Tiedättekö?

Mikä kristillinen suuntaus ei hyväksy yliopistollista teologisen tiedekunnan antamaa opetusta mm. eksegetiikassa ja sielunhoidossa, koska ne vievät sen mielestä pois uskosta. Tämä suuntaus on Suomen Teologisen Isnstituutin (STI) perustajajäsen jossa on yliopiston opetuksesta poikkeavaa fundamentalistista opetusta. Sen raamattuopetus seurailee fundamentalistista ja maagista lukutapaa ja heidän sielunhoitonsa on ajanlaskumme alun aikaista demoniuskoa (mm. demonit aiheuttavat sairauksia).
1150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja pointtihan oli?

Äänestä

En tiedä mistä suuntauksesta puhut mutta vaikutat nuorelta ja vielä kokemattomalta henkilöltä. Haluat tuoda muiden tiettäväksi olevasi teologian opiskelija yliopistossa ja korostat kovasti "yliopistollista ylivertaista viisautta".

Itsekin korkeakoulututkinnon suorittaneena (ei teologiassa, Jumala varjeli siltä tieltä!), - mutta jo varttuneemman ikäluokan edustajana olen useasti törmännyt nuoriin opiskelijoihin jotka ovat innoissaan yliopistoon pääsemisestä ja saavutushan se on. Saa siitä toki olla ylpeäkin. Sinne on vaikea päästä eikä kaikista ole opiskelijoiksi. Ikävää on kuitenkin se, että monilla näyttää ns. pissi nousevan päähän ja aletaan pitää kouluja käymättömiä tyhminä sekä tietämättöminä.

Kristillisyys ei ole pään viisautta eikä koulussa opittua tietoa. kristillisyys on Jumalalta saatua korkeampaa viisautta jota ei opeteta korkeakouluissa vaan Jumalan Pyhässä sanassa. Se on Jeesuksen sanoin kätketty niiltä jotka pitävät itseään viisaina, jotka maailman silmissä viisaita ovat.

Sielua hoitaa parhaiten puhas Herran sana ja vilpitön rukous. Viisas uskovainen ja elämää kokenut maallikko on taitava sielunhoitaja. Heitä Jumalan valtakunnassa on. Vain erittäin, erittäin (!) harva pappi tai teologian yliopistotutkinnon suorittanut on voinut koulutuksessa säilyttää uskon yksinkertaisuuden turmeltumattomana ja puhtaana.

Se oppi jota Helsingin yliopiston teologisella opetetaan, on perkeleitten oppia ja maailman viisautta. Ainoastaan tunnustuksellisissa yliopistoissa opetetaan todellista Raamatun tuntemista ja viisautta, mutta sellaisia ei tietääkseni ole Suomessa ja sellainen ei myöskään ole Helsingin yliopisto josta valmistuu pääasiallisesti omaan viisauteensa ja erinomaisuuteensa tukehtumassa olevia Jumalan sanan pilkkaajia ja rienaajia jotka valitettavasti ylenevät jopa piispoiksi asti. Eräs uskovainen teologian opiskelija kertoi että joka kerta kun professori teki tyhjäksi jonkun Raamatun kohdan, tuo opiskelija repäisi sen sivun pois Raamatustaan. Lopulta jäljellle ei opintojen aikan jäänyt kuin pelkät kannet.

Koska maailman herra on teologisen ja filosofisen valheviisauden kautta tukkinut oppineiden suut, on Jumala meidän isämme avannut maallikoiden suut julistamaan Hänen sanaansa osoittaakseen ettei evankeliumin taidollisuus tule kirjoista eikä kouluista vaan Pyhän Hengen tykönä vietetyistä kanssapuheista ja neuvonpidosta Herran luona.

"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka suljette taivaan valtakunnan ihmisten edestä; sillä ette itse sinne mene, ettekä salli meneväisiä sinne mennä.

Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka syötte leskein huoneet, ja muodoksi pidätte pitkät rukoukset: sentähden te saatte sitä kovemman kadotuksen.

Voi teitä kirjanoppineet ja Pharisealaiset, te ulkokullatut! jotka merta ja mannerta ympäri vaellatte, tehdäksenne yhtä uutta Juudalaista; ja kuin se tehty on, niin te hänestä teette kaksikertaa enemmän helvetin lapsen kuin te itse olette. " (Matt. 23:12)

Äänestä
  • "Se oppi jota Helsingin yliopiston teologisella opetetaan, on perkeleitten oppia"?

    Mistähän hengestä tuon kaltainen ajatus kertoo?

    Äänestä

  • Huh, huh! kirjoitti:

    "Se oppi jota Helsingin yliopiston teologisella opetetaan, on perkeleitten oppia"?

    Mistähän hengestä tuon kaltainen ajatus kertoo?

    Huh,Huh vain itsellesi. Juuri tällä tavalla asianlaita valitettavasti on.

    Ei tarvitse olla edes mikään "asiantuntija" vaan kuka tahansa maalaisjärjellä varustettu maallikkokin jo näkee tämän kun kuuntelee H-Y-O:n professoreita ja kuvitellusta viisaudestaan paisuneita kellokkaita, joita suunnilleen joka vuosi aina pääsisäispyhien, joulunpyhien ja muiden merkittävien kristillisten juhlapyhien aikaan ilmestuu kuin sieniä sateella "tutkimuksineen" joilla pyrkivät hämmästyttämään ihmisiä.

    Taas on löydetty muka jotain "uutta ja sensaatiomaista", kuten esim. että Jeesuksella oli romanttinen suhde Magdalan Mariaan tms. valeita, pilkkaamista ja arvotonta potaskaa. Ja tutkijaprofessorit taputtavat käsiään...

    Äänestä

"Sen raamattuopetus seurailee fundamentalistista ja maagista lukutapaa ja heidän sielunhoitonsa on ajanlaskumme alun aikaista demoniuskoa (mm. demonit aiheuttavat sairauksia)."

Onnistuitko muuten mielestäsi tuossa lausahduksessasi maksimoimaan ilkeyden? Vai voisitko kyetä vielä ilkeämpään ilmaisuun?

Äänestä
  • No mutta niinhän se on kuin aloittaja mainitsi. Mikä siinä on ilkeää?

    Äänestä

Hyvä kun muistutit. Melkein jo unohdin tilata Timo Eskolan kirjan Uuden testamentin narratiivinen teologia. Ajattelin auteliaisuudesta tutustua tuohonkin puoleen teologiasta.Onkohan kukaan palstalaisista lukenut sitä?

Äänestä

"Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa.
Mutta jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä mitään tiedä, kuin hänen tulis tietää."

Tämä kannattaa muistaa.

Äänestä
  • Toivottavasti kirjoitit tuon muistutukseksi itsellesi.

    Äänestä

  • Piste kirjoitti:

    Toivottavasti kirjoitit tuon muistutukseksi itsellesi.

    Osuiko itseesikin?

    Äänestä

  • syyttäjälle kirjoitti:

    Osuiko itseesikin?

    Lue koko keskustelu ja mieti itse.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teol. yo kirjoitti:

Mikä kristillinen suuntaus ei hyväksy yliopistollista teologisen tiedekunnan antamaa opetusta mm. eksegetiikassa ja sielunhoidossa, koska ne vievät sen mielestä pois uskosta. Tämä suuntaus on Suomen Teologisen Isnstituutin (STI) perustajajäsen jossa on yliopiston opetuksesta poikkeavaa fundamentalistista opetusta. Sen raamattuopetus seurailee fundamentalistista ja maagista lukutapaa ja heidän sielunhoitonsa on ajanlaskumme alun aikaista demoniuskoa (mm. demonit aiheuttavat sairauksia).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu