, muut ovat polkeneet yrittäjät suohon. PK yrittäjien työntekijät tulevat samalla äänilaariin. Ovat nähneet jo liikaa lomautuksia ja irtisanomisia. Järkevä julkisen sektorin työntekijäkin näkee jo mistä kenkä puristaa ja alkaa ymmärtämään, että nyt ei kilpailla enää palkankorotuksista tai työajan lyhentämisestä.
Seuraavassa hallituksessa on kolme suurinta: Pääministeri Keskustasta, Kokoomus ja Demarit. Takiaispuolueetkin putoavat nyt oppositioon. Puhutaan paljon suuremmista asioista, kuin pakko Ruotsista tai raideliikenteestä.
Keskusta tulee myös kaupunkeihin ja loppuu suurkaupunkien pakkoliitos puheet, sekä turha selvittäminen. Perustuslaki saadaan jälleen kunniaan.
Keskusta laittaa Suomen kuntoon, tervetuloa !

Äänestä

Äänestäjät ovat ymmärtäneet nyt Kepun petollisuuden. Vaaleissa kepun kannatus lienee 10-11 %:n luokkaa.

Äänestä

Vai lähti syöksymään, sama otsikointi marraskuussa kun ei ollut jatkuvaa nousua. Kokoomuksen ajaa alas Stypid, kansa ei usko enää Käteisen ajan valehteluun "työväen puolueesta"
Valtalehdistö ei löydä Sipilästä negatiivista kirjoitettavaa kuten Väykkää on mustamaalattu. Lähes kaikilla suomalaisilla on Väykästä mielipide ja kuinka moni hänet tuntee, ei lehtijuttujen perusteella voi ihmistä arvioida. Jonkun sossu/vassari- toimittajan tekemiä juttuja. Väyrysen itsevarmuus, oikeaan osuneet arviot ja tietopohja ärsyttää heikolla itsetunnolla varustettuja ihmisiä.

Äänestä

Kepu putoaa nyt kuin kivi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Tänään Hesarin tuore puolueiden kannatusmittaus toi positiivisia uutisia.

KEPUn nousukiito on hyytynyt ja puolueen kannatus on lähdössä syöksyyn.

Samaan aikaan Kokoomus on taas lisännyt kannatustaan ja on toiseksi suurin puolue.

Juha Sipilän kupla on puhjennut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu