Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Naisten väitetyt sosiaaliset taidot

Naisten kehutaan aina olevan mukamas etevämpiä sosiaalisissa taidoissa. Näin ei ainakaan ole asian laita, kun seksistä on kyse ja puhe. Jos naiselle menee aivan asiallisesti ehdottamaan sukupuoliyhteyttä, ei tähän saa asiallista vastausta, myöntävästä puhumattakaan. Näin tapahtuu, vaikka nainen olisikin halukas, hän vain on sen verran estoinen että jättää halujensa tyydyttämisen itsesaastutuksen varaan. (Kuinkahan moni nainen Suomessakin joutuu moiseen alhaiseen puuhaan kätensä likaamaan?)
Jos taas käyttää sanojen sijasta tekoja yhdyntään houkutteluna, saa vain sättimistä ja syytöksiä käpälöinnistä, ellei nainen ole umpihumalassa, joka kompensoi hänen puuttuvia sosiaalisia taitojaan.
Ja jos nyt onnen kaupalla jopa yhdyntään asti ylletään, ei nainen kerro kirveelläkään mielihaluistaan, vaan korkeintaan vaihtaa toiseen mieheen, kunhan edellisestä eroon ehtii hankkiutumaan. Ikään kuin seuraava sitten osaisi arvata naisen tyydytykseen vaadittavan suorituksen muodon. Mahdotonta se ei toki ole, epätodennäköistä ainoastaan.
Ja mikä pahinta, miehet sallivat heille moisen holtittoman käytöksen ja siitä piittaamattomuudellaan vain rohkaisevat sitä. Nyt vetoankin kaikkiin tämän lukeviin miehiin: älkää sietäkö moista käytöstä, vaan jättäkää nainen heti moisen sattuessa. Kun tarpeeksi moni tekee näin, huomaavat naiset, ettei heillä ole mitään monopolia sukupuolisessa kanssakäymisessä, ja he joutuvat antautumaan tasaveroisena osapuolena neuvotteluihin siitä.
5490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juuri näin asia on!

Äänestä

...yleistämästä!Hanki itelles mies jos nainen ei kelpaa!!

Äänestä

En voi olla ihan samaa mieltä kanssasi, mutta se ei varmasti sinun kokemustasi tai näkymystäsi muuta. Ilmeisesti omalla kohdallasi olet asian todennut juuri noin, miten siitä kirjoitit. Mutta vastapainoksi minun pitää todeta, että itse olen kokenut juuri päinvastoin.

En viittaa siihen, että naiset puhuisivat samalla tavalla seksistä kuin miehet kaveriporukassa. En tiedä naisten kaveriporukoista, olen mies. Mutta kokemukseni mukaan, olen itse saanut hiukan jarrutella naisia, koska olen todennut ettei sitä kaikkeen pysty. Eli hyvin sytytetty nainen on erittäin seksuaalinen, eikä taatusti ujostele. Ja mielenkiintoiseksi asian tekee se, että moni nainen on kiinnittänyt huomionsa muuhunkin kuin vain panemiseen. He ovat nähneet lihassa ihmisen, eli sen miehen, joka on heidän ystävänsä ja rakastajansa. VOikin siis pohtia, että onko vika lähestymisessä vai jossain muussa;) Mutta olipa kokemukesi pohjalla mitä tahansa, sinä voit itse vaikuttaa siihen, miten naiset sinuun suhtautuvat.

Äänestä

Totta töriset ainakin osittain. Ja ajatelkaapas jos mies käyttäytyisi naista kohtaan samalla tavalla. Kylläpä siinä taas sätittäisiin ja haukuttaisiin kaikille kavereillekin ettei vaan kukaan erehdy. MIkähän siinä on että kyllä nainen saa käyttäytyä miten haluaa mutta miehen tulee olla aina korrekti ja kohtelias ?!?!

Äänestä
  • Niin, mitä tarkoitat miehellä? Ainakaan vielä tässä iässä (19) "miehen" ei TODELLAKAAN pidä olla korrekti ja kohtelias... tai jos on (niinkun minä), ei tule koskaan kokemaan läheisyyttä... eikä seksiäkään. Niin, ehkä olenkin sitten tylsä, ruma, läski, ruipelo, raukka, parka jne... Tai sitten olen vain ujo?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kissa pöydälle kirjoitti:

Naisten kehutaan aina olevan mukamas etevämpiä sosiaalisissa taidoissa. Näin ei ainakaan ole asian laita, kun seksistä on kyse ja puhe. Jos naiselle menee aivan asiallisesti ehdottamaan sukupuoliyhteyttä, ei tähän saa asiallista vastausta, myöntävästä puhumattakaan. Näin tapahtuu, vaikka nainen olisikin halukas, hän vain on sen verran estoinen että jättää halujensa tyydyttämisen itsesaastutuksen varaan. (Kuinkahan moni nainen Suomessakin joutuu moiseen alhaiseen puuhaan kätensä likaamaan?)
Jos taas käyttää sanojen sijasta tekoja yhdyntään houkutteluna, saa vain sättimistä ja syytöksiä käpälöinnistä, ellei nainen ole umpihumalassa, joka kompensoi hänen puuttuvia sosiaalisia taitojaan.
Ja jos nyt onnen kaupalla jopa yhdyntään asti ylletään, ei nainen kerro kirveelläkään mielihaluistaan, vaan korkeintaan vaihtaa toiseen mieheen, kunhan edellisestä eroon ehtii hankkiutumaan. Ikään kuin seuraava sitten osaisi arvata naisen tyydytykseen vaadittavan suorituksen muodon. Mahdotonta se ei toki ole, epätodennäköistä ainoastaan.
Ja mikä pahinta, miehet sallivat heille moisen holtittoman käytöksen ja siitä piittaamattomuudellaan vain rohkaisevat sitä. Nyt vetoankin kaikkiin tämän lukeviin miehiin: älkää sietäkö moista käytöstä, vaan jättäkää nainen heti moisen sattuessa. Kun tarpeeksi moni tekee näin, huomaavat naiset, ettei heillä ole mitään monopolia sukupuolisessa kanssakäymisessä, ja he joutuvat antautumaan tasaveroisena osapuolena neuvotteluihin siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu