Täällä on jonkun verran käyty keskustelua vuoden 1918 sisällisodasta. Tämänkin sodan osalta voi kysyä, että mitä historia opetti tälle päivälle ja tulevaisuudelle.
Sodan syyt liittyivät yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Maassa vallitsi taloudellinen ja valtapolittinen epätasa-arvo. Työväestön ja maattoman maatalousväestön asema oli huono ja tulevaisuus epävarma. Asiaa pahensi elintarvikepula, mikä johtui Venäjän tuonnin tyrehtymisestä. Ilman näiden yhteiskunnallisten epäkohtien olemassaoloa mihinkään kapinaan suomalaiset eivät olisi ryhtyneet.
On vähän irvokasta, että kapinaa pidetään jotenkin epäisänmaallisena tekona. Jos kapina olisi nimittäin ajoittunut hieman aikaisemmaksi eli kesään 1917, jolloin tyytymättömyys alkoi kasvaa, kapinaa olisi luultavasti pidetty hyvinkin isänmaallisena ryhtiliikkeenä, koska työväestöpohjainen vasemmisto tavoitteli Suomen itsenäistymistä. Kapinaan ei ryhdytty Suomea vastaan, vaan olojen parantamiseksi. Tämä on syytä pitää mielessä.
Sodan jälkeen alettiin sitten melko piankin parantamaan työväestön ja torppareiden asemaa. Välttämättömiin uudistuksiin älyttiin siis ryhtyä vasta sodan opettamina. Oli tietysti hyvä, että edes silloin. Kunnia tästä kuuluu pitkälti maltilliselle oikeistoille, johon Maalaisliittokin kuului. Myöhemmin Suomen kansaa on yritetty eheyttää maltillisen oikeiston ja maltillisen vasemmiston yhteistyöllä. Siinä on onnistuttu erinomaisesti.
Suomi on pienten tuloerojen ja vähäisten elintasoerojen maa. Periaatteena on ollut, että vähimmäisturva taataan kaikille. Näin on vältytty ja vältytään yhteiskunnallisten ongelmien syntymiseltä. Poliittinen ja taloudellinen tasa-arvoisuus eheyttää kansaa missä päin maailmaa tahansa yhtenäiseksi ja rauhanomaiseksi.
Työttömyys ja sen mukanaan tuoma suhteellinen köyhyys on rassannut maatamme jo reilun vuosikymmenen. Perusturvaverkko ei ole pettänyt, mutta taloudellinen eriarvoisuus on kyllä lisääntynyt. Tulevan varalta avainasemassa on kyky visioida globaaleja muutoksia ja varautua niihin ajoissa. Katteettomia lupauksia ei saisi antaa, vaan sopeutuminen uuteen pitäisi aloittaa ennakolta. Tämän vuoksi kaikkinaisia rakenteellisia jähmettymiä pitäisi purkaa.
Yhteiskunnalliset ongelmat syntyvät siitä, kun jonkun väestönosan taloudelliset menestymismahdollisuudet alkavat huonontua. Syntyy liikaväestöongelmia. Suomessa tämä näyttäisi olevan nykyisin vaarana erityisesti alueellisessa suhteessa. Maatalouden varaan rakentunut haja-asutus-Suomi ei kykene tuottamaan väestölleen sitä taloudellista menestystä, johon muu maa pystyy. Sen vuoksi näillä alueilla asuvalle liikaväestölle tulisi luoda mahdollisuuksia parempaan elämään esim. koulutuksen avulla. Rakenteellista jähmeyttä ei tässä pidä suosia, koska se johtaa lopulta haaksirikkoon ja yhteiskunnallisten ongelmien syntyyn. Jo nyt on nähtävissä maatalousväestön tyytymättömyys. Se johtuu juuri siitä, että heitä on pidetty katteettomien lupausten pauloissa.
Sodan syyt liittyivät yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Maassa vallitsi taloudellinen ja valtapolittinen epätasa-arvo. Työväestön ja maattoman maatalousväestön asema oli huono ja tulevaisuus epävarma. Asiaa pahensi elintarvikepula, mikä johtui Venäjän tuonnin tyrehtymisestä. Ilman näiden yhteiskunnallisten epäkohtien olemassaoloa mihinkään kapinaan suomalaiset eivät olisi ryhtyneet.
On vähän irvokasta, että kapinaa pidetään jotenkin epäisänmaallisena tekona. Jos kapina olisi nimittäin ajoittunut hieman aikaisemmaksi eli kesään 1917, jolloin tyytymättömyys alkoi kasvaa, kapinaa olisi luultavasti pidetty hyvinkin isänmaallisena ryhtiliikkeenä, koska työväestöpohjainen vasemmisto tavoitteli Suomen itsenäistymistä. Kapinaan ei ryhdytty Suomea vastaan, vaan olojen parantamiseksi. Tämä on syytä pitää mielessä.
Sodan jälkeen alettiin sitten melko piankin parantamaan työväestön ja torppareiden asemaa. Välttämättömiin uudistuksiin älyttiin siis ryhtyä vasta sodan opettamina. Oli tietysti hyvä, että edes silloin. Kunnia tästä kuuluu pitkälti maltilliselle oikeistoille, johon Maalaisliittokin kuului. Myöhemmin Suomen kansaa on yritetty eheyttää maltillisen oikeiston ja maltillisen vasemmiston yhteistyöllä. Siinä on onnistuttu erinomaisesti.
Suomi on pienten tuloerojen ja vähäisten elintasoerojen maa. Periaatteena on ollut, että vähimmäisturva taataan kaikille. Näin on vältytty ja vältytään yhteiskunnallisten ongelmien syntymiseltä. Poliittinen ja taloudellinen tasa-arvoisuus eheyttää kansaa missä päin maailmaa tahansa yhtenäiseksi ja rauhanomaiseksi.
Työttömyys ja sen mukanaan tuoma suhteellinen köyhyys on rassannut maatamme jo reilun vuosikymmenen. Perusturvaverkko ei ole pettänyt, mutta taloudellinen eriarvoisuus on kyllä lisääntynyt. Tulevan varalta avainasemassa on kyky visioida globaaleja muutoksia ja varautua niihin ajoissa. Katteettomia lupauksia ei saisi antaa, vaan sopeutuminen uuteen pitäisi aloittaa ennakolta. Tämän vuoksi kaikkinaisia rakenteellisia jähmettymiä pitäisi purkaa.
Yhteiskunnalliset ongelmat syntyvät siitä, kun jonkun väestönosan taloudelliset menestymismahdollisuudet alkavat huonontua. Syntyy liikaväestöongelmia. Suomessa tämä näyttäisi olevan nykyisin vaarana erityisesti alueellisessa suhteessa. Maatalouden varaan rakentunut haja-asutus-Suomi ei kykene tuottamaan väestölleen sitä taloudellista menestystä, johon muu maa pystyy. Sen vuoksi näillä alueilla asuvalle liikaväestölle tulisi luoda mahdollisuuksia parempaan elämään esim. koulutuksen avulla. Rakenteellista jähmeyttä ei tässä pidä suosia, koska se johtaa lopulta haaksirikkoon ja yhteiskunnallisten ongelmien syntyyn. Jo nyt on nähtävissä maatalousväestön tyytymättömyys. Se johtuu juuri siitä, että heitä on pidetty katteettomien lupausten pauloissa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sossut olisi halunneet vasemmistovallankumouksen toteutuvan Suomessa.
Mielipidepankki minua ja täällä kai kaikkia muita parempana historiantuntijana ja tuntemistaan asioista hyvin kirjoittavana ei tarvitse minun sivustatukeani, mutta en kuitenkaan voi olla puuttumatta tuohon möläytykseesi. Puhut nimittäin melkein kuin CITY-Keskusta, joka nimikin on minulle ja varmaan myös monelle muulle kaiken tietämättömyyden ja harhaluulojen synonyymi.
Mielipidepankki on kirjoitellut nyt parina viime päivänäkin täällä paljon kyseisestä asiasta. Osasyy siihen lienee ollut Väinö Tanneria koskeva avaukseni. Siinä ja sen perusteella myöhemmin esittämääni Mielipidepankki myös kritisoi ollen eräistä asioista aika lailla eri mieltä kanssani. Luopumatta mm. vapaussotaan liittyvistä omista näkemyksistäni totean, että Mielipidepankin esittämät tiedot ja näkemykset olivat kyllä tarpeen, myös minulle omaa ajatteluani avartaakseni.
Mielipidepankki on perusteellisesti ja varmasti oikein kuvannut vapaussodan syitä, siihen johtanutta yhteiskunnallista kehitystä. Ensinnäkään läheskään kaikki sosialistit eivät sotaa, kapinaa, halunneet, ja sitä haluavillakaan ei kaikilla ollut tarkoituksena edes vallankumous, yksinomaisesti työväen vallan pystyttäminen Suomeen, ja juuri kenelläkään heistä ei ollut tarkoituksena Suomen liittäminen Neuvostoliittoon. Tämän tietää jokainen noiden aikojen historiaan perehtynyt. Miksi Sinä et ole perehtynyt siihen?
Miksi Sinä et voi lukea ajatuksella esim. Mielipidepankin kirjoituksia ja tarkastella niitä omien tietojesi - kai Sinulla sellaisiakin on - ja näkemysresi valossa. On tyhmää ja loukkaavaa huitaista noin vain mitättömiksi toisen perustellut ja vakuuttaviin tiedonosoituksiin perustuvat näkemykset. Sellaiseen syyllistyy vain se, jolla ei ole oikeasti uskoa itseensä, näkemyksiinsä ja tietoihinsa. Se on siitä tietoisuudesta kumpuavaa torjuntaa, joka on sikäli turhaa, että tietoisuutta omien eväiden vähäisyydestä se ei poista.
Täällä aina kaipaillaan keskustelua. Miksi vain muutamat keskustelevat, esittäen omia näkemyksiään, kysellen toisenkin mielipiteitä ja ollen valmis muuttamaan kantaansa ja jopa perumaan sanomaansa, jos toinen osoittaa hänen olleen väärässä. Keskustelua, "debattia" haikailevat eniten ne, jotka eivät siihen ryhdy ollenkaan, kun tietävät itsekin itsensä siihen kykenemättömäksi. Nyt en tarkoita Sinua, mutta opiksesi voisit kuitenkin nämä ajatukseni ottaa.
KKK ei halua keskustella kuin samanmielisten kanssa. Onneksi niin typeriä on vähän.
"KKK ei halua keskustella kuin samanmielisten kanssa. Onneksi niin typeriä on vähän."
Tai sitten toisin päin. Eli on niin vähän tarpeeksi viisaita pystyäkseen keskusteluun kanssani. Sinäkään et näy kuuluvan niihin.
Siitä huolimatta avaukseni ja muutkin puheenvuoroni täällä näkyvät kyllä saavan huomiota herättävän paljon mielenkiintoa ja myös vastaamaan yrittäviä. Kuten sain Sinutkin tempaistua mukaani!
Onpas konformistista ja katteettoman optimistista tekstiä. Ei tässä maassa ole koskaan mitään kaikkia kansankerroksia läpäisevää yksituumaisuutta saavutettu. Vaikka onkin eletty hyvin ahdistavassa ja erilaisuutta suvaitsemattomassa yhtenäiskulttuurissa, kansalaissodan haavat ovat auki tänäkin päivänä.
Ja varsinkin tänä päivänä. Nyt nimittäin tulo- ja varallisuuserot ovat taas repeämässä ja samat haavat aukeamassa.
Aina öljykriisistä lähtien taloudellisten taantumien aiheuttama työttömyys on ollut luonteeltaan pysyvää. Toipuminen taantumista ei ole nostanut työllisyyttä läheskään taantumia edeltäneelle tasolle, vaan työttömyys on jo vuosikymmeniä pitkässä juoksussa kasvanut. Tälle kehitykselle ei ole loppua, ja on ennakoitu, että nykyisistä ja tulevista sukupolvista noin kolmannes ajautuu heti peruskoulun jälkeen syrjään yhteiskunnasta.
Niille joilla työtä on, työstä on tullut kilpailutettua orjuutusta, josta normaali-ihmiset eivät enää terveenä selviä. Poliitikot ovat talouselämän edessä voimattomia, ja talouselämä on tunnevammaisten liberalistipsykopaattien hallussa. Sairastuvuus kasvaa ja pinnan alla muhii loppuunpalamisen pommi.
Yhä useampi putoaa kelkasta. Mitä enemmän kilpailusta pudonneita, sitä rajumpaa kilpailu on jäljelle jääneiden joukossa.
Työttömien joukossa taas ruvetaan kuolemaan. Juuri hiljattain julkistettu tutkimus kertoo, että yli kaksi vuotta työttöminä olleet alkoholisoituvat, ja heidän keskuudessaan kuolleisuus on kolmekertaista muuhun väestöön verrattuna.
Onpas individualistista ja katteettoman pessimistista tekstiä.
Tuskin missaan maassa päästään koskaan siihen, että saavutetaan kaikki kansankerrokset läpäisevä yksituumaisuus. Tämäkin asia on enemmän tai vähemmän suhteellinen. Jos vertauskohdetta haetaan vuosista 1917-1918, niin sen jälkeen on voitu jo paljon paremmin. Tämä on luonut edellytykset sellaiselle yksituumaisuudelle, että asioita on voitu hoidella normaalissa laillisessa järjestyksessä ilman suurempia väkivaltaisuuksia tai tyytymättömyyden ilmaisuja.
Tämän päivän tulo- ja varallisuuserot ovat edelleen vähäiset. Tämä johtuu siitä, että jokaiselle kansalaiselle voidaan taata perustoimeentulo. Näin ei ollut asianlaita vuosina 1917-1918.
Työttömyyttä esiintyy kyllä pysyväisluonteisesti. Työttömyys ei kuitenkaan ole välttämättä mikään merkki kurjuudesta. Ensinnäkin täytyy tarkastella työttömyyden henkilöitymistä. Vasta 90-luvun laman jälkeen työttömyyden voidaan sanoa henkilöityneen sillä tavalla, että se koskettaa samoja henkilöitä pitkän ajan.
Toiseksi työttömyys johtuu myös työelämän sääntelystä ja sosiaaliturvasta. Jos meillä mnimipalkkalainsäädäntö kumottaisiin ja sosiaaliturva purettaisiin, työllisyys kohenisi huimasti, jopa niin, että vallitsisi työvoimapula.
En tietenkään suosita, että näin pitäisi tehdä, mutta tämä kertoo siitä, että työttömyyskin on suhteellinen taloudellinen suure, joka riippuu vähän siitä, mistä se roikkuu.
Tilanne Suomessa on sellainen, että verotuksen ja sosiaaliturvan kautta työttömyydenkin yksilölle aiheutuvia kustannuksia tasataan. Tämä tasaus on se perusturva, joka pitää ihmiset poissa väkivallan ja omankäden oikeuden tieltä.
Työttömien kuolleisuus on muita suurempaa ja tämä on kieltämättä ongelma. Työttömyys syrjäyttää ihmisiä ja tuo mukaan usein sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia. Tämän takia meillä tulisi suhtautua avaramielisemmin sellaisiin ehdotuksiin, joilla työllisyyttä voitaisiin parantaa. Ihmisten motivoiminen työhön olisi tärkeää. Pitäisi luoda tilanne, jossa palkkatyö kaikissa tapauksissa tuo ihmiselle paremman toimeentulon kuin jättäytyminen sosiaaliturvan varaan. On nimittäin tosiasia, että meillä on paljon myös niitä, joiden mielestä ei kannata mennä töihin, kun työllä ansaittu lisäeuro sosiaaliturvasta saatuun on vähäinen. Tätä ongelmaa ei ole kyetty ratkaisemaan.
Työelämän kovuudesta olen osin samaa mieltä. Meillä on menty jonkinlaiseen ylitehokkuusajatteluun. Minusta tällaisella pakkotahdilla ei tosiaankaan päästä kuin lyhytjännitteiseen tehokkuuden lisäämiseen. Työvoiman motivaatio on mysö tehokkuden akku ja motivaatiota pitäisi pyrkiä pitämään jatkuvasti yllä. Meillä on kannattavuusajattelua yritetty tuoda joka puolelle, sinnekin mihin se ei kunnolla istu. Esim. terveyspalveluiden olennaiden puoli on potilaan huomioiminen kokonaisuutena, johon kuuluu sosiaalinen kanssakäyminen hänen kanssaan. Työn olennaisesta sisällöstä joudutaan tinkimään, jos tehokkuuteen luetaan vain osa työn sisällöstä. Toinen esimerkki: Tehokkain poliisimies on sellainen, jonka tutkittavaksi ei tule rikoksia. Jos hän pelkällä olemassaolollaan estää rikoksia, hän on palkkansa ansainnut.
" Tuskin missaan maassa päästään koskaan siihen, että saavutetaan kaikki kansankerrokset läpäisevä yksituumaisuus. "
" Työttömien kuolleisuus on muita suurempaa ja tämä on kieltämättä ongelma. "
" Työttömyys syrjäyttää ihmisiä ja tuo mukaan usein sosiaalisia ja psyykkisiä ongelmia. "
" Työvoiman motivaatio on myös tehokkuden akku ja motivaatiota pitäisi pyrkiä pitämään jatkuvasti yllä. "
Aivan loistavaa. Hyvää päivää kirvesvartta.
Ja taas pääsit (yksin)keskustelussasi askeleen eteenpäin - vai menikö se taaksepäin. Varmaat kykenet itse antamaan siitä objektiivisen arvion. Varmalla tyylilläsi, tietenkin.
Kuka elää omissa maailmoissaan? Mitä oikein pitäisi ajatella esim. seuraavasta:
Yhdysvallat on esimerkki talousjärjestelmästä, jossa minimipalkkoja ei juuri ole ja sosiaaliturva ei kilpaile työn hinnan kanssa. Työttömyyttä on hyvin vähän verrattuna Suomen tilanteeseen. Jos maassa luodaan hyvä pohja yritteliäisyydelle, se tarvitsee myös työvoimaa. Joissakin ammattiryhmissä voi tulla silloin pulaa työvoimasta kuten USAssakin on tapahtunut. Sinne on värväytynyt hurja määrä työntekijöitä ulkomailta. Tuloerojen kasvuun tällainen systeemi luonnollisesti johtaa, mutta työttömyys on vähäistä.
Viro on esimerkkinä lähempää maasta, jossa kokeillaan talousliberalismin konsteja. Jäämme nyt seuraamaan sivusta, miten Viron käy.
Vapaa palkanmuodostus määräytyy tietysti kysynnän ja tarjonnan perusteella. Ei kyse ole silloin mistään työantajan yksipuolisesta hinnanmuotoilusta. Työntekijä on valmis työhön niillä ehdoilla, jotka hän kokee mielekkäiksi. Kyllähän vaihtoehtona tälle on kuitenkin se, että työ pakenee meiltä koko ajan halpatyömaihin. Kuinka kauan sitten muiden raamit kestää sitä, että verotuksella tasataan tulonjakoa.
Esitykseni oli luonnollisesti teoreettinen ja periaatteellinen siinä, että työllisyyttä voidaan kohentaa, kun työn teon arvoa kohotetaan suhteessa sosiaalisina tukina saatuihin tuloihin. Työttömyyden ratkaisemikseksi voi olla sen vuoksi ehkä tarpeenkin kajota matalapalkkakysymykseen, mitä Raimo Sailas ehdotti ennen viime eduskuntavaaleja. Yksi malli voisi olla ns. negatiivisen tuloveron malli, jossa pienipalkkaisuutta kompensoidaan verontasauksella eli eräänlaisella tarveharkintaisella kansalaispalkalla.
Ehkä kerrot oman reseptesi työttömyyden lopettamiseen, niin voimme sitten tutustua siihenkin lähemmin niin, ettei tarvitse koko ajan pohtia vain minun esittämiäni huonoja malleja.
Amerikan pitkän linjan esimerkki toistettiin osin samojen talousasiantuntijoiden opastuksella Thatcherin Englannissa, ote oli ehkä opillisempi ja mm. ammattiyhdistysliikkeen alasajo rautaisempi. Tunnuslauseena oli kaikkien liberalistien taloususkonnon ensimmäinen käsky: "On ensin tuotettava jotain jaettavaa, ja vasta sitten, eli käytännössä ei koskaan, päästään jakamaan."
Thatcher ei nimittäin koskaan päässyt jakopolitiikkaan asti. Siitä huolimatta että pysyi vallassa kunnes muuttui hysteerikoksi. Samaten meillä Viinasen, Sailaksen ja Lipposen otteet julkistalouksien alasajamisessa ovat tuottaneet vain lisääntyviä supistustarpeita, samaan aikaan kun yksityinen rikkaus valtakunnassa on kasaantunut räjähdysmäisesti.
Toinen loistava liberalistinen klisee:
" Työntekijä on valmis työhön niillä ehdoilla, jotka hän kokee mielekkäiksi. "
Huhuu. Mitä työntekijän vaakakuppiin pannaan? Nälkäkuolema, asunnottomuus, pakkovelkaantuminen, oikeusturvan, sairaanhoidon ja koulumahdollisuuksien puuttuminen? Tällaiset verbalisaatiot ovat todella ällöttäviä, koska niissä naamioidaan nimellisen vapauden kaapuun se tosiasia että jonkun on pakko suostua mihin tahansa selvitäkseen seuraavaan päivään. Näitä oppeja yleensä esittelevät mielipide- yms. pankkiirit, jotka elämässään eivät ole kokeneet mitä on olla köyhä ja alistettu.
Valitettavasti siis liberalistiset esimerkit ovat todistaneet vain se että niillä on päädytty siihen umpikujaan johon hyvinvointiyhteiskunnatkin nyt ovat ajautumassa. Kun raha ohjaa, ihmisistä tulee taloudelle pelkkiä rasitteita. Ei ole sellaista liberalistista mallia, joka pelastaisi ihmisten enemmistön pienen rikkaan yläluokan tunnustaman taloususkonnon helvetistä.
Siksi ensimmäinen edellytys kaikelle on, että tosiasiat tunnustetaan ja lakataan puhumasta kliseillä. Ei pidä sallia itsepetosta, eikä pidättäytyä turvallisissa konformistisissa käsitekiemuroissa. Jos talous on järjestelmä, jossa yksittäiset toimijat toimivat itselleen taloudellisesti järkevimmällä tavalla, mutta toimintojen yhteisvaikutuksena seuraa katastrofi josta tuskin kukaan selviää, kyllä toimijoiden toiminta silloin pitää kyseenalaistaa.
Ensimmäinen askel siihen suuntaan on se että toimijoiden järki ja moraali tajutaan eri asiaksi kuin yhteinen hyvä.
Suomen sisällissodalle on monta nimitystä ja kaikille niille löytyy varmasti perusteensa. Sitä käytiin vapaussotana venäläisiä vastaan, punakapinana (muodollisesti) laillista hallitusta vastaan ja luokkataisteluna työtätekevän ja omistavanluokan välillä. Veljessota se oli myös ihan konkreettisestikin, koska oli tapauksia, joissa veljekset olivat eri puolilla. Kaiken kaikkiaan se oli suurin mahdollinen kansallinen katastrofi jossa perinteisen sodan määritelmät eivät täyty. Sodalle ei ole yksiselitteistä, perimmäistä alkusyytä vaan tilanteet kehittyivät monella tasolla yhtäaikaa vielä järjestäytymättömän valtion sisällä. Siinä suhteessa se ei periaatteellisesti eronnut esim. Jugoslavian sisällissodasta ja vaikkapa nyt Irakissa kehittymässä olevasta tilanteesta. Omasta mielestäni sisällisota on kuvaavin ja neutraalein ilmaisu, jota tieteellisessä historiankirjoituksessakin nykyään enenevästi käytetään. Vapaussota-nimikeen tekee mielestäni irvokkaaksi erityisesti valkoisten harjoittama etninen puhdistus ja se, että Venäjä oli jo aloittanut joukkojen kotiuttamisen. Maaliskuussa 1917 venäläisiä sotilaista oli Suomessa vielä yli 50 000 ja sisällisodan aikana enää (eri lähteistä riippuen) 2000-4000. Venäjällä oli joukkojen kotiuttamiseen käytännön tarvekin Saksan helmikuussa 1918 aloittaman hyökkäyksen torjumiseksi. Toisaalta nimitystä ”Vapaussota” voidaan puolustaa myös sillä, että punaisten keskuudessakin siitä puhuttiin tarkoituksessa vapautua ”riistäjän kahleista”.
Sodan syttymiseen vaikttaneita syitä mitenkään tärkeysjärjestykseen asettamatta voidaan luetteloida esimerkiksi seuraavalla tavalla:
1. Sisällisotaan syttymiseen vaikutti oleellisesti se, että Suomella ei ollut järjestysvaltaa, siis poliisia tai armeijaa sen jälkeen kun maaliskuussa 1917 Venäjän tsaari oli menettänyt kruununsa ja Suomi suuriruhtinaansa. Päinvastoin täällä olevat venäläisjoukot alkoivat käyttäytymään mielivaltaisesti. Maa ajautui sekasortoon ja kaupungeissa oli jopa nälänhätä. Työttömyys, hintojen nousu ja nälkä johti mellakointiin ja maaseudulla tuottajilta pakko-otettiin elintarvikkeita. Myös porvarilliset ryhmät syyllistyivät erilaisiin laittomuuksiin ja provokaatioihin. Järjestyksen ylläpitämiseksi porvaristo perusti järjestyskaarteja eli suojelukuntia ja sosialistit omiaan eli punakaarteja syksystä 1917 lähtien. Näiden aseistautneiden ryhmien olemassaolo jo sinänsä kiristi tilannetta ja eri puolilla maata tapahtuneiden provosointien jälkeen päädyttiin puolue-elimiä kuulematta aseelliseen välienselvittelyyn.
2. Sosialistien mieliä katkeroitti se, että kesällä 1917 oli sosialistienemmistöinen eduskunta jo hyväksynyt lain (nk. valtalaki), jolla tsaarin valtaoikeudet oli siirrettu Suomen eduskunnalle. Porvarilliset puolueet eivät tuota lakia hyväksyneet vaan päinvastoin vaativat, että valtalaki on alistettava Venäjän, siis tuon 100 vuotisen sortajan hyväksyttäväksi. Venäjä ei tuota lakia tietenkään hyväksynyt ja se oli porvaripuolueiden tarkoituskin. No, Venäjällä tapahtui sitten bolshevikkivallankumous marraskuussa 1917 (juliaanisen kalenterin mukaan lokakuussa 1917) ja osat vaihtuivat.
3. Suojeluskuntien nimeäminen "lailliseksi" järjestysvallaksi ei enää tammikuun 15. päivä 1918 ollut mitään merkitystä, koska riittävää kansan luottamusta ne eivät varmasti nauttineet jo tapahtuneiden terroritekojen vuoksi. Pelkällä nimeämisellä ei ole järjestystä luovaa vaikutusta varsinkaan jos se tehdään aivan liian myöhään, vaan päinvastoin se provosoi tilanteen äärimilleen ja monet näkivät juuri sen vuoksi kyseessä olevan luokkataistelun, jollaisena kansanvaltuuskunta sen julisitkin alkaneeksi 26. tammikuuta 1918.
4. Vuonna 1918 jännittynyt tilanne Suomessa karkasi myös SDP:n johdon käsistä. Jakaantuminen kommunisteihin ja sosialidemokraatteihin oli puolueessa käynnissä. Vielä tammikuun puolivälissä 1918 puolueen päättävien ja toimeenpanevien elinten enemmistö oli vallankumousta vastaan. ässä yhteyedessä ei pidä unohtaa sellaisia henkilöitä kuin Väinö Tanner, Väinö Voionmaa, Miina Sillanpää ja Matti Paasivuori jotka jättäytyivät sivuun ja jotka sittemmin nostivat SDP:n uudelta pohjalta eurooppalaiseksi sosialidemokraattiseksi puolueeksi (kommunistihan perustivat SKP:n sodan jälkeen Moskovassa 1918 ja vaikuttivat sieltä käsin Suomen Sosialistisen Työvenpuolueen nimellä Suomessa, koska kommunistien toiminta oli kielletty aina vuoteen 1945).
Kirjoitukseesi ei ole mitään huomauttamista, koska siinä on kaikki juuri niin kuin itsekin olen asioista lukenut ja ajatellut. Ehkä täydennyksenä voi kuitenkin korostaa sitä, että yhteiskunnalliset epäkohdat koettiin työväestön ja maattoman maatalousväestön keskuudessa epäkohdiksi, joita ei saatu laillista tietä korjatuksi, koska tsaari käytti aina tärkeissä asioissa veto-oikeuttaan tai hajotti valtiopäivät.
Elintarvikepula elikkä nälkä oli myös yksi syy, joka kärjisti tilanteen lopulta väkivallaksi.
Juonittelun mestarit tekivät oman puolueen.