Matkavakuutuksen korvaus

kummasteleva

Kuinka käsitätte tämänlaisen tapauksen.

Olimme matkalla, johon kuului lennot matkatoimistosta ja hotelli suoraan netistä varattuna. Paluumatkalla tuli sääeste ja lento oli myöhässä 30 tuntia ja jouduimme yöpymään ylimääräisen yön samassa majoituspaikassa lomakohteessa, mutta saimme sen kuitenkin ilmaiseksi.

Jouduimme menemään sitten taksilla majoituspaikkaamme koska lento lähtisi seuraavana päivänä kunnes sää rauhoittuu ja kun matkatoimistolta meillä oli vain pelkkä lento, niin kuljetuksia lomapaikassa ei kuulunut meidän matkaan.

Lento sitten lähtikin takaisin Suomeen seuraavan päivän iltana. Matkatoimisto korvasi suoraan lentoloppujen hinnasta osan takaisin.
Kaikki tämä meni odotustemme mukaan ja olemme tyytyväisiä korvaukseen.

No sitten tämä ihmetyksen aihe:

Vein vakuutusyhtiölle taksikuitit ja oletin saavani korvauksen matkan viivästymisestä koituvista lisäkuluista. Miltei kahden kuukauden miettimisen jälkeen ja usean yhteydenoton jälkeen vihdoin sain vastauksen.

Vakuutusyhtiö ei korvannut mitään taksimatkoista, koska olisi pitänyt olla Suomessa JATKOLENTO ja kun sitä ei ollut, niin eivät korvanneet.

Mitä yhteistä on lomapaikan taksimaksuilla mahdollisesti Suomessa menetettyyn jatkolentoon, senhän korvaa tietysti matkatoimisto tai matkavakuutus.

9

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kummasteleva

      "Matkalta myöhästyminen
      Matkustajavakuutuksesta maksetaan korvausta aiheutuneista kuluista, jos vakuutettu ei ehdi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti etukäteen varatulle jatkoyhteydelle (esim. lento, laiva- tai junamatka). Myöhästymisen tulee johtua yleistä kulkuneuvoa viivästyttäneestä esteestä tai yksityisen kulkuneuvon liikenneonnettomuudesta."

      Tällä perusteella se korvaus jää saamatta.

      No onneksi en nyt nää nälkää vaikka satanen menikin kuluihin.

      • hmmmmm

        Eli periaatteessa matkavakuutus ei todella monessa myöhästymistapauksessa korvaa yhtään mitään. :)

        Melkosta juksaamista kyllä. Toki vielä toinen pointti on se, ettet sinä myöhästynyt vaan lento viivästyi huonon sään vuoksi.


    • 9+6

      Tuohan koskee nimen omaan jatkoyhteydeltä myöhästymistä, teillähän tuo myöhästynyt lento ei ollut jatkolento vaan paluulento.

    • Tuuret

      Mikä päätöksessä oli ihmeellistä tai juksaamista? Korvaukset maksetaan vakuutusehtojen mukaan. Toiset eivät niitä lue ja toiset eivät ymmärrä.

      • 13+11

        Päätös oli juksaamista, koska ei päätetty kuten halusin. Vakuutusyhtiön pitää maksaa siten, kuin haluan, muuten ovat huijarifirmoja.


    • 9+6

      Kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä ovat myöhästymistapauksessa lentoyhtiön vastuulla, hae korvausta sieltä.

      http://www.kkv.fi/Tietoa-ja-ohjeita/Matkustaminen-ja-matkan-jarjestaminen/matkustaminen-ja-liikenne/lentomatkustajan-oikeudet/lennon-viivastyminen/

    • NiinSeVainOn

      Olitteko varanneet kuljetukset etukäteen? Jos ette, niin mitenkäs teillä oli alunperin tarkoitus palata lentokentälle? Taksilla?

      • kummasteleva

        Kuljetuksia ei ollut varattu etukäteen, koska meillä oli vuokra-auto jo kentältä mennessä koko viikoksi ja palasimme sillä takaisin kentälle alkuperäisen suunnitelmamme mukaan koska edellisenä päivänä olimme tarkistaneet paluulentoajan ja se piti olla aivan sama kuin mitä alkuperäisessa lentolipuissamme oli.
        Luovutimme vuokra-auton pois normaaliin tapaan ja siksi meillä ei ollut mitään kuljetusta loma-asuntoomme takasin lennon lähdön siirryttyä seuraavaan iltaan, joten näimme parhaaksi tavaksi ottaa taksi jolla pääsimme samaan villaan yöksi.

        Matkatoimisto ei anna mitään tietoja pelkän lennon ostajalle muuttuvasta lentoajasta automaattisesti esm tekstiviestillä, vaan lentomuutokset on otettava itse selville lomakohteessa matkaoppaille soittamalla.

        Matkatoimiston sivuilta lainattua:

        MIKÄ ON VALMISMATKA?
        Valmismatkalla tarkoitetaan vähintään kahdesta matkailupalvelusta koostuvaa pakettia, jonka osia ei voi ostaa erikseen hinnoiteltuina, esim. lento hotelli. Usein puhutaan myös hieman vanhakantaisesti seuramatkoista, pakettimatkoista tai ryhmämatkoista, vaikka tarkoitetaan siis valmismatkaa.

        "Finnmatkojen järjestämällä lomamatkalla olet aina valmismatkalla, paitsi silloin, jos olet varannut meiltä ainoastaan lennon."


      • 9-6

        Oletko hakenut korvausta lentoyhtiöltä, luitko linkin KKV:n sivulle?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8213
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2572
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      921
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      823
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      812
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      800
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      786
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      713
    Aihe