Miksiköhän järkeviksi, ihan omilla aivoillaan oikein

Miksiköhän järkeviksi, ihan omilla aivoillaan oikein ajattelemaan, näkemään ja ymmärtämään kykeneviksi itsensä uskovat, elää ja toimii SYYSTÄ pahaksi / kärsimyksiksi, ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja erilaisiksi sodikseen ja katastrofeikseen ym. muiksi vitsauksikseen, raskaista seuraamuksia tuottavasti?!

Joista pahemmista ja suuremmista pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamukset, asioista ja tapahtumista, tiedotus välineet päivittäin, kautta maailman todisteeksi, varoitukseksi / herätykseksi, siitä väärin / tyhmästi järjettömästi elämisen, toimimisen ja vaikuttamisen touhuista ja politiikasta, ym. kaikesta mahdollisesta. Niistä, muista ja muusta niin väliä, itsekkyyden mukaisesta, vain OMA puolueellisesta, kunkin itselleen ja toisilleen tuomiokseen ja tuhokseen puolesta tavalla, = ”pirun” hyväksi ja puolesta, kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) VASTAISESTI elämisistään. = Sitä pimeyden puolen ruhtinasta, kaiken valheellisuuden, vääryyden ja pahuuden isää, saata naa, ikuiseen kadotukseen vievästi ja johtavasti, pettävästi / eksyttävästi vetävää ja työntäjää, palvelevasta elämisestään!!

Lieko kenellekään, näin tyhmästi / järjettömästi, itselleen ja toisilleen tuhoksi ja tuomioksi tavalla elävällä ja toimivalla mitään järkevää, Totuuden mukaista ja perustuvaa, puolustuksekseen sanottavaa?

Kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen Nimessä tiedustellen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti / kaikkiin nähden puolueettomasti elävä ja toimiva, palvelijansa ja seuraajansa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Miten puolustauvat? kirjoitti:

Miksiköhän järkeviksi, ihan omilla aivoillaan oikein ajattelemaan, näkemään ja ymmärtämään kykeneviksi itsensä uskovat, elää ja toimii SYYSTÄ pahaksi / kärsimyksiksi, ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja erilaisiksi sodikseen ja katastrofeikseen ym. muiksi vitsauksikseen, raskaista seuraamuksia tuottavasti?!

Joista pahemmista ja suuremmista pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamukset, asioista ja tapahtumista, tiedotus välineet päivittäin, kautta maailman todisteeksi, varoitukseksi / herätykseksi, siitä väärin / tyhmästi järjettömästi elämisen, toimimisen ja vaikuttamisen touhuista ja politiikasta, ym. kaikesta mahdollisesta. Niistä, muista ja muusta niin väliä, itsekkyyden mukaisesta, vain OMA puolueellisesta, kunkin itselleen ja toisilleen tuomiokseen ja tuhokseen puolesta tavalla, = ”pirun” hyväksi ja puolesta, kaikille hyväksi Jumalan Sanan (Raamatun UT) VASTAISESTI elämisistään. = Sitä pimeyden puolen ruhtinasta, kaiken valheellisuuden, vääryyden ja pahuuden isää, saata naa, ikuiseen kadotukseen vievästi ja johtavasti, pettävästi / eksyttävästi vetävää ja työntäjää, palvelevasta elämisestään!!

Lieko kenellekään, näin tyhmästi / järjettömästi, itselleen ja toisilleen tuhoksi ja tuomioksi tavalla elävällä ja toimivalla mitään järkevää, Totuuden mukaista ja perustuvaa, puolustuksekseen sanottavaa?

Kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen Nimessä tiedustellen. vähäinen, Totuudessa pysyvä ja kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti / kaikkiin nähden puolueettomasti elävä ja toimiva, palvelijansa ja seuraajansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu