ELY-keskuksen pöllö-osaamista!

ELY-keskus on vihdoinkin saavuttanut oman osaamistensa tason:

Tänään paikallismedia kertoi ELY-keskuksen kieltäneen Turkua huutokauppaamasta - muun tarpeettomaksi jääneen koulukaman mukana - homeisen tai ainakin pölyisen täytetyn pöllön!? Onkohan Turun ja sen ELY-keskuksen sukset jotenkin pahastikin ristissä? Kiellon syyksi ilmoitetaan EU-direktiivi ja luonnonsuojelulaki.

Pöllöstä onkin tulossa koko Suomea naurattava karmeaakin karmeampi ongelma.

Pöllöparkaa ei saa myydä, mutta saako, ELY-keskus, sen polttaa kaupungin vielä toistaiseksi melkein käyttökelpoisessa jätteenpolttolaitoksessa? Ei saa!

No, saako sen viedä ongelmajätelaitokseen hävitettäväksi? Ei tietenkään, pöllöt kun ovat lain suojaamia eikä niihin ihmiskäsi EU-direktiivin mukaan ole saanut moneen vuoteen kajota, saati kapokilla täyttää!

Saako kaupunki sijoittaa pöllönsä homelisistä nauttivien virkailijoittensa iloksi vaikkapa kaupunginhallituksen päiväkahvion hyllylle. Ei saa!

Eikö turkulaisia edes se pelasta, että pöllö on ennen em. mainitun direktiivin mukaista lakia täytetty?

ELY-keskuksen mukaan maamme koulujen luonnotieteiden kokoelmat lienevät pullollaan laittomia täytettyjä eläimiä? Kuinkahan kunnossa ovat edes biologisen museon harvinaisuuksien lupa-asiat? Mitähän ELY-keskus sanonee viisikymmentäviisi vuotta sitten huvilarannasta kiinniottamastani ja spriipulloon upottamastani pianon päällä loikoilevasta kyystä ylioppilaskuvan vieressä?

ELY-keskus myös epäsi Turulta luvan polttaa uusiokäyttöön kelpaamattomat, mutta polttokelpoiset jätteet energiaksi Turussa. Nyt ne sitten kuskataan "kestävän kehityksen peraatteiden" mukaisesti Viroon ja Ruotsiin heikäläisten hyväkseen käytettäväksi - varmaan reilua korvausta vastaan, mutta ainakin äärest kallein kuljetuskustannuksin - ettei ihan uusiutumatonta energiaa käyttävin rekoin? Päätöksen perusteena kuulemma oli se, että jätteen kerääminen Oritkedolle tuottaa liikaa liikennesaastetta!? Entäs nyten? On siitä kestävästä kehityksestäkin moneksi - jos on luonnonsuojleustakin!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus.

Mutta tuohon Ely-keskuksen juttuun täytyy olla vain yksi selitys, näin niinkuin maalaisjärjellä ajateltuna: siellä on nyt yleisön taholta kovasti painetta paljonkin saneerata turhaa henkilökuntaa.
Näinollen on tuossakin ollut näyttää pomoille työsarkaa. Tuon pöllöjutun kanssa on varmasti virkamies saanut kulumaan viikon verran työtunteja.

Ja on niin kiire, että....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oisko muuta tekemist kirjoitti:

ELY-keskus on vihdoinkin saavuttanut oman osaamistensa tason:

Tänään paikallismedia kertoi ELY-keskuksen kieltäneen Turkua huutokauppaamasta - muun tarpeettomaksi jääneen koulukaman mukana - homeisen tai ainakin pölyisen täytetyn pöllön!? Onkohan Turun ja sen ELY-keskuksen sukset jotenkin pahastikin ristissä? Kiellon syyksi ilmoitetaan EU-direktiivi ja luonnonsuojelulaki.

Pöllöstä onkin tulossa koko Suomea naurattava karmeaakin karmeampi ongelma.

Pöllöparkaa ei saa myydä, mutta saako, ELY-keskus, sen polttaa kaupungin vielä toistaiseksi melkein käyttökelpoisessa jätteenpolttolaitoksessa? Ei saa!

No, saako sen viedä ongelmajätelaitokseen hävitettäväksi? Ei tietenkään, pöllöt kun ovat lain suojaamia eikä niihin ihmiskäsi EU-direktiivin mukaan ole saanut moneen vuoteen kajota, saati kapokilla täyttää!

Saako kaupunki sijoittaa pöllönsä homelisistä nauttivien virkailijoittensa iloksi vaikkapa kaupunginhallituksen päiväkahvion hyllylle. Ei saa!

Eikö turkulaisia edes se pelasta, että pöllö on ennen em. mainitun direktiivin mukaista lakia täytetty?

ELY-keskuksen mukaan maamme koulujen luonnotieteiden kokoelmat lienevät pullollaan laittomia täytettyjä eläimiä? Kuinkahan kunnossa ovat edes biologisen museon harvinaisuuksien lupa-asiat? Mitähän ELY-keskus sanonee viisikymmentäviisi vuotta sitten huvilarannasta kiinniottamastani ja spriipulloon upottamastani pianon päällä loikoilevasta kyystä ylioppilaskuvan vieressä?

ELY-keskus myös epäsi Turulta luvan polttaa uusiokäyttöön kelpaamattomat, mutta polttokelpoiset jätteet energiaksi Turussa. Nyt ne sitten kuskataan "kestävän kehityksen peraatteiden" mukaisesti Viroon ja Ruotsiin heikäläisten hyväkseen käytettäväksi - varmaan reilua korvausta vastaan, mutta ainakin äärest kallein kuljetuskustannuksin - ettei ihan uusiutumatonta energiaa käyttävin rekoin? Päätöksen perusteena kuulemma oli se, että jätteen kerääminen Oritkedolle tuottaa liikaa liikennesaastetta!? Entäs nyten? On siitä kestävästä kehityksestäkin moneksi - jos on luonnonsuojleustakin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu