Onko aatelisuus hyvä asia luterilaisen kristityn mielestä?
Esim. Raamatun mukaan oli tärkeää, että Vapahtaja oli kuninkaallista sukua eli aatelinen. Jeesus oli siis kultalusikka suussa syntynyt siniverinen. Hän oli kuninkaallinen ja upporikas (sai 3 itämaan velholta lahjaksi kultaa, mirhamia yms.).
En ymmärrä tarinan pointtia miksi Jumala teki Jeesuksesta siniverisen, tarina olisi vielä uskottavampi jos Jeesus olisi ollut kastiton.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuten Jeesus itse kertoi, hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta.
Joten huonoimpia fukkin provoja.
Sanan ymmärryskin on viisautta, kuten kristityt tiedämme.
Provokaatio hyvinkin, provosoin kristittyjä ajattelemaan.
Maallisessa maailmassa Raamatun mukaan Jeesus oli kuninkaallinen ja upporikas. Ja hän oli siis vielä jumalaisessa maailmassa kuninkaallinen myös. Niin Jeesus ei itse arvostanut kuninkaallisuuttaan, vaikka Raamatun kirjoittajat tätä korostivatkin, Jeesus vastusti porvarillisuutta ja oikeistolaisia arvoja, kun taas hänen tärkein postmortem opetuslapsensa Paavali taas korosti porvarillisia ja oikeistolaisia arvoja.
Tutustu enemmän Raamatun sisältöön, Paavali oli teltantekijä, sekä liikkui aina köyhien keskuudessa ja korosti evankeliumin arvoja.
Jeesus tosiaan on Kuningasten Kuningas ja me Hänen seuraajansa olemme Kuninkaallista papistoa, että vähän kunnioitusta.
Jumala kirjoitetaan aina isolla, riippumatta siitä, kuka sen kirjoittaa.
Ajatteminen ei ole pahasta koskaan......
Vai provosoi fuu kristittyjä ajattelemaan. Harmi, mutta paljon ei ajattelua tarvita, kun huomaa, että fuu ei tunne historiaa. Porvaristo ja oikeistolaiset arvot 2000 vuotta sitten! Heh-heh!
Keksi parempi provo!
Tyhjän naurajalle tiedoksi että porvarilla tarkoitettiin yksityisyrittäjää joita on ollut tuhansia vuosia. Oikeistolaisia arvojakin on ollut kauan ennen sosiopoliittista nimitystä.
Murskasin sinut jälleen.
Olet sairas. Ota lääkkeesi!