Kanerva: Järeämmät aseet Ukraina-keskusteluun, tilanne menossa pahaan suuntaan
Etyjin yleiskokouksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva kysyi Ylen aamu-tv:ssä, olisiko Ukrainaan asetettava rauhanturvatehtävä. Hänen mielestään kansainvälisellä yhteisöllä olisi oltava mahdollisuus toimia myös itsepuolustuksekseen.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin yleiskokouksen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva haluaa ottaa keskusteluun sen, olisiko Ukrainaan asetettava kriisinhallinta- tai rauhanturvatehtävä. Hän kertoi asiasta Ylen aamu-tv:n haastattelussa lauantaina.
Keskustelu olisi Kanervan mielestä paikallaan, jotta nähtäisiin osapuolten argumentit siitä, miksi rauhanturvaoperaatio ei olisi tarpeen, koska sota laajenee koko ajan.
– Tunnemme muun muassa Balkanin sodan historiasta sen, että oli välttämätöntä, että kansainvälinen yhteisö tuli siellä väliin tavalla tai toisella. Muotoja ja aste-eroja on olemassa vaikka kuinka paljon, luonnollisesti.
Kanerva pitää ongelmallisena sitä, että Itä-Ukrainan tilanteiden seuraaminen on Etyjille vaikeaa.
– Etyj on siellä ei-aseistettuna siviiliorganisaationa paikalla. Ollaanko jo lähellä sellaista tilannetta, että jotta voitaisiin välttää sodan eskaloituminen, sodan laajeneminen, pitäisi ruveta kansainvälisesti todella vakavasti puhumaan siitä, onko kriisinhallinta- tai rauhanturvatehtävän asettaminen Ukrainaan välttämätöntä, jotta vältyttäisiin sodan vakavilta lisääntyviltä tuhoilta?
Kyse olisi hänen mukaansa siitä, että kansainvälisellä yhteisöllä olisi mahdollisuus toimia Ukrainassa myös itsepuolustuksekseen.
– Etteivät he joutuisi koko ajan varomaan ja vahtimaan sitä, missä separatistit ja hallituksen joukot sattuvat kohtaamaan toisiaan tulitaistelun merkeissä, Kanerva havainnollistaa.
Kanerva katsoo, että kansainvälisen yhteisön on otettava nykyistä vahvempaa vastuuta siitä, että Ukrainan tilanne saadaan hallintaan. Tilanne on menossa pahaan suuntaan, ja siksi "täytyy ottaa järeämmät aseet keskusteluun", hän sanoo.
Hän toteaa, että Etyj tarvitsisi omalta osaltaan mandaattinsa vahvistamista ja joukkojensa lisäämistä Ukrainassa.
– Se ei ole helppo tie, koska Etyjin jäsenvaltioiden keskuudessa ei ole täyttä sulaa yhteisymmärrystä tämän asian etenemisestä.
Separatistien puheet "ikävää uhoa"
Itä-Ukrainassa separatistijohtaja Aleksandr Zahartšenko sanoi eilen perjantaina, ettei aio enää neuvotella tulitauosta Ukrainan hallinnon kanssa. Zahartšenkon mukaan separatistit aikovat aloittaa maassa suurhyökkäyksen.
Zahartšenko puheet ovat ikävää uhoa, Kanerva arvioi. Samanaikaisesti keskusteluja käydään poliittisella tasolla, mutta ääni ei näytä kulkevan kerroksesta toiseen, hän sanoo.
Kanerva katsoo, että lausunnolla saatetaan hakea asetelmia mahdollisesti edessä oleviin neuvotteluihin. Myös se on hänen mukaansa mahdollista, että separatistit ovat saaneet jostakin rohkaisua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hullut ovat lietsoneet toisiaan järjettömään sotaan. Venäjä on yksin vastuussa Ukrainan sodasta.