ilmestyskirjan

onko ne tosiaan jehovantodistajia?
täytyy ruveta varomaan heitä.
ainakin luvin jostain heidän kirjastaan tuon, onko enää voimassa?
4348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

>>onko ne tosiaan jehovantodistajia?

On muistaakseni ainakin Vartiotorniseuran vuoden 1998 näkemyksen mukaan, vanhemman mukaan ilman muuta.

>>täytyy ruveta varomaan heitä.

Perusteltu varotoimi jos uskoo sitä tulkintaa, että tulevat Helvetistä - Ilm. 9:2

Tähän liittyy syvyyden enkeli, joka Vartiotorniseuran opetuksen mukaan on ollut:

1917 Saatana (Täyttynyt salaisuus)
1930 Jehova (Valo)
Nykyisin Jeesus

Äänestä

Maailmanloppu nyt käsillä. Uutisissa kerrottiin noiden heinäsirkkojen vallanneen jo Kanarian saaret.

Äänestä

Ota huomioon, että ILmestyskirjan alkuosa kertoo alkukristittyjen kokemuksista Jumalan kannalta katsoen, ja sen jälkeen Ilmesyskirjassa on myös nykyisten 144 000:n luokkaan kuuluvien maallisia kokemuksia Jumalan kannalta nähtynä.

Tuo Kristuksen ja 144 000:n muodostama hallintoluokka on niin tärkeä Jehovan kannalta katsottuna, että sen kokemukset on merkitty muistiin - monet jo etukäteen.

Merkittiinhän Jeesuksenkin maalliset kokemukset muistiin kauan etukäteen profetioissa, hänen, jota ihmiset eivät pitäneet minään (Jes 53:3) ja josta eivät ihmishallitsijat välittäneet (Joh 7:47, 48).

Jeesuksen tosi seuraajat kokevat aivan samaa kohtelua (Joh 15:17-21). Ne, jotka taistelevat foorumeillakin JT:ia vastaan, olisivat Jeesuksen aikana taisteleet Jeesusta vastaan kirjanoppineitten ja fariseusten ja heidän seuraajiensa joukoissa. Ei mikään todista päinvastaista.

Ilmesyksen kulkusirkat (Ilm 9:2-9) ovat JT:ien 144 000:n jäännökseen kuuluvia, ja heidän kotikäyntiensä aiheuttama hengellinen tulos kristikunnan luopiojäljitelmässä on kuin maa kulkusirkkojen jäljiltä. Kulkusirkkojen päissähän oli kruunulta näyttävät päähineet eli ne/he ovat taivaisiin hallitustehtäviin ehdolla olevia ihmisiä.

Ilmestyksen ratsuväkeen (Ilm 9:16-19) taas kuuluu sekä 144 000:een että maan päälle jäävään suureen joukkoon kuuluvia, jotka ohjaavat hevosia. Hevoset itsessään ovat JT:ien kirjallisuutta, jonka päät vahingoittavat hengellisesti tosi kristillisyydestä pois kääntyneitä kristikuntalaisia kuin käärmeenpurema.

Ei-JT:t eivät pysty teologeineen ymmärtämään eivätkä selittämään Ilmestyskirjaa, koska se ei seuraile kristikunnan kokemuksia vaan JT:ien kokemuksia.

Tältä asia siis Ilmestyskirjassa Jehovan hengelliseltä kannalta katsoen näyttää. Tässä taas näet tuota purevaa kirjallisuutta, niin purevaa, että siitä valitetaan jopa tälläkin foorumilla:

http://www.watchtower.org/publications/publications_available.htm

Lähde: JT:ien "Ilmestyksen suurenmoinen huipentuma" (VAntaa, 1988)

Sitten siitä vaan mukaan ratsuväkeen, muttei väkisin:

http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/index.htm

ASO

Äänestä
  • toinen linkki on hepreaa koska enlanti jäänyt opettelematta enkä voi siitä syyttää edes jehovantodistajia kun en ole ikinä ollut heidän porukoissaan.
    huvikseni kahlasin läpi tuon jehovantodistajat sivut.
    siellä oli kohta jossa eläinten tappaminen huvikseen ja urheilumielessä on kielletty.
    entäs kalastus? jos sattuu tulemaan kalaa ja minulle usein tuppaa tulemaan ja isoja. yleensä kolkkaan kalat hengiltä ja myöhemmin syön tai vien sukulaisille ne. kalastus on mulle kuitenkin urheilua, harrastus eli en kalasta ravinnoksi onko se syntiä?
    ilmestyskirjan tulkinta on teilläkin vain tulkintaa.
    " Kulkusirkkojen päissähän oli kruunulta näyttävät päähineet eli ne/he ovat taivaisiin hallitustehtäviin ehdolla olevia ihmisiä."

    mistä moinen päätelmä? jos niillä vain on kruunulta näyttävät päähineet, ilman merkitystä.
    ilmestyskirjaa voi tulkita melko monin tavoin jos haluaa eikä oikeaa vastausta tiedä kukaan. paitsi ehkä kirjoittaja. ja onko tulkittava sitä?

    miten sinä alk.sit.or. olet aikoinaan vakuuttunut että jehovaintodistajien tulkinnat on juuri ne oikeat?
    kysymys no:253
    mitä tuo nimmarisi oikein tarkoittaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heinäsirkat kirjoitti:

onko ne tosiaan jehovantodistajia?
täytyy ruveta varomaan heitä.
ainakin luvin jostain heidän kirjastaan tuon, onko enää voimassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu