Ehdotus

Presidentti Koivisto antoi hyvän neuvon. Ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan.

Jos nyt täällä on joilekkin "epämiellyttävä" kirjoittelija niin paras keino "vaientaa" on olla itse hiljaa, vaikka kuinka tekisi mieli vastata takaisin. Ennenpitkää ko henkilö lopettaa tai ainakin siirtyy asiallisempaan ja rakentavampaan asenteeseen.

Muistetaan myös että vaikka joku tuntuisi meidän viholliseltamme niin siunataan eikä kirota. Välillä me kaikki hairahdumme mutta yritetään tehdä kaikki tästä parannus.

HUOM Tämä ei ole tarkoitettu ketään vastaan joten jos tunnet että olen kirjoittanut juuri sinun takiasi niin älä provosoidu, en ole vaan ihan yleisesti.

Jeesus Kristus meitä siunatkoon ja opettakoon.
8324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ehdotuksesi on hyvä ja sen pitäisi olla itsestään selvyys, ainakin uskoville. Mutta eipä aina käytännössä onnistu. Varsinkin sellainen kun joku esiintyy uskovana vaikka ei ole, miten niellä kiukkunsa vai puuttuako asiaan? Mistä tiedät ettei ole? Koska on itse sanonut aiemmin. Mitä "netti" tähän sanot?

Presitentti Koivisto antoi myös muuta hyvää neuvoa ja tässä yksi.

a) Kun menee puhumaan on oltava asiaa. (Oma lisäys täällä kirjoittaa)

b) Puhujan on myös osattava esittää asiansa.

Siinä oppimista.

Äänestä
  • Vaikeetahan se on, ei se onistu (aina) minultakaan. Vaikeata olla evankeliumia puolustamatta. Mutta usein se on tuuleen huutamista.

    Koivistolla oli näköjään useampiakin hyviä neuvoja. Joo asiaa tietysti pitäisi olla

    Äänestä



Niin turhaa vetää herneitä nenään, vaikka joku luulee pelastuvansa omalla tahdollaan tai omalla ratkaisullaan. Onhan hän kuitenkin Pelastettu Jumalan armoteolla,joka on Kristuksen Jeesuksen sovitustyö. Odotellaan vain että epäusko väistyy ja Jumalan Valtakunta ilmestyy koko kirkkaudessaan!

Jumalan armo kantaa!

Äänestä

AJattelen rakas nettipastori!
Että siihen pääse kun Jeesus meit kosketta ja siin se on ja padam!
Sitt on helppoo kääntä toista poskeen nenä verisenä ja vielä kolmaskin lyönnin jälkeen ja sanoa Jeesuxen tähden rakastan sua lyöjä! : ?)

Äänestä
  • ... nyt oppisi sietämään ensin sanallistakin ivaa.

    No Auttakoon Jeesus tässäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"netti pastori" kirjoitti:

Presidentti Koivisto antoi hyvän neuvon. Ei pidä provosoitua vaikka provosoidaan.

Jos nyt täällä on joilekkin "epämiellyttävä" kirjoittelija niin paras keino "vaientaa" on olla itse hiljaa, vaikka kuinka tekisi mieli vastata takaisin. Ennenpitkää ko henkilö lopettaa tai ainakin siirtyy asiallisempaan ja rakentavampaan asenteeseen.

Muistetaan myös että vaikka joku tuntuisi meidän viholliseltamme niin siunataan eikä kirota. Välillä me kaikki hairahdumme mutta yritetään tehdä kaikki tästä parannus.

HUOM Tämä ei ole tarkoitettu ketään vastaan joten jos tunnet että olen kirjoittanut juuri sinun takiasi niin älä provosoidu, en ole vaan ihan yleisesti.

Jeesus Kristus meitä siunatkoon ja opettakoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu