Onko totta että tyhmille neitsyille annetaan toinen tilaisuus?

On 10 uskovaa. 5 on tyhmää tolvanaa, jotka ei lue ohjekirjaa ja ähläm sählää. 5 on viisasta, jotka lukevat ohjekirjan ja ovat ähläm sähläämättä.

Onko liberaaleilla mahdollisus pelastua helevetin nielulta kuoleman kautta sen jälkeen kun tottelevaisemmat ovat lähteneet hää-aterialle morsiamiksi?

Tyhmistä ei tule Kristuksen morsianta, mutta kuulemma voisivat olla häävieraita. Ilmeisesti häitä vietetään ainakin 7v. ajan jossain muualla samalla kun pedonmerkkisysteemi alkaa toimimaan maan päällä.

Raamatussa sanotaan että joka ei opeta Raamatun mukaan kutsutaan taivastenvaltakunnassa pieneksi, eli sinne voinee ainakin osa tyhmistä neitsyistäkin päästä, mutta kovemman kautta? Eli pedonmerkkiä ei saa ottaa ja Jeesukseen tulee uskoa niin voi vielä hekin pelastua sen jälkeen kun viisaat neitsyet ovat temmattu ylös.

Kuinkahan moni liberaaleista jättäisi pedonmerkin ottamatta jos he eivät saisi enää ostettua ruokaa kaupasta....konservatiivit kuolevat ennen kuin pedonmerkkiä ottavat mutta liberaalit lienee helpompi ylipuhua pedonmerkkiä varten, hieman suostutella giljotiinin kuvaa näyttämällä.

USA on hankkinut näitä monia tuhansia. Kysymys kuuluukin, miksi? Tuskin ihan muuten vaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Giljotiini
12147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eikö selvästi sanottu, että tyhmät jäivät oven ulkopuolelle pysyvästi?

Äänestä
  • Onko öljyä? Onko viisas tai tyhmä" ?
    "Pelastuksen perusta"

    Onko "pelastuksessa" kyse jostain "öljyn määrästä? Missä on se profettaa joka sanoo että nyt on "öljyä" riittävästi ? Ei missään,se on valheellista opetusta, koska ". sillä ei Jumala anna Henkeä mitalla..." ( Joh.3.)....".. me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.." ( Gal.3.)

    "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."( Apt.10: 43) "..Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja.." ( Ef.2.)..1.Piet.1: 23." te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta..." Room.10: 17. "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta..."

    Lukemalla laajempi asiayhteys Matt. 24:45 – 25:30 avaa kertomusta "viisaista ja tyhmistä neitsyeistä" , joka on osana vertaus sarjaa , jonka asiayhteys teemana on nähtävissä "palveluvalmius".

    Parallelismi - toisto

    Kertomus sarjan asiayhteydessä ilmenee " parallelismi " useasti, kertomus tyyli on siihen kulttuuriin kuuluva kerrontaa "ensin näin, sitten näin " tyyliä.

    Parallelismista ("24: 45.) Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija,...( 48.).. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään.."

    ( 25:3.) Tyhmät ottivat lamppunsa,.... ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa..."

    Palvelu teema jatkuu edelleen "...( 25:14.) Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa; 15. yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille....."

    Palvelu teema kertomus sarja päättyy "... 30. Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.' . Palveluteema kertomus sarjahan alkoi sanoilla " ("24: 45.) Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija,."

    Luku ja jaenumeroinnin mukaan lukeminen estää näkemästä asiayhteyksiä!

    Kun UT:n numeroitiin lukuihin ja jakeisiin noin 1500 luvulla , niin sen jälkeen asiayhteyksistä irroitetuilla jakeilla on saatu jos millaisia puheita aikaan.Ei pidä olla luku ja jaenumeroiden orja! Tulee lukea asiayhteyksiä eikä jaenumeroita!

    Kertomus sarjan " viisaat ja tyhmät neitsyet".
    Kuitenkin Jeesuksen kertomuksen runko ajatus onkin "uskolliset " palvelijat ja "kelvottomat palvelijat", eikä se onko "öljyä lampussa" ?
    Jo tuo "neitsyt vertauksen " alkusana "SILLOIN" (Matt.25:1) tulisi herättää ajatuksen "MILLOIN? ,eli jotain on jo edellä puhuttu. Tulee lukea edellisestä luvusta , ja nyt huomaa kun lukujakoa ei alkujaan ollut evankeliumissa, tehdään asiayhteydstä irroitettu puhe , ja kirjoituksen alkuperäistä tarkoitusta ei ymmärretä.

    Tarkemmin tutkittuna, että koko Jeesuksen puhehan koskee palvelijoita eikä neitsiytä yksistään ? Eihän kysymys ole "öljyn määrästä" vaan uskollisuudesta ja ymmärtäväisyydestä, sekä palveluvalmiudesta ? Mitä ne "neitsyet" sitten tekivät?

    Mikä oli neitsyeiden palvelutehtävä ?

    Kontekstistä on ymmärrettävissä, että heidän tarkoitus oli palvella lampuillaan näyttäen valoa yön pimeydessä ("..Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.. ) yljälle ja morsiamelle ja heidän juhlaseurueellensa, kun he matkasivat kohti häätaloa.

    Eihän vertauksen "ylkä" (tule salatempaamaan,tai julkisesti tempaamaan ) saavu noutamaan "kymmentä neitsyttä", vaan he saapuvat siis ylkä "morsiamensa" ja saattojoukkonsa kanssa tietä tai kujaa pitkin" kulkien kohti "häätaloa" Onhan tuo jo lukijan normaalilla ymmärrykselläkin käsitettävissä? Neitsyeiden tehtävä oli valaista tietä näille tulijoille. Eli palvella sillä mitä heillä oli.

    Lähi- idän "hääseremoniaan" kuuluvana osana on ymmärrettävissä että "häätalosta " sulhasen kotoa ylkä lähtee hakemaan morsiantaan ( eikä " kymmentä neitsyttä" ! ) hänen kotoaan , ja heidän yhdessä palatessaan paluumatkalla "häätaloon " juhlapaikan väki menee "ylkää ja morsianta" ja heidän saattojoukkoansa vastaan.Tässä vaiheessa myös "kymmenen neitsyttä" nousevat ja menevät heitä vastaan. Sitten yhdessä "morsiusparin" ja saattojoukon kanssa (yösydännä valveilla olleet, ja vastaan lähteneet ) vastaanottajat menevät "häätaloon" sisälle "ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin..." NIIN MIHIN "VALMIIIT"? KETKÄ VALMIIT? Nähdäkseni tekstistä asiayhteydestä on ymmärrettävissä neitsyet jotka olivat "valmiita" palvelemaan lampuillaan , siis näyttämään tietä saapuvalle juhlajoukolle menivät hänen ( heidän ) kanssansa häihin.

    Äänestä

Älä tuomitse ettei sinua tuomita.

Äänestä
  • No mitäs taas muka on tuomittu?

    Äänestä

Ns. kirkkouskovat kaikissa kirkollisissa llikkeissä edustavat näitä tyhmiä neitsyeitä. He kyllä pelastuvat, mutta kituen. He ovat tottuneet istumaan etupenkeissä ja ottamaan kahvit ekana ja muutenkin olemaan suuna ja päänä, mutta systeemit sitten muuttuu kun Jeesus saapuu.

Ns. nimikristityt eivät pelastu sitten millään ilveellä, koska he eivät elä elämäänsä Jeesuksessa Kristuksessa. Nimikristityille olemme velvollisia julistamaan evankeliumia kuten pakanoillekin.

Äänestä
  • Huomautan kuitenkin että minun tietojeni mukaan pelastuksesta päättää kuitenkin aivan muu taho kuin nimimerkki "pelastus" ja myös kaikkien pitäisi tuntea kirjoitukset joissa mainitaan tuomitseminen ja malkan kaivaminen.

    Äänestä

  • olenkohan väärässä kirjoitti:

    Huomautan kuitenkin että minun tietojeni mukaan pelastuksesta päättää kuitenkin aivan muu taho kuin nimimerkki "pelastus" ja myös kaikkien pitäisi tuntea kirjoitukset joissa mainitaan tuomitseminen ja malkan kaivaminen.

    Tämä tietty taho on kuitenkin meille selvästi ilmoittanut kenet pelastaa ja kenet ei. Eli vaikka me emme sitä päätä me kuitenkin tiedämme tämän ilmoituksen perusteella mihin olemme menossa. Joten kannattaa ottaa tuo ilmoitus tosissaan niin ei tule sitten yllätyksiä kun säärensä suoristaa aikanaan itse kukin.

    Äänestä

  • osittain olet ja et kirjoitti:

    Tämä tietty taho on kuitenkin meille selvästi ilmoittanut kenet pelastaa ja kenet ei. Eli vaikka me emme sitä päätä me kuitenkin tiedämme tämän ilmoituksen perusteella mihin olemme menossa. Joten kannattaa ottaa tuo ilmoitus tosissaan niin ei tule sitten yllätyksiä kun säärensä suoristaa aikanaan itse kukin.

    Tyypilliseen "oikeauskoisen" tapaan jätit kuitenkin pois tuon tuomitsemisen ja malkan toisien silmistä kaivamisen pointit täysin huomiotta. Myös jae siitä että tuo taho on sanonut että ihmisen ajatukset eivät ole hänen eikä hänen ajatuksensa ihmisen vaatisi kenties pientä tarkennusta itse kullekin.

    Äänestä

  • olenkohan vääärässä kirjoitti:

    Tyypilliseen "oikeauskoisen" tapaan jätit kuitenkin pois tuon tuomitsemisen ja malkan toisien silmistä kaivamisen pointit täysin huomiotta. Myös jae siitä että tuo taho on sanonut että ihmisen ajatukset eivät ole hänen eikä hänen ajatuksensa ihmisen vaatisi kenties pientä tarkennusta itse kullekin.

    Jos noudatamme Jeesuksen ja Isän tahtoa nuo on sinulle ja minulle itsestään selvyyksiä kuten kaikki muukin.
    Kannattaa lukea mikä on Jumalan tuomio.

    Äänestä

" Teidän on vain käyttäydyttävä Kristuksen evankeliumin arvoa vastaavalla tavalla. Pääsenpä itse käymään luonanne tai en, toivon saavani kuulla, että te pysytte lujasti samanhenkisinä ja taistelette yksimielisesti evankeliumin ja uskon puolesta antamatta vastustajien säikyttää itseänne. Se on heille Jumalan antama osoitus siitä, että heitä odottaa kadotus mutta teitä pelastus. "

Fil.1: 27-28

Taisteletko Jumalan evankeliumin ja uskon puolesta?

Annatko vastustajien säikäyttää itseäsi?

Äänestä
  • Jakeilla voidaan puolustaa tai hyökätä vaikka miten. Tyhmyydestä ja viisaudesta on raamatunjakeita monia ristiin rastiin, toisinaan viisaus on hyve, toisinaan pahe ja toisinaan tyhmyys on hyve ja toisinaan pahe.

    Äänestä

  • otapa selvää kirjoitti:

    Jakeilla voidaan puolustaa tai hyökätä vaikka miten. Tyhmyydestä ja viisaudesta on raamatunjakeita monia ristiin rastiin, toisinaan viisaus on hyve, toisinaan pahe ja toisinaan tyhmyys on hyve ja toisinaan pahe.

    Sinä yrität murentaa Raamatun sanaa höpinöilläsi.
    Totta kai pitää ymmärrä mitä lukee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pää irti pian on kirjoitti:

On 10 uskovaa. 5 on tyhmää tolvanaa, jotka ei lue ohjekirjaa ja ähläm sählää. 5 on viisasta, jotka lukevat ohjekirjan ja ovat ähläm sähläämättä.

Onko liberaaleilla mahdollisus pelastua helevetin nielulta kuoleman kautta sen jälkeen kun tottelevaisemmat ovat lähteneet hää-aterialle morsiamiksi?

Tyhmistä ei tule Kristuksen morsianta, mutta kuulemma voisivat olla häävieraita. Ilmeisesti häitä vietetään ainakin 7v. ajan jossain muualla samalla kun pedonmerkkisysteemi alkaa toimimaan maan päällä.

Raamatussa sanotaan että joka ei opeta Raamatun mukaan kutsutaan taivastenvaltakunnassa pieneksi, eli sinne voinee ainakin osa tyhmistä neitsyistäkin päästä, mutta kovemman kautta? Eli pedonmerkkiä ei saa ottaa ja Jeesukseen tulee uskoa niin voi vielä hekin pelastua sen jälkeen kun viisaat neitsyet ovat temmattu ylös.

Kuinkahan moni liberaaleista jättäisi pedonmerkin ottamatta jos he eivät saisi enää ostettua ruokaa kaupasta....konservatiivit kuolevat ennen kuin pedonmerkkiä ottavat mutta liberaalit lienee helpompi ylipuhua pedonmerkkiä varten, hieman suostutella giljotiinin kuvaa näyttämällä.

USA on hankkinut näitä monia tuhansia. Kysymys kuuluukin, miksi? Tuskin ihan muuten vaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Giljotiini

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu